Kirjoittanut Tuomas Rantanen

VOIMA PUHUU Enemmän kuin lehti

Lukuaika: < 1 minuutti

VOIMA PUHUU Enemmän kuin lehti

On aika työlästä kasata kerran kuussa ilmestyvää, sisällöllisesti omaa linjaansa luovaa kulttuurilehteä.

VOIMAA KÄYNNISTETTIIN aikanaan torikokouksilla. Puhua sai kuka ehti ja miten paljon halusi. Jossain vaiheessa oli sitten pakko kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. On aika työlästä kasata kerran kuussa ilmestyvää, sisällöllisesti omaa linjaansa luovaa kulttuurilehteä.

Silti toimitus saa yhä torikokouksen helposti aikaan vaikka keskellä kovinta kiirettä. Peistä taitetaan tavan takaa siitä, onko jutun kärki tarpeeksi terävä. Samoin siitä, onko lehdessä taas niin paljon USA-kritiikkiä, ekohippeilyä, telaketjufeminismiä, filosofiläppää tai graffitijuttuja, että se alkaa vaikuttaa itsetarkoitukselta.

Ja siitä, miksi vastamainos on vieläkin vailla kunnon copyä, vaikka lehti on jo taitossa.

Pointti on siinä, että Voiman tekijät suhtautuvat lehteensä henkilökohtaisesti. Kyse on yhteisestä projektista, jonkinlaisesta jaetusta yhteiskunnallisesta toimijaidentiteetistä.

MINULLA OLI alun alkaen visio siitä, että Voima olisi journalistisen sisältönsä ohella brändi, jossa yhteiskunta ja kulttuuri kohtaavat.

Suoranaiseen kulttuurimesenointiin resurssit ovat riittäneet rajallisesti. Voima on silti tukenut pienten tapahtumien markkinointia, koplaillut luovasti erilaisia projekteja sekä ollut mukana järjestämässä kulttuuri-iltamia, teemajuhlia ja keskustelutilaisuuksia.

Maaliskuun aikana käynnistyy noin kuukauden mittainen Voima-galleria-hanke ja aika monta muutakin juttua elää koko ajan omaa elämäänsä leikaten lehteä ja toimiston yleisaktiivista inkkarileiriä. Isompi reservaattikin on haussa.

ERITYISEN LYSTIÄ meillä on ollut Voiman brändikrääsän ideoinnissa. Toistaiseksi esillä ovat olleet vasta T-paidat, hupparit ja army-laukut. Lisäksi ainakin Voima-polkupyörät ovat edenneet prototyyppi-vaiheeseen.

Kokonaan uutena toimialueena olemme innostuneet kulttuuritapahtumien sponsorihankintayhteistyöstä. Pilottina urakoitiin tuoretta Taidehallin MUU18v-näyttelyä. Muista projekteista neuvotellaan paraikaa.

Matkan varrella Voimaan on hakeutunut myös tyyppejä, jotka tuntevat ammatillista kutsumusta markkinointialalle. Lisääkin saattaisi mahtua. Tosin välttämättöminä oheisvaatimuksina ovat kulttuurinen uteliaisuus ja yhteiskunnallisesti vähemmän kyyninen maailmankatsomus.

Tuomas Rantanen