Kirjoittanut Jari Tamminen

Helsinki on Romania

Lukuaika: < 1 minuutti

Helsinki on Romania

Kalenteri: Suomen elokuva-arkisto esittää romanialaisia elokuvia Helsingissä 25.3.–13.4.

ELOKUVA Monille suomalaisille, myös minulle, Romania tuo mieleen lähinnä Draculan ja Helsingin kaduilla näkyvät kerjäläiset. Myös mainion jazzin 1960-luvulta ja Alkon hyllyltä mukaan tarttuneen keskinkertaisen punkun 2000-luvulta. Nyt jos koska on hyvä hetki päivittää tuntemuksensa tuosta uudesta unionikaveristamme.

Cannes’issa Kultaisella leijonalla palkittu romanialaiselokuva 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää sisältyy jokaisen itseään kunnioittavan elokuvanystävän ohjelmaan. Suomen Elokuva-arkisto puolestaan esittää elokuvateatteri Orionissa maalis-huhtikuussa sarjan romanialaisia elokuvia, joissa tutustutaan luhistuvaan valtioon ja ihmisten elämään myllerryksen keskellä.

Loistoteos on myös unkarilainen Iska’s Journey, joka kuvaa Pohjois-Romanian umpiköyhiä unkarinsukuisia asukkaita. Tämä eittämättä vuoden tärkeimpien elokuvien joukkoon kuuluva mestariteos kulkee Lukas Moodysonin Lilja-4-Everin jalanjäljissä, mutta saa Liljan vastoinkäymisten kuvailun vaikuttamaan lähinnä iloiselta perhe-elokuvalta.

Ja jos joku vielä kehtaa nillittää Nokian tehtaan siirtymisestä Romaniaan, niin hävetköön. Mikäli ammattiyhdistysliikkeessä olisi vielä ripauskin yli rajojen yltävää solidaarisuutta ja sosialismin hitunen jäljellä, niin maailman – myös Saksan – AY-väki hurraisi tehtaan siirtymistä Romaniaan. Hitto se väki kaipaa tehtaan tuomia työpaikkoja enemmän kuin saksalaiset hyvinvointiyhteiskunnan lellilapset ikinä.

Hyvä Nokia, olisiko teillä lisää tehtaita siirrettävänä?

4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää elokuvateattereissa parhaillaan. CineMAgyar 4.3.–9.3. Helsingin Bio Rexissä & Andorrassa, Suomen elokuva-arkisto: Romanialaista elokuvaa 25.3.–13.4. Helsingin Orionissa.

Jari Tamminen