Hollannin ja Ranskan odottamaton ”ei” EU:n perustuslaille avaa uusia haasteita ja mahdollisuuksia kansainvälinen oikeudenmukaisuusliikkeelle.
UUSLIBERALISTISEN OIKEISTON tärkeimpiä valtavälineitä on esittää epävarmoja asioita välttämättöminä ja lietsoa pelkoa. Annetaan kokonaisten kansakuntien päivittäin maistaa sanoja ’eläkepommi’, ’Kiina-ilmiö’, ’al-Qaida’ ja ’kilpailukyky’. Ja kas, kohta kuntauudistus, varallisuusveron poistaminen, peruspalvelujen kilpailuttaminen, bussivuorojen lakkauttaminen, palkkaerojen tahallinen kasvattaminen, valmius hyökkäyssotaan ilman YK:n valtuutusta ja poliisin oikeus kuunnella puheluitamme alkavat tuntua luonnonilmiöiltä, joille ei ole parempia vaihtoehtoja.
EU:n yhdentymisen syveneminen kuuluu tähän samaan keinotekoisesti tuotettujen luonnonilmiöiden luokkaan. Se on eräänlaista politiikan geenimuuntelua.
RANSKALAISET JA HOLLANTILAISET osoittivat jälleen vastaansanomattomasti, kuinka vapaaehtoistyöhön perustuvat kansanliikkeet voivat ottaa yrityksiltä, medialta ja valtioilta vallan ja ohjata historiankulkua.
Tärkein peruste ei-äänen antamiselle oli sekä Ranskassa että Hollannissa huoli sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen suunnasta. EU:n politiikka ymmärretään – oikein tai väärin – molemmissa maissa laajalti syypääksi eriarvoisuuden kasvulle, syrjäytymiselle, rakenteelliselle työttömyydelle, talousnäkymien epävarmuudelle ja sosiaaliselle alasajolle. Kansalaiset sanoivat ei perustuslaille, koska he halusivat rajoittaa EU:n mahdollisuuksia jatkaa ja entisestään syventää sitä uusliberalistista politiikkaa, jota he katsovat EU:n edistävän.
Ranskalaiset ja hollantilaiset eivät siis sekoittaneet sisäpolitiikkaa ja EU-politiikkaa eivätkä vastustaneet EU:ta yleisesti. Yhden näkemyksen mukaanhan EU:n perustuslaille ei pitänyt olla vaihtoehtoja. Tai sitten niiden piti, toisen näkemyksen mukaan, olla tuhoisia. Kansalaisten äänestettyä ei kaaosta kuitenkaan tullut.
SILTI PERUSTUSLAIN nurinäänestystä kannattaneen keskusta-vasemmiston ei pidä uskoa itsestään liikoja. Ei-tulokseen tähdänneet keskusta ja vasemmisto ovat edelleen yhteiskunnallisena muutosliikkeenä epäyhtenäisiä ja heikkoja. Uusliberalismia vastustavat keskusta ja vasemmisto ovat älyllisesti lapsenkengissä.
Kielteisen ohjelman rinnalle ei ole tarjota uskottavaa ja laajoja joukkoja innostavaa myönteistä ohjelmaa. Mikään taho ei ole pystynyt edes tarjoamaan yhteistä perustuslakiesitystä, joka olisi kaatunutta ehdotusta parempi. Ei-liikkeen kyvyttömyys luoda innostavia kokonaisvaltaisia vaihtoehtoja ja viedä niitä eteenpäin näkyy joukkovoiman puutteena ja myös kehnona menestyksenä edustuksellisen demokratian areenoilla.
Näyttääkin siltä, että oikeudenmukaisuutta ja kansanvaltaa arvostavat liikkeet voivat murtaa uusoikeiston vallan vain, jos Hollannin ja Ranskan äänestyksissä eri tulosta tavoitelleet punavihreät voimat kykenevät yhteistyöhön.
Yhdistävänä johtolankana voisi olla uuden EU:n – tai uuden Pohjolan – hanke, jossa pyrkimys ylivoimaiseen kilpailukykyyn korvataan pyrkimyksellä ylivoimaiseen solidaarisuuskykyyn.
