Joudun maksamaan siitä, että saan Latvian kansalaisuuden, vaikka olen asunut maassa koko ikäni.

RIIKA, LATVIA. Auringonkeltaiseksi maalattua käytävää reunustavat pehmustetut penkit. Hiljainen venäjänkielinen puhe sorisee. Rivissä istuu lähes yksinomaan keski-ikäisiä naisia, yhtä nuorta kiharatukkaa lukuun ottamatta. Harmaaseen pukeutunut mies kävelee hermostuneesti käytävää edestakaisin. Tunnelma on jännittynyt. Kokelaat odottavat tuloksia.

Huoneen ovi aukeaa. Keski-ikäinen nainen ryntää ulos huoneesta ja tuulettaa hihkuen. Muutama odottaja nousee onnittelemaan huojentunutta toveriaan.

Riian Elijas-kadulla kymmenkunta venäjänkielisen vähemmistön edustajaa jännittää, tuleeko heistä pian Latvian ja EU:n kansalaisia. Stalinin rakennuttaman valtavan virastotalon varjossa on Latvian kansalaistamisviraston metodologian keskus.

21-vuotias Olga Vasiljeva odottaa kohtaloaan pitkän penkin päässä. Hän katsoo tiiviisti silmiin muistellessaan englannin kielen sanoja. Hänellä on sanottavaa, jaoikeat sanat löytyvät takeltelusta huolimatta.

”Tämä on syrjintää.”

Olga Vasiljevasta, niin kuin monesta muustakin latvianvenäläisestä, on väärin, että he eivät ole samassa asemassa kuin latvialaiset ystävänsä. Vasiljevalla ei ole Latvian kansalaisuutta, vaikka hän on asunut koko elämänsä Riiassa, Latvian kauniissa 800-vuotiaassa pääkaupungissa.

”Riika on minun kotini, Latvia on minun kotini.”

OLGA VASILJEVA syntyi Riiassa vuonna 1983. Elettiin Neuvostoliiton aikaa. Kun äiti lähti ostamaan voita, hän otti Vasiljevan ja tämän sisaren mukaansa, sillä yksin hän sai ostettua vain paketin kerrallaan. Kaupat olivat tyhjiä eikä mistään saanut banaaneja. Oli vain omenoita. Uudeksivuodeksi kauppaan tuli appelsiineja. Vain silloin hyllyt olivat täydet.

Vasiljeva leikki lapsuutensa Riian kaduilla latvialaisten ystäviensä kanssa. Ystävykset puhuivat venäjää, joskus myös latviaa. Latvian itsenäistyttyä vuonna 1991 ajat muuttuivat. 1990-luvulla kouluissa opiskeltiin osa aineista jo latviaksi. Kaduilla puhuttiin yhä venäjää ja puhutaan vieläkin.

Olga Vasiljeva opiskelee latvian kielellä opettajaksi Väinänlinnan yliopistossa. Hän opiskelee enää vain muutaman päivän kuukaudessa. Muun ajan hän on töissä lastentarhanopettajana. Latvialaisten ystäviensä kanssa hän puhuu vieläkin yleensä venäjää.

Latvian historia on ulkovaltojen runtelema. Kansa eli ensin Ruotsin ja sitten Venäjän vallan alla, kunnes itsenäistyi 1918. Vuonna 1940 Neuvostoliitto valtasi maan. Seuraavana vuonna natsit marssivat Riikaan. Pian neuvostojoukot kaappasivat maan takaisin itselleen. Neuvostoliiton vallan aikana latvialaisia kuljetettiin väkisin Siperiaan.

Latvian asukkaista kolmasosa on venäläisiä. Koko maan 2,4 miljoonasta asukkaasta noin puoli miljoonaa ihmistä on vailla kansalaisuutta, ja heistä suurin osa on neuvostovallan aikana Latvian alueelle muuttaneita venäläisiä. He ovat epäkansalaisia, alieneja ja maattomia. Heiltä puuttuu osa ihmisoikeuksista: oikeus äänestää, toimia valtion viroissa ja olla mukana politiikassa eli heitä itseään koskevassa päätöksenteossa.

Kun latvialaiset saivat passinsa pian maan itsenäistymisen jälkeen, Vasiljevasta tuli non-citizen. Hänet merkittiin Latvian tasavallassa asuvaksi muukalaiseksi. Hänelle annettiin passi, jossa lukee alien, vieras.

Vasiljeva hypistelee tummansinistä passia käsissään. Tällä matkustusasiakirjalla alien pääsee EU-maihin vapaasti, jos vain muistaa hankkia viisumin. Joskus tulliviranomaiset eivät tunnista harvinaista passia.

Kun Latvia äänesti liittymisestä EU:hun, Olga Vasiljeva seurasi puolen miljoonan muun äänettömän kanssa sivusta. Jos heille olisi myönnetty kansalaisuus heti itsenäistymisen jälkeen, maan poliittinen suunta olisi voinut keikahtaa pahasti kohti itää, eikä uusi oikeistomielinen hallitus halunnut sitä.

Nuoren Latvian henki on kanadalais-latvialaisen presidentin Vaira Vike-Freibergan johdolla vahvasti kansallis- ja länsimielinen. Latvialaismielisten mukaan on parempi valtion kehittymisen kannalta, että vasemmistolaisuuteen taipuvaisilla muukalaisilla ei ole poliittisia oikeuksia.

AULASSA ON LIIKENNETTÄ, kun jokainen kansalaisuuden hakija käy vuorollaan huoneessa kuulemassa tuomionsa. Olga Vasiljevalla on takanaan parin tunnin mittainen hikoilu latvian kuullunymmärtämisen, luetunymmärtämisen, kirjoittamisen ja suullisen osion parissa.

”Koe ei ollut minulle vaikea, sillä joudun töissä puhumaan latviaa päivittäin. Olen kuitenkin käynyt myös latvian kielen kurssilla ennen koetta.”

Helmikuusta 1995 Latviassa asuneet venäläiset, valkovenäläiset, ukrainalaiset, liettualaiset, virolaiset ja muut etniseltä taustaltaan eroavat ovat voineet hakea kansalaisuutta erityisen kansalaistamisprosessin kautta. Heidän on läpäistävä latvian kielen koe ja historian sekä perustuslain kuulustelu. He joutuvat osoittamaan kansalaistottelevaisuutensa puhtaalla rikosrekisterillä. Sääntöjä, joilla kansalaisuus evätään, on monia.

Suurin osa Latvian venäläisväestöstä on kuitenkin kelpo hakijoita. He osaavat kielen. Pienellä pänttäyksellä he läpäisevät historian osion. Tähän mennessä vain 87 000 noin puolesta miljoonasta muukalaisesta on hakenut itselleen Latvian kansalaisuuden kansalaistamisprosessin kautta. Heistä lähes 70 prosenttia on naisia.

Hakijoille järjestetään ilmaista koulutusta. YK:n kehitysohjelman ja EU:n rahoittama kielikoulutusohjelma tarjoaa kokeeseen valmistautujille sekä venäjänkielisille opettajille ja sairaanhoitajille latvian kielen kursseja. Vasiljeva kävi maksullisen latvian kielen kurssin.

”Minusta koko kansalaistamisprosessi on rahastusta. Joudun maksamaan siitä, että saan Latvian kansalaisuuden, vaikka olen asunut maassa koko ikäni. Minusta se on väärin.”

Päivittäinkin työssään latviaa käyttävälle hakijalle koe voi olla vaikea, sillä kokelaat eivät ole tottuneet kirjoittamaan latviaa. Kokonaispisteitä on haalittava itselleen kaksi kolmasosaa.

Latviassa koko elämänsä asuneet venäjänkieliset nuoret pitävät kansalaistamisprosessia nöyryyttävänä. He ottavat kantaa sillä, että eivät hae kansalaisuutta, jos se ei tule heille automaattisesti. Osa on kuitenkin päättänyt käydä läpi prosessin ja tulla täysipainoisiksi Latvian ja EU:n kansalaisiksi.

Osa latvianvenäläisistä odotti EU:n tuovan mukanaan automaattisesti alieneille kansalaisuuden. Kun näin ei käynyt, yhä useampi hakeutuu nyt kansalaistamisvirastoon, ja kansalaisuuksia myönnetään entistä tiuhempaan tahtiin.

Vasiljevalla on syynsä hankkia Latvian kansalaisuus: matkustaminen. Hän selaa passiaan hiukan hermostuneesti ja näyttää takasivulle liimattua viisumia. Ilman sitä hän ei olisi päässyt lähtemään seminaariin Tukholmaan.

Syyt kansalaisuuden hakemiseen ovat useimmiten lähteminen ja jääminen. Nuoret hakevat kansalaisuutta helpottaakseen lähtöään Latviasta, vanhemmat siksi, että haluavat jäädä Latviaan loppuelämäkseen. Yhteiskunnallisesti aktiiviset ja politiikasta kiinnostuneet alienit hakevat kansalaisuutta useammin kuin ne, jotka eivät arkielämässään kohtaa muukalaisuuden tuottamia ongelmia.

Yli 65-vuotiaat hakijat saavat helpotusta kokeeseen. Heille Latvian kielen kirjoittaminen on usein ylivoimaista. Eläkeläiset eivät kuitenkaan usein vaivaudu virastoon; kun eläke on sama kuin naapurin latvialaisrouvalla, on ihan sama, mitä passissa lukee.

Latviassa on alueita ja kyliä, joissa asuu lähes yksinomaan venäjänkielistä väestöä. Näillä alueilla asuvat eivät välttämättä tule edes ajatelleeksi kansalaisuuden hakemista. Tienoilla eletään kuin venäläisessä yhteiskunnassa: luetaan venäläisiä kärkässanaisia latvialaiskriittisiä lehtiä, syödään perinteistä venäläistä ruokaa ja katsellaan televisiosta Putinia.

VUODEN 1991 elokuun 21. jälkeen syntyneet muukalaisten lapset saavat halutessaan Latvian kansalaisuuden yksinkertaisesti hakemalla sitä. Vain pieni osa perheistä on käyttänyt tätä vapautta. Lapsen halutaan joko kuuluvan samaan sosiaaliseen ryhmään vanhempiensa kanssa tai päättävän vanhemmaksi kasvettuaan itse omasta kansalaisuudestaan.

”Kun minä saan lapsia, kasvatan heistä kaksikielisiä. Pienille lapsille on hyvin rankkaa, jos he eivät saa hoitoa omalla kielellään.”

Olga Vasiljeva opettaa latviankielisiä lapsia latviaksi ja venäjänkielisiä venäjäksi. Hoitopaikkapulan vuoksi alun perin venäläiseen päiväkotiin tipahtelee myös latviankielisiä lapsia. Kun vähemmistökieliset lapset tulevat kouluikään, heidän opetuksensa latviankielistyy vuosi vuodelta yhä enemmän. Tällä hetkellä lain mukaan 60 prosenttia koulujen opetuksesta on annettava latviaksi. Se on maan ainoa virallinen kieli. Vain liivin kielellä on vähemmistökielen asema.

Venäjänkielisten koulujen lakkauttamisesta on puhetta. Tilanne on vaikein niille venäjänkielisille opettajille, jotka ovat koko elämänsä ajan opettaneet äidinkielellään. Olga Vasiljevalla ei onneksi ole tätä ongelmaa.

Vasiljeva haluaisi latvian sijasta oppia lisää englantia. Latviaa hän ei tarvitse muualla kuin joskus kotimaassaan. Seminaareihin matkustaessa englannille olisi tarvetta.

YMPÄRILLÄMME OLEVAT KOKELAAT alkavat liikehtiä. Kaikki muut ovat käyneet jo hakemassa tuloksensa. Naiset hoputtavat Olga Vasiljevaa menemään kuulemaan tuomionsa. Lupaan odottaa häntä.

Parin minuutin päästä Vasiljeva astelee reippaasti ulos huoneesta. Hän on huojentunut ja hymyilee koko kasvoillaan. Kännykkä soi. Sisko kysyy miten meni.

Hyvin meni. Koe meni läpi. Vasiljeva ei kilju eikä hypi, hykertelee vain itsekseen. Vielä on toinen osio edessä. Hän näyttää kalenteristaan ensi kevään päivää.

”En mielestäni osaa kirjoittaa latviaa riittävän hyvin. Siksi teen historian kokeen vasta myöhemmin.”

Ehkä noin puolen vuoden kuluttua hänellä on taskussaan EU:n punainen passi. Ehkä hän lentää silloin halpalentoyhtiöllä viikonlopuksi Suomeen. Ehkä hän menee Ison-Britanniaan lastentarhaan töihin. Tai ehkä hän jää miehensä kanssa Riikaan, hoitaa akvaariotaan, käy uimassa ja Jurmalassa ihailemassa Itämerta. Ehkä hän äänestää jo ensi kevään kunnallisvaaleissa ehdolle asettunutta tuttavaansa. Hänellä on vapaus valita.

Nyt Olga Vasiljeva suuntaa Stockmannille ostoksille. Rämmin hänen perässään Riian auraamattomilla kaduilla ohi neuvostotyylisten rakennusten kohti kaupungin kirkkainta keskusta.

Eeva Anundi