Alkuperäiskansat tien päällä tietä vastaan

Lukuaika: < 1 minuutti

Alkuperäiskansat tien päällä tietä vastaan

Boliviassa on vireillä valtatiehanke, joka on osa eteläamerikkalaista valtamerten välisen liikenteen tehostamisprojektia. Tie oli määrä vetää Isiboro Sécuren kansallispuiston läpi. Alue on vuonna 1990 julistettu alkuperäiskansojen territorioksi.

Alkuperäiskansat ja luonnonsuojelijat järjestivät alueen suojelemiseksi kaksi kuukautta kestäneen marssin, joka päättyi Bolivian pääkaupunkiin La Paziin 19. lokakuuta.

Presidentti Evo Morales lupasi neuvottelujen jälkeen mielenosoittajille, ettei tietä vedettäisi kansallispuiston läpi. Laki aiheesta säädettiin heti seuraavan viikon alussa, mutta kiista ei loppunut tähän.

Hallituksen mukaan alkuperäiskansat ovat hoitaneet aluetta huonosti ja tehneet esimerkiksi hakkuusopimuksia puutavarajättien kanssa. Syytökset lienevät osin oikeutettuja, mutta myös osa Bolivian hallituksen kampanjaa painostuksen alla laaditun lain kumoamiseksi.

Toiset asiantuntijat väittävät, että alkuperäiskansojen taloudenhoito on ympäristöystävällistä. He huomauttavat myös, että YK:n kansainväliset sopimukset alkuperäiskansojen itsehallinnosta koskevat aluetta edelleen.

Avoimeksi on edelleen jäänyt, mihin tie lopulta vedetään.

Juha Uski

  • 13.12.2011