UTOPIOITA TARVITAAN, mutta 1900-luvun poliittisesta historiasta meidän pitäisi oppia, että kouriintuntuvat muutoshankkeet yhdistävät meitä paremmin kuin ideologiat ja yhteiskunnalliset unelmat.
Mitään nopeaa sopimista yhteisestä ohjelmasta on turha odottaa. Keskustan ja vasemmiston järjestöjen ja puolueiden välillä on paljon kilpailua ja epäluuloa eikä kitka aina poistu nopeasti.
Kilpailu on hyvästäkin, kunhan se ei vie radikaalia vasemmistoa marginaaliin ja maltillista keskusta-vasemmistoa uusliberalismiin.
Ay-liikkeessä voitaisiin tarkastella aiempaa tarkemmin niitä tekijöitä, jotka yhdistävät kaatuneen perustuslain kannattajia ja vastustajia. Pienyrittäjät ja -viljelijät voidaan kutsua mukaan, jotta ne voisivat vihdoin löytää oikean paikkansa kansainvälisen oikeudenmukaisuusliikkeen osapuolina.
Euroopassa on nyt enemmän kuin vuosikymmeniin tilaa uusille näkijöille ja taitaville prosessialoitteille. Ainakin se hyöty Ranskan ja Hollannin kummallisista kansanäänestyksistä oli.
TIEDÄMME MITÄ PITÄISI TEHDÄ…
LOKALISAATIOTA VOIMME TOTEUTTAA vastauksena globalisaatiolle. Merkitysarvoja voimme omassa elämässämme, yhdessä ja erikseen, asettaa kulutusarvojen edelle. Totuudesta voimme pitää kiinni ja vetäytyä yhteistyöstä suurimpiin vääryyksiin syyllistyvien valtioiden ja yhtiöiden kanssa.
Talouspolitiikassa voimme siirtyä gandhilaiseen aikaan. Ensin säädämme yhtiöiden keskittymistä rajoittavan lain, jonka mukaan yhdessä yksityisesten omistamassa yhtiös sä voi olla korkeintaan tuhat työntekijää. Säädämme myös, että kukin ihminen voi omistaa osuuksia korkeintaan kahdessa yhtiössä. Samalla lopetamme taloudellisten keskimääräisten saavutusten mittaamisen, esimerkiksi bruttokansantuotteen. Vanhan mittaustekniikan ammattilaiset koulutamme uudelleen viimeinen ihminen ensin -ajatteluun (Last Person First). Sen mukaan yhteiskunnan ja luomakunnan heikoimpien ja haavoittuvimpien asema on taloudellisen menestyksemme tärkein mittari.
LAKKAUTAMME WTO:N tai ohjaamme sen uusille urille globalisaatiota arvostelevan ja uudistavan keskusta-vasemmiston yhteisen ohjelman perusteella. Saman teemme EU:lle. Energiapolitiikassa työ-, ympäristö- ja teknologiapoliittisesti järkevä tehokkuusohjelma tekee ydinvoiman ja fossiiliset polttoaineet tarpeettomaksi. Kehitysmaiden velat sovitamme oikeudenmukaisuusliikkeen ehdottamalla tavalla. Saatamme kansainvälisen finanssijärjestelmän demokraattiseen ohjaukseen muun muassa uusien kansainvälisten verojen avulla. Lopetamme veroparatiisit.
KUN TEEMME NÄIN, koulutus tähtää ihmisten itsehallintoon ja sivistykseen eikä heidän muokkaamisekseen tehotuotantohirmuiksi. Osallistumisesta luonnonmukaiseen lähiruuantuotantoon tulee jälleen luonnollinen osa ihmisten suuren enemmistön elämää. Yksityisautoilu, suursodat ja lentoliikenne loppuvat pikkuhiljaa ilman, että siitä tarvitsee erikseen määrätä tai sopia.
Planeetta saa rauhan ja ihmiset alkavat uteliaina ihmetellä, mitä teollisen aikakauden ihmiset oikein halusivat ja miksi he niin hirveästi hääräsivät…
Thomas Wallgren
