Kirjoittanut Hanna Nikkanen

Hiv-tutkimus käynnisti esinahkasodan

Lukuaika: 2 minuuttia

Hiv-tutkimus käynnisti esinahkasodan

Juutalaisilla sitä ei ole, muslimeillakin vain harvoin. Amerikassa ne ovat harvinaisuus, Suomessa normi. Nimittäin esinahat aikuisilla miehillä.

Juutalaisilla sitä ei ole, muslimeillakin vain harvoin. Amerikassa ne ovat harvinaisuus, Suomessa normi. Nimittäin esinahat aikuisilla miehillä. Kansainvälisten terveysviranomaisten mielestä entistä useamman kannattaisi hankkiutua omastaan eroon.

Afrikassa tehtyjen kokeiden mukaan ympärileikatun miehen riski saada HIV-tartunta naispuoliselta seksikumppanilta on jopa 60 prosenttia alhaisempi kuin esinahkansa säilyttäneellä toverilla. Mieheltä naiselle siirtyvän tartunnan riskiin leikkaus ei näytä vaikuttavan.

Nyt Maailman terveysjärjestö ja YK:n UNAIDS kehottavat HIV-epidemian pahimmin runtelemia maita tukemaan seksuaalisesti aktiivisten miesten ympärileikkauksia.

Mitä ihmettä? Miten kävi viime vuosikymmenen binäärijaolle, jonka mukaan oli kaksi tapaa harrastaa seksiä: oikea ja väärä? Onko nyt okei harrastaa suojaamatonta seksiä korkean HIV-asteen maissa, jos tartuntariski – siis miehen – on leikkauksen ansiosta pienempi?

Swazimaassa kaikki HIV-epidemiaa koskevat uutiset nousevat otsikoihin. Eipä ihme: kaksi viidestä aikuisesta kantaa virusta. Piskuisella Etelä-Afrikan kupeessa sijaitsevalla kuningaskunnalla on kyseenalainen kunnia pitää hallussaan kaikkien AIDS-tilastojen kärkipaikkaa.

Family Planning Associationin, paikallisen Väestöliiton, PR-johtaja Vusi Dlamini on innoissaan uusista tutkimustuloksista.

”Ympärileikkauksilla voitaisiin ehkäistä miljoonia uusia tartuntoja Afrikassa parin vuosikymmenen aikana”, Dlamini hehkuttaa. ”Totta kai se kiinnostaa ihmisiä. Kun uutinen alkoi levitä, meille tuli satoja tiedusteluja.”

Dlaminin järjestö sai jo viime vuonna ulkomaista rahoitusta ympärileikkausten tekoon. Parhaimmillaan viisi miestä pääsi joka päivä eroon esinahastaan pienellä klinikalla. Sitten rahoitus loppui.

Dlaminin mukaan rahoittajat säikähtivät, kun heitä kritisoitiin hätiköimisestä: Keniassa ja Ugandassa tehdyt kliinisten kokeiden tulokset eivät olleet edes valmiita.

Swazimaassa tehdään toki yhä ympärileikkauksia. Tienvarsimainokset ohjaavat miehiä hurjin lupauksin yksityisille vastaanotoille: ”Suojaa itseäsi! Ei enää kondomeja!”

Salskea nuorimies hymyilee julisteesta Vusi Dlaminin työhuoneen ulkopuolella. ”Ympärileikattu ja ylpeä siitä – mutta pidättäydyn silti seksistä!” Miten realistista on kuvitella, että joku antaisi lääkärin sorkkia veitsellä genitaalejaan saadakseen luvan suojaamattomaan seksiin – ja sitten pitäisi housut jalassa?

Aika epärealistista, sanoo Swapol-järjestön toiminnanjohtaja Siphiwe Hlophes. Hlophes, itsekin HIV-positiivinen nainen, on kenttätyössään tutustunut swazimiesten asenteisiin. Hän epäilee, että toiveajatteluun taipuvaisille nuorille ympärileikkaus on kätevä tekosyy painaa valistus villaisella.

”Olemme vuosien ajan jakaneet kondomeja vastentahtoisille ihmisille ja vihdoin viesti alkaa tehota”, Hlophes kertoo. ”Ja sitten tulee näitä tyyppejä, jotka tekevät bisnestä leikkauksilla ja saavat sen näyttämään siltä, kuin kondomit olisivat historiaa.”

Puskaradio kertoo tapauksista, joissa HIV-positiiviset miehet ovat huonosti parantuneen leikkaushaavansa kanssa levittäneet virusta kahta kauheammin kumppaneilleen. Ja puoskareista, joiden veitset levittävät HIV:n lisäksi herpestä, kuppaa ja verenmyrkytystä.

”Hallitusta ei kiinnosta, jos joku myy vuohenpissaa ihmelääkkeenä ja vie epätoivoisilta ihmisiltä koko omaisuuden”, Hlophes huokaa. ”Olisi pitänyt arvata, että ympärileikkauksista tulee seuraava villitys.”

Hanna Nikkanen