Rahan valta: Rahoitusmarkkinakriisi kertoo karua kieltä paitsi talouden säätelyn, myös sen avoimuuden puutteesta.
Rahoitusmarkkinakriisi kertoo karua kieltä paitsi talouden säätelyn, myös sen avoimuuden puutteesta. Onnistumista kriisin ratkaisemisessa tulee mitata sillä, miten hyvin avoimuuden tiellä olevia ongelmia pystytään ratkomaan.
Vuonna 2001 energia-alalta arvopaperikauppaan toimintaansa laajentanut yhdysvaltalaisyritys Enron kaatui, kun sen 881 veroparatiisiyhtiön avulla tekemä tuloksen vääristely kasvoi liian suureksi pysyäkseen salassa. Sama kohtalo odotti paria muutakin suuryritystä, kun voittoja ja tappioita kirjattiin miten sattuu.
Sama ilmiö nähtiin, kun nyt meneillään oleva rahoitusmarkkinakriisi käynnistyi USA:n ”roskalainoista” syksyllä 2007. Korkean riskin asuntolainoista tehtyjä arvopapereita ostaneet pankit ja sijoittajat eivät tajunneet riskejä, vaan uskoivat arvopapereille annettuja AAA-riskiluokituksia.
Finanssikriisin viimeisimmät käänteet ovat paljastaneet, että myös subprime-lainoja on kirjattu pankkien taseiden ulkopuolelle veroparatiisiyhtiöihin. Muun muassa Isossa-Britanniassa kaatunut Northern Rock -pankki kaunisteli tällä tavoin tulostaan.
Markkinat eivät toimi, jos niiden toiminnasta ei saada tietoa. Jos maailman suurimmat yhtiöt voivat piilottaa riskejään taseiden ulkopuolelle, ei voida olettaa että tavalliset sijoittajat, kuluttajat tai työntekijät ymmärtäisivät yhtiöiden taloudellista tilaa. Veroparatiisien ja ”fiktiivistä kirjanpitoa” harjoittavien yritysten maailmantalous on niin sanotun vapaan markkinatalouden irvikuva.
Suuri osa säätelemättömistä hedge-rahastoista on rekisteröity veroparatiiseihin. Yksin Cayman-saarilla on yli 10 000 hedge-rahastoa. Samoihin kohteisiin virtaavat myös monien suuryritysten voitot ja rikollisten pestyt miljoonat.
Voittojen siirtäminen on helppoa, sillä suuryritysten kirjanpidon seuraaminen on haastavaa minkä tahansa maan viranomaisille.
Kun rahoitusmarkkinat joskus nousevat nykyisestä alhostaan, on uudistusten vähimmäisehtona pidettävä järjestelmän avoimuutta. Jos voitoista, tappioista ja maksetuista veroista ei tulevaisuudessakaan saada tietoa, on parasta, että markkinataloudesta puhuminen lopetetaan kokonaan.
Ylikansallisia yrityksiä tulee vaatia julkaisemaan tulonsa ja menonsa maakohtaisesti. Tällä hetkellä tiedot saadaan vain globaalisti yhtiön kokonaistuloksesta. Veronkierto – eli julkisen omaisuuden luvaton käyttöönotto – tulee määritellä korruptioksi kaikissa kansainvälisissä sopimuksissa.
Ehdotuksia tästä on tehty, nyt tarvitaan poliittista tukea aloitteille. Angela Merkel, Nicolas Sarkozy ja monet muut ovat jo ottaneet veroparatiisit tähtäimeensä.
Neuvostoliitossa suunnitelmatalous toimi valtion viisivuotissuunnitelmien pohjalta. Nykyinen suunnitelmatalous on ulkoistettu ylikansallisten yhtiöiden verosuunnittelijoille.
Molempia yhdistää se, että asiat eivät ole sitä miltä ne ensi näkemältä näyttävät.
Matti Ylönen
