Suomalaisen kirjallisuuden sympaattisimpia tapauksia on Heli Laaksonen, nuori länsimurteella kirjoittava runoilija.

Suomalaisen kirjallisuuden sympaattisimpia tapauksia on Heli Laaksonen, nuori länsimurteella kirjoittava runoilija. Laaksoselta on ilmestynyt kaksi runokokoelmaa Pulu uis (Sammakko 2000) ja Raparperisyrän (Sammakko 2002). Runoissaan hän tarkkailee lempeän huumorin kautta lapikasjalkaisia setiä metrossa ja lehmien elämää, ulkopuolisuutta ja kaupunkielämän kotkotuksia.

Heinäkuussa ilmestyy Laaksosen kolmas teos, Jänes pussis, runo-cd, jolla hän lukee sekä aiemmin ilmestyneitä että uusia runojaan. Ääneen lukeminen tuo runoihin tekijän tulkinnan.

”Jonku runo mää luven kurillisemmi, jonkun totisemmi. Jotta kohta painotan, jonku ohi menen ko huamamat. Voi ol, et niil, kenel murre ei ol tuttu, see helpotta ymmärtämist.”

Säkyläläinen muusikko Juha Haikonen on tehnyt runojen taustalle äänimaailmaa: metsän ja sikalan ääniä ja sinfonian pätkiä.

Valtakulttuurissa ja mediassa murteet näkyvät harvoin, ja silloinkin niitä usein käytetään alleviivaamaan ja korostamaan yksioikoisia stereotypioita. Heli Laaksonen kuitenkin uskoo murteiden aseman olevan Suomessa vakaa.

”Murtte asema on paremp ko luulla. Juur media antta sen käsitykse, et see olis jotenki häviämäs, mut ko päässe ihmiste joukko heijä omas ympäristös, kyl see o valla runsast ja elävä. Muuttuvaine murre tiätyst on ja see onki hyvä elinvoimasen kiäle merkki.”

Laaksoselle itselleen suhde murteeseen ei niinkään ole viehtymystä, vaan pikemmin kohtalo. ”See, et olen eläny murret puhuvas suvus murret puhuva lähipiirin keskel, o väistämät viäny sihe, et murre on mul rakkaamp ja tutump ko kirjakiäl. Äirinkiäl.”

Koulutukseltaan hän on suomen kielen maisteri ja vakuuttaa pitävänsä myös yleiskielestä, tietyin varauksin.

”On hullumaist, et jonku pikkuyhristyksen joulumyyjäisten suunnittelukokoukses käyrä protokolla lävitte ja puhella viimesen pääl hualitelttu yleiskiält, ko muuten keskenäs puhuttais iha oma kiält. Sama ratios ja tv:s ihmisep puhuva turhankim pal yleiskiält, kyl suamalaiset toistes murttei ymmärtävä.”

Varsinaisessa työssään Heli Laaksonen vetää EU:n kulttuuriprojektia Vakkasuomalainen ääni ja tarina, joka järjestää paikallista kulttuuria ylläpitäviä tapahtumia ja koulutusta.

”Esimerkiks näil Vakka-Sua-men pikkupaikoil, misä pääsääntösest puhuta murtei, tiäretä hyvi, et see on vaan puhetapa, on sit pohjalainen taik lappalaine. Ei sihe liity mittä ajattelutava yksinkertasuut, maalasuut, brutaaliut. Enemänki semsest murttes säilyttäneest ihmisest ajatella, et on see sit mikä on, nii ei see ainakan teeskentel.”

Heli Laaksosen kotisivuilta selviää, että runoilija harrastaa lehmien kuvien keräilyä. ”Munst lehmä on kaunis eläin, iha nii yksinkertast see o. Joskus harvon, ko o hiljast aikka, mää kiippe vinttikamarihi, otan mun lehmänkuvakansion kätte ja kattelen niit.”

”Seurava runokirja ihmmise ovak kyselly, mutten kaiken tämän mailmamenon keskel saa kovim pal kirjotetuks. Eikä runout voi hätistel.”

Pilvi Porkola