Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Ahneet, ilkeät, seniilit

Lukuaika: 2 minuuttia

Ahneet, ilkeät, seniilit

Demaripoliitikko Osku Pajamäen mukaan demarivetoiselle suurten ikäluokkien terrorismille on jätettävä hyvästit.

Demareiden nuorisokaartin nelikymppisten sarjassa painiva ikilupaus Osku Pajamäki on tarttunut härkää sarvista. Pajamäki on kirjoittanut suurista ikäluokista ja heidän eläkkeelle siirtymisensä aiheuttamista ongelmista kirjan Ahne sukupolvi.

Pajamäen mukaan ahne sukupolvi on pedannut itselleen auvoisen loppuelämän, joka koituu tulevien sukupolvien konkurssiksi.

”Pahin kauhuskenaario suurten ikäluokkien eläkekustannusten rahoittamisessa onkin se, että tilanteen annetaan tietoisesti ajautua kriisiin ja sitten toteutetaan pakon sanelemina rajut leikkaukset markkinