Kirjoittanut teppo eskelinen

Luokkavallan paluu

Lukuaika: 2 minuuttia

Luokkavallan paluu

Talous: Uusliberalismi ei ole salaliitto. Se syntyi kriisistä ja tilaisuudesta.

Uusliberalismi on talousteoria. Sen perusajatukset on helppo kuvata taloudellisin käsittein: yksityistäminen, inflaation kontrolli, minimaaliset valtion interventiot, dynaaminen kasvu veroja vähentämällä. Taloudelliset teoriat eivät kuitenkaan ole kovin kiinnostavia, ellei niitä tutki poliittisina ideoina.

David Harvey tekee niin. Harveyn mukaan uusliberalismin keskeinen tavoite on ollut luokkavallan palauttaminen, 60-luvulla vallastaan huolestuneen yläluokan projekti. Tätä todistaakseen Harvey dokumentoi uusliberalismin historiaa ja kehitystä Thatcherin Britanniasta nyky-Kiinaan.

Tilastot tukevat Harveyn ideaa – ainakin jos luokan tulkitsee väljästi. Britannian vanha ja Kiinan uusi yläluokka eivät juuri muistuta toisiaan muuten kuin varallisuudeltaan.

Harveyn teesi on myös teesi uusliberalismin toimivuudesta. Monet taloustieteilijät, kuten Joseph Stiglitz, ovat esittäneet että uusliberalismi on epäonnistunut, koska maailmantalouden kasvu on ollut heikkoa uusliberalismin aikakautena.

Harvey väittää vastaan: uusliberalismi on onnistunut loistavasti siinä mihin se on koko ajan pyrkinyt.

Taloudelliset ideat vaikuttavat eri ryhmiin eri tavoin, kutsutaan näitä ryhmiä luokiksi tai ei. Uusliberaali taloustiede korostaa esimerkiksi inflaation hallintaa. Mutta miksi se on niin tärkeää? Luokka-analyysi tarjoaa ainakin yhden vastauksen: runsaasti omistaville henkilöille matala inflaatio on hyödyllistä. Korkea inflaatio taas hyödyttäisi pikemmin asuntovelkaista keskiluokkaa.

Uusliberalismi ei kuitenkaan ole salaliitto. Se syntyi kriisistä ja tilaisuudesta. Harvey sanoo suoraan sen, mikä vasemmistolle on ollut tuskallista sanoa ääneen: 1970-luvulla silloinen kasvumalli oli aidosti kriisiytynyt. Teollinen kasvu ei enää toiminut vanhalla tavalla, ja jotain piti keksiä tilalle.

Tässä tilanteessa uusliberalismi sai jalkansa oven väliin: se tarjosi vaihtoehdon kasvun ylläpitämiseksi. Suostuttelua ja suoranaista propagandaa toki tarvittiin paljon.

Uusliberalismi ei ole koskaan ollut koherentti ja johdonmukainen talousohjelma, eikä kukaan osannut täysin ennakoida sen kehitystä. Moninaisista ideoista ja niiden iduista on tullut vaihtoehdottomaksi väitettyjä instituutioita pikkuhiljaa.

Teollisen kasvun kriisiin olisi toki voitu reagoida myös oikeudenmukaisemmalla talousohjelmalla. Tällaisen talousohjelman pohdinta vaatii poliittista mielikuvitusta. Valitettavasti Harvey liittyy suureen joukkoon sosiologeja, jotka eivät ole vaivanneet päätään tällä mielikuvitusharjoituksella.

David Harvey: Uusliberalismin lyhyt historia. Vastapaino 2008. 294 s.

Teppo Eskelinen