Lukijaposti

Euronaisista ja perheväkivallasta

VASTAAN Milla Sandtin kirjoitukseen Voimassa 2/05, jossa hän väitti että ”lähisuhdeväkivalta on Euroopassa merkittävin syy 16–44-vuotiaiden naisten kuolemiin tai vammautumisiin”. Kuolemansyytilasto vuodelta 2003 kertoo, että Suomessa kuoli 15–64-vuotiaita 3 055 henkeä. Tautien tai tapaturmien seurauksena menehtyi 2 588 henkeä, heistä syöpiin 1 265 henkeä. Itsemurhia oli 210 kappaletta. Liikennetapaturmissa kuoli 59 naista. Murha, tappo tai tahallinen pahoinpitely vaati 26 naishenkeä. Kymmenkunnassa kuolemantapauksessa tilanne epäselvä.

Turvallisuus 2003 -yhteenvedon mukaan perheväkivallan (osa myös muuta kuin puolison aiheuttamaa) aiheuttamia vammautumisia oli noin 8 200 kappaletta, kun kaikkiaan väkivallan aiheuttamia vammoja oli naisilla noin 59 000. Suurin osuus, yli kolmannes tapahtuu työpaikkaväkivallan yhteydessä ja myös ”muu väkivalta” oli lähes kaksinkertaista perheväkivaltaan verrattuna. Vuonna 1980 perheväkivaltaan vammautumisia oli 28 000 kappaletta, mutta 2003 siis enää hieman yli neljäsosa tästä.

Liikenteessä vammautumisia naisilla oli samana aikana 32 000 tapausta, eli siis neljä kertaa enemmän kuin perheväkivaltavammautumisia.

Milla Sandtin viittaus Euroopan neuvoston selvityksiin on raflaava. Hokema on agitaatiokäyttöön houkutteleva, mutta ei päde ainakaan Suomessa, mikäli Tilastokeskukseen on uskomista.

Toivoisin hartaasti, että kaikesta kampanjainnosta huolimatta myös feminismistä innoittuneet tahot vaivautuisivat selvittämään esittämiensä tai uskomiensa (tilasto- tai tutkimus) tietojen tai -väitteiden paikkansapitävyyden tai relevanssin täkäläisissä, pohjoismaisissa tai vertailukelpoisissa oloissa. Sukupuolistuneen tarkastelun ristivalotukseksi voi hankkia samalla miehiä koskevia faktatietoja. Jos ne nyt ketään kiinnostavat.

Hannu T. Sepponen

Tampere

_______________

Kahlittu sananvapaus

SEN ESPOOLAISJULLIN lukijapostikirjoitusta Voimassa 2/05 ei ainakaan voi syyttää yrittämisen puutteesta. Perseensä näyttäminen ja palelluttaminen talvipakkasilla ”ryssän junalle” osoittaa mitä suurinta sitkeyttä. Olen aivan varma, että hänen toimintansa vaikutti suuresti maailman menoon: junan aikataulu petti, juna suistui raiteiltaan, Neuvostoliitto hajosi ja maailmasta tuli parempi paikka kaikille kapitalisteille ja röyhkimyksille.

Uutisten ja porvaripropagandan mukaan Suomi voitti jatkosodan (”torjuntavoitto”) ja jalomielisyyttään lahjoitti Petsamon ja Karjalan Neuvostoliitolle. Suomi maksoi armeijan kouluttamisesta Neuvostoliitolle sotakorvauksia. Tämän kuvan saa Suomen suurista päivälehdistä, joiden tehtävänä ei enää nykyisin ole tiedonvälitys vaan ainoastaan painaa paljon lehteä ja myydä sitä (itteään).

Sitten on näitä poliitikkoja, kuten Halonen ja Vanhanen, jotka höpöttävät Suomen erillissodasta puhuessaan jatkosodasta ikään kuin eivät olisi koskaan kuulleetkaan, että toisen maailmansodan aikana Pohjois-Suomessa oli 200 000 saksalaista sotilasta, joita kutsuttiin aseveljiksi.

Saksasta saatiin myös ase-, koulutus- ja ruoka-apua. Saksalaisten kanssa sovittiin, että Saksa hyökkää (Suomesta) ensin ja Suomi tulee mukaan hyökkäykseen sen jälkeen kun Neuvostoliitto on tehnyt vastahyökkäykset Suomeen. Tämä siksi, että voitaisiin uskotella Suomen kansalle, että Suomi käy puolustussotaa. Näistä asioista voimme päätellä, että Suomi kävi erillissotaa saksalaisten kanssa käsi kädessä, rinta rinnan, Neuvostoliittoa vastaan.

Pertti Paasio kummeksui venäläisten väitettä, että Suomi tuli demokraattiseksi valtioksi rauhan ansiosta. Tämä ei minunkaan mielestäni pidä paikkaansa. Saivathan kommunistit Pariisin rauhan kuudennen artiklan mukaisesti (Suomen tulee rotuun, uskontoon, poliittiseen mielipiteeseen ynnä muun riippumatta taata sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, kokoontumisvapaus ja niin edelleen) jälleen laillisesti kokoontua, olla edustettuina vaaleissa ja saivat jaella kokouskutsujaan. Tällaisten julisteiden hallussapidosta sai 1930- ja 1940-luvuilla yhdestä kolmeen vuotta vankeutta. Todellakin, Suomi oli demokratia jo ennen Pariisin rauhaa?

Hannu Alm

Helsinki

_______________

Ollako vai eikö olla

ANTERO EEROLA korosti Voimassa 1/05, että Israelin ja palestiinalaisten konflikti ei ole uskonsota, vaan sen perussyy on Israelin miehitys palestiinalaisalueilla. Miehitys ei voi olla kuitenkaan konfliktin perussyy, koska konflikti alkoi jo itse asiassa jo ennen kuin Israelin valtio perustettiin.

Jo vuonna 1929 Palestiinan arabien silloisen poliittisen ja hengellisen johtajan Jerusalemin suurmuftin Hajj Amin al-Husseinin kannattajat järjestivät verilöylyn, jossa tapettiin 133 juutalaista ja koko Hebronin kaupungin juutalainen väestö joutui pakenemaan kotikaupungistaan. Israel perustettiin vasta lähes 20 vuotta myöhemmin 1948.

Tunnettu Lähi-idän tuntija ja muun muassa kirjan The Crisis of Islam kirjoittaja Bernard Lewis onkin esittänyt toisenlaisen arvion kuin Eerola. Professori Lewisin mukaan useimmat ihmiset israelilaiset mukaan luettuna hyväksyvät vaatimuksen Palestiinan valtiosta järkevänä.

Tähän liittyy kuitenkin vakava kysymys: onko tavoitteena Palestiinan valtio Israelin rinnalle vai tilalle? Toisin sanoen: onko kysymys Israelin koosta vai olemassaolosta?

Jos kysymys on Israelin olemassaolosta, niin silloin ei ole mitään toiveita neuvottelurauhasta, koska mikään Israelin hallitus ei suostuisi koko Israelin valtion lakkauttamiseen. Niin kauan kuin arabien taholla ei hyväksytä Israelin olemassaoloa juutalaisena valtiona, taistelu voi päättyä vain kun arabit joko saavuttavat päämääränsä tai luopuvat siitä. Lewisin mukaan kumpikaan ei näytä tällä hetkellä erityisen todennäköiseltä.

Israelilainen valtiotieteilijä, rabbi Shlomo Aviner esitti jo vuosia sitten, että Israel päättäisi itse ilman sopimusta palestiinalaisten kanssa väliaikaisista rajoistaan Länsirannan ja Gazan ympärillä.

Palestiinalaiset voisivat ottaa haltuunsa suurimman osan tätä ennen miehitetyistä alueista. He voisivat julistautua itsenäiseksi valtioksi. Israel linnoittaisi väliaikaisen rajansa piikkilangoilla, elektronisilla laitteilla, suojavyöhykkeillä ja kaikella muulla, mikä estää terrorismia pääsemästä läpi.

Shlomo Avinerin vuosien ajan kerran toisensa jälkeen esittämät ehdotukset olivat Israelissa pitkään hyvin kiisteltyjä, mutta nyttemmin maan pääministeri Ariel Sharonkin on suurelta osin omaksunut ne. Mielipidemittausten mukaan 70 prosenttia israelilaisista kannattaa nyt pitkälti niiden mukaista etäännyttämissuunnitelmaa.

Jouni Kervistö

Turku

_______________

Me olemme olemassa

VOIMA 2/05 sisälsi vihreää vasemmistoa käsittelevän jutun. Siinä eräänä haastateltavana oli Vasemmistonuoria edustava Jan-Mikael Hakomäki Torniosta. Hänen mukaansa ”Vasemmistonuorilla on toimintaa koko maassa, mutta Lapissa ei aktiivisia demarinuoria näy”.

Hakomäen väite ei pidä paikkaansa. Sosialidemokraattista nuorisotoimintaa on myös Lapissa. Niin sanottu punavihreys, miten se sitten määritelläänkin, ei suinkaan ole ainoa nuoria kiinnostava vasemmistolaisuuden suuntaus sen paremmin Pohjois- kuin Etelä-Suomessakaan. Mediaseksikästä se kyllä kieltämättä näyttää olevan, mutta näitä asioita ei pidäkään mitata pelkästään julkisuuden määrän perusteella.

Anne-Mari Riipi

Sodankylä

Demarinuorten Lapin piiri

Ilmari Nalbantoglu

Rovaniemen opiskelijademarit

_______________

Voima