”Keksin paljon omia sanoja ja yhdistelmiä, joilla lukija voi sitten assosioida vapaasti ja rakentaa runoa eteenpäin. Mutta nonsenseä runoni eivät ole!”, Eva-Stina Byggmästar kertoo.

”Ei ihminen runolla mitään tee”, sanoo suomenruotsalainen runoilija Eva-Stina Byggmästar. ”Runo on kuin linnun sulka tai pieni valkea rannan kivi, täysin hyödytön, mutta kaunis ja yksinkertaisesti ihmeellinen. Runo kuitenkin voi antaa ihmisen näivettyneeseen elämään toivoa, voimaa ja ravintoa sekä pitää maan, auringon, kuun ja tähdet sijoillaan jotta me kaikki, ihmiset, eläimet ja kasvit, voisimme elää yhdessä tällä sinivihreällä planeetalla.”

Byggmästar, 35, poikkeaa monista ikäpolvensa lyyrikoista siinä, ettei hänen runoissaan ole jälkeäkään vuoroin tuskaisesta, vuoroin yliolkaisesta hämmennyksestä, jossa jälkimoderni ihminen rämpii.

Yhdeksän kokoelmaa julkaisseen Byggmästarin runoissa vallitsee toisenlainen todellisuus. Siellä lehmä ikävöi takaisin tähtien luo, vanha lapanen pitää hellästi kiinni ja pilvi hattuineen lähtee liukumäkeen. Luontolyriikkaa? Lastenloruja? Eläinsatuja? Tavallaan, eikä kuitenkaan.

Maalaismaisemissa viihtyvän Byggmästarin runot kanoineen, possuineen, jäniksineen ja enkeleineen ovat kuin pieniä kuvaelmia esittäen jotakin ajatonta, jonka hahmossa elämän perusehdot nousevat puhtaina esiin.

”Uskon luonnon sielullisuuteen. On olemassa yhteys oman sielun ja kaiken elollisen välillä ja ne ovat osa samaa kokonaisuutta. Ihminen on osa kaiken elollisen suurta perhettä, jossa kaikki sulautuu yhteen ja heijastaa toinen toistaan”, Byggmästar selvittää.

Hiljattain ilmestynyt suomennosvalikoima Onnenvaellus käydään varvasjuoksua painottuu Eva-Stina Byggmästarin kolmeen 1990-luvun kokoelmaan, ”Ilon trilogiaan”. Valikoima esittelee kielitietoisen, aisteihin vetoavan runoilijan, joka antaa metaforille ja kieliopille kyytiä.

”Keksin paljon omia sanoja ja yhdistelmiä, joilla lukija voi sitten assosioida vapaasti ja rakentaa runoa eteenpäin. Mutta nonsenseä runoni eivät ole! Joka sanan takana on oma logiikkansa – ja runoissani on kyllä sanoma, vaikka tämä saattaakin kuulostaa ristiriitaiselta.”

Kokeilevuus ei Byggmästarin lyriikassa tarkoita, että runot olisivat ehdoin tahdoin kieltä ja kommunikaatiota ongelmallistavia. Luonnon tavoin kielikin näyttäytyy väylänä rajoittamattomaan ihmisyyteen ja avointen merkitysten maailmaan.

”Toivon, että lukijalla olisi näiden runojeni parissa hauskaa”, sanoo Byggmästar. ”Runo on kuin taikapeili tai hologrammi, joka toimii aina yhtä ihmeellisesti riippumatta siitä, kuka on lukija. Jokainen löytää siitä sen, mitä etsii.”

Viime vuosina Byggmästarin runouteen ovat yllättäen astuneet alakulo ja hiljentyminen. Jo parin vuoden takaisessa kokoelmassa Den harhjärtade människan, ”Jänissydäminen ihminen”, esiintyi kristillisiä teemoja, ja tuorein teos, Näckrosön (Söderströms 2003), ”Lummesaari”, on saanut avoimella uskonnollisuudellaan kriitikot ymmälleen.

”Kokoelmaani on jo lähes herjattu hartauskirjaksi, teologianopiskelijoiden lukemistoksi”, Byggmästar hymähtää.

Hartauden ja perinteisemmän runokielen takaa aistii Ilon trilogiasta tutun pyrkimyksen olla oma itsensä, täydesti ja ehdoitta. Erona entiseen on, että nyt rajoittamattoman ihmisyyden nimi on Jumala.

Usko on sävyttänyt Byggmästarin elämää lapsuuden Pietarsaaren monista uskonnollisista yhteisöistä asti. Isovanhemmat ovat isän puolelta mormoneja, ja hän muistelee olleensa joskus itsekin Pelastusarmeijan pikku sotilas.

Runoilija Byggmästaria lähinnä on kuitenkin mystiikka. ”Haluan älyn lisäksi vaalia itsessäni sellaistakin puolta, johon vetoaa enemmän selittämätön ja joka lainaa uskonnollisia symboleja yrittäessään löytää selittämättömälle sanat… Runouden uskonnollisuus ilmentää minulle koko inhimillisen olemassaolon kirjoa.”

Useita kirjallisuuspalkintoja sekä Suomessa että Ruotsissa saanut Byggmästar on epäajanmukainen runoilija myös siinä, että häntä ei tapaa runokiertueilla eikä kulttuuripippaloissa. Kyse ei ole keikailusta, vaan halusta viettää rauhallista elämää. Sen hän on löytänyt pohjoisruotsalaisesta Vormselen kylästä runoilija Gurli Lindénin kanssa. Kirjailijantyön ohella he hoitavat perustamaansa Rosengårdens förlag -kustantamoa.

”Suomessa käyn pari kertaa vuodessa. Tällä haavaa keskityn vain runojen kirjoittamiseen. Välillä soutelen järvellä – ja olen onnellinen ja kiitollinen, jos runo ylipäätään syntyy!”

Kirjoittaja on suomentanut ja koonnut Eva-Stina Byggmästarin runoista valikoiman Onnenvaellus käydään varvasjuoksua. Tammi 2002.

Hannimari Heino