Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Elää & kuolla Kalliossa

Lukuaika: < 1 minuutti

Elää & kuolla Kalliossa

Arvostelussa Ville Jankerin ohjaama Pussikaljaelokuva.

Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani näyttää osaavissa käsissä taipuvan hienosti elokuvaksikin. Tarinassa kolme becketiläistä hahmoa odottaa Godotin sijaan lähinnä pääsevänsä pelaamaan noppaa. Kyse on yhden päivän mittaisesta aikalaisuuden kuvauksesta, joka tilallistuu Helsingin Kallioon.

Aki Kaurismäen Calamari Unionissa (1985) oli paljon samaa, mutta uuden sukupolven uusavuttomat Frankit eivät pääsee Via Dolorosallaan edes Kalliosta ulos. Kaurismäestä muistuttaa myös kirjallinen dialogi, vaikka Rimmisen teksti toki seisoo vahvasti omillaan.

Voiman toimituksen nurkillakin Kurvin kulmilla seikkaileva elokuva antaa kalliolaisesta elämänmenosta tunnistettavan hellyyttävän kuvan. Elämä ei ole helppoa edes joutilaille. Paikallaan polkemisen tragedia voi silti ylittyä auringonlaskun ja ystävyyden aidolla kokemuksella. Sekin on vain hetki. Niin kuin koko pahuksen elämäkin.

Ville Jankeri: Pussikaljaelokuva. Ensi-ilta 2.9. Neljä tähteä.

Tuomas Rantanen