Ei kiitos – nej tack

Lukuaika: < 1 minuutti

Ei kiitos – nej tack

Helsingin yliopiston professorit vastustavat yliopistolakia.

Neljä viidestä Helsingin yliopiston professorista vastustaa uutta yliopistolakia. Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos ja slaavilaisen filologian professori Jouko Lindstedt selvittivät professorien kantoja sähköpostikyselyllä.

Vastaajista 71 prosenttia vastusti hallituksen yliopistolakiesitystä. Kahdeksan prosenttia ei halunnut ottaa kantaa. Helsingin yliopistossa on 495 professoria, joista kyselyyn vastasi 221.

Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson on väittänyt julkisuudessa yliopistolain nauttivan kannatusta yliopiston henkilökunnan parissa. Tarkennusta pyydettäessä Wilhelmsson joutui kuitenkin myöntämään, ettei kannatus välttämättä ole laajaa.

Uusi yliopistolaki tulisi sanelemaan muun muassa sen, että yliopistojen hallituksen enemmistö tulee niiden ulkopuolelta, esimerkiksi yritysmaailmasta ja Euroopan ulkopuolelta tuleville opiskelijoille voidaan asettaa lukukausimaksut.

Yliopistolaki eduskunnan sivistysvaliokunnan käsiteltävänä 13. maaliskuuta.

Samana päivänä järjestetään suurmielenosoitus Helsingissä lakia vastaan.

Lisätietoa opiskelijatoiminta.net

fifi.voima.fi

  • 9.9.2009