Kirjoittanut Jari Tamminen

Erään projektin päätös

Lukuaika: < 1 minuutti

Erään projektin päätös

Finnish Comics Annual. Huuda Huuda 2012, 256 sivua.

Matti Hagelberg aloitti taannoin Voimassa sarjakuvasovituksen Minna Canthin Köyhää kansaa -teoksesta, mutta sarja jäi kesken.

Järjestyksessä toinen Finnish Comics Annual pitää sisällään muiden arki-realismia pursuavien tarinoiden ohella Hagelberin Köyhää kansaa -tarinan loppuun saatettuna ja englanniksi käännettynä. Odotus kannatti sikäli, että tarina on ensiluokkainen. Sikäli ei, että lohduton tarina on vertaansa vailla ahdistavuudessaan eikä tee kenenkään päivästä hilpeämpää.

Hagelberin tulkinnassa 1800-luvun lopun köyhälistön ahdingon lomaan on lisätty hienovaraisia viittauksia nykyaikaan. Tarina herättää pohtimaan, että mitenkähän yhteiskuntamme heikoimpien ja osattomien asema nähdään parin sadan vuoden päästä. Vähän hävettää jo valmiiksi.

Reilu 250-sivuinen FCA on järkälemäinen laitos, johon on koottu töitä yhdeltätoista kotimaiselta sarjakuvataiteilijalta. Kokonaisuus on hajanainen mutta palasissa luettuna ihan kelpo: kyllä tätä kelpaa maailmalla esitellä. Vientitarkoitukseenhan kokoelma on osittain tarkoitettukin.

Finnish Comics Annual. Huuda Huuda 2012, 256 sivua. Neljä tähteä.

Jari Tamminen