Kaarle Kustaa ja Linnunradan ydin

Lukuaika: 2 minuuttia

Kaarle Kustaa ja Linnunradan ydin

Onko Linnunradan ytimen lähettämä gammamyrsky voinut vaikuttaa 1650-luvun säähän Maapallolla?

1650-LUKU oli niin sanotun pikku jääkauden huippu. Talvi 1657–58 oli kaikkein kylmin. Euroopan keskilämpötilat vajosivat neljä astetta tavallista alemmas. Provencen oliivipuut paleltuivat kuoliaaksi, Rein ja Tonava jäätyivät. Italiassa ihmiset pystyivät ylittämään järviä ja kanavia jäitse.

Pakkaset johtivat yhteen Ruotsi-Suomen historian tunnetuimmista tapahtumista. Ruotsia hallinnut sotahullu kuningas Kaarle X Kustaa vei sotajoukkonsa jäätyneiden salmien yli Tanskaan. Rauhansopimuksessa Ruotsi vei Tanskalta Skoonen. Ruotsalaismiehityksen seurauksena menehtyi noin viidesosa Tanskan väestöstä eli suunnilleen 250 000 ihmistä. Sakari Topelius unohti jostain syystä mainita tämän pikkuseikan Kaarle Kustaan seikkailuja ihannoivissa Välskärin kertomuksissaan.

MUTTA MIKSI 1650-luku oli niin kylmä? On juuri ja juuri mahdollista, että ainakin osa vastauksesta löytyy yllättävältä taholta: oman kotigalaksimme eli Linnunradan ytimestä.

Tanskalainen fyysikko Henrik Svenskmark on pitkään väittänyt, että kosminen säteily vaikuttaa Maan ilmastoon. Gammasäteillä on vahva ionisoiva vaikutus, ne pystyvät antamaan atomeille sähkövarauksen. Svenskmarkin mukaan tämä edistää pilvien muodostumista, ja pilvet viilentävät Maapalloa. Mitä enemmän pilviä, sitä viileämpi ilmasto.

Svenskmark ei tietenkään väitä, että kosminen säteily olisi ainoa Maapallon ilmastoon vaikuttava tekijä. Silti hänen teoriaansa vastaan on hyökätty raivokkaasti. Eräät epätodennäköiset yhteensattumat kuitenkin puhuvat lisäselvityksien puolesta.

NIIN SANOTUN pikku jääkauden alkuna pidetään usein talvea 1302–03, jolloin ilmasto viileni äkillisesti ja muun muassa Itämeri jäätyi kokonaan. Tähtitieteilijät löysivät vuonna 1998 vain 640 valovuoden päässä Maapallosta sijaitsevan supernovaräjähdyksen jäänteen. Tämän niin sanotun Velan supernovan säteilymyrsky on saapunut omaan Aurinkokuntaamme aivan 1300-luvun alussa. Mittaustarkkuuden virhemarginaali nykyisillä menetelmillä on tosin noin 20 vuotta.

Seuraava poikkeuksellisen kylmä kausi osui 1650-luvulle, jolloin Itämeri jäätyi jälleen eteläisiä salmiaan myöten, ja Kaarle Kustaa porhalsi Kööpenhaminaan. Myös tuolloin omassa galaksissamme tapahtui jotakin ihmisen näkökulmasta katsottuna hyvin poikkeuksellista.

TÄHTITIETEILIJÄT USKOVAT nykyään, että kaikkien galaksien ytimessä on suuri musta aukko. Sellainen löytyy myös oman Linnunratamme keskustasta. Silloin kun galaksin ytimen musta aukko nielee suuria määriä materiaa, se säteilee hyvin voimakkaasti erityisesti gammasäteiden aallonpituuksilla. Oman Linnunratamme ydin on pitkään näyttänyt todella kuolleelta ja säälittävältä paikalta verrattuna sata miljoonaa kertaa vilkkaammin säteileviin aktiivisiin galakseihin.

Moskovan avaruustutkimuskeskuksessa työskentelevä Mihail Revnitsev havaitsi kuitenkin viime vuoden lopulla, että 350 valovuoden päässä Linnunratamme ytimestä sijaitseva tähtienvälinen vetypilvi Sagittarius B2 oli yllättäen alkanut syytää ympärilleen hirmuisia määriä röntgensäteitä. Ilmiön ainoa järkevä selitys on, että Linnunradan ydin on 350 vuotta aiemmin lähettänyt hyvin voimakasta gammasäteilyä. Sagittarius B2 on nyt imenyt tätä gammasäteilyä ja palauttanut osan vastaanottamastaan ylimääräisestä energiasta avaruuteen röntgensäteilynä.

Revnitsevin laskujen mukaan Linnunradan ydin on 350 vuotta sitten säteillyt gamma-aallonpituuksilla miljoona kertaa voimakkaammin kuin nykyään. Linnunrata on siis vain vähän aikaa sitten ollut aktiivinen galaksi. Koska 1650-luvulla ei ollut gammasäteitä havainnoivia satelliitteja, asia jäi Maapallon asukkailta huomaamatta. Todellisuudessa säteily on tietysti syntynyt jo paljon aikaisemmin, koska gamma- ja röntgensäteet ovat viipyneet matkalla tänne noin 30 000 vuotta.

ONKO LINNUNRADAN YTIMEN lähettämä gammamyrsky voinut vaikuttaa 1650-luvun säähän Maapallolla? Tähänastisten tutkimusten tuottamat ajoitukset osuvat sen verran tarkasti yksiin, että kysymys on kiehtova. Yksi iso ongelma teoriassa kuitenkin on. Mannerjäätiköistä kairatuissa näytteissä Vela ja muut supernovaräjähdykset näkyvät piikkeinä jään nitraattipitoisuuksissa. 1650-luvulla muodostuneesta jäästä ei tunnu löytyvän yhtä selvää nitraattipiikkiä.

Lopullinen vastaus kysymykseen saadaan viimeistään silloin, kun seuraavan Linnunradan ytimessä tapahtuneen purkauksen synnyttämä säteilyaalto – jollaisia on varmasti jo matkalla – saapuu Maapallolle. Toisin kuin huonoissa tieteisromaaneissa, tällainen tapahtuma ei merkitse ihmiskunnan tuhoa, sillä ilmakehä suojaa meitä gammasäteilyn suorilta vaikutuksilta. Mutta jos Svenskmark on oikeassa, Maapallon ilmasto saattaa tuolloin väliaikaisesti viilentyä asteella tai parilla – tai sitten ei. Korkealla ilmakehässä tapahtuva lentoliikenne olisi joka tapauksessa pakko pysäyttää ainakin vuosikymmenen ajaksi. Yksikin lento aiheuttaisi näet tuolloin melkoisen syöpäriskin, ehkä jopa akuutisti tappavan säteilyannoksen. Kenties mannertenvälinen laivaliikenne tekee siis jonakin päivänä suuren paluun Linnunradan ytimen ansiosta.

Risto Isomäki

  • 9.9.2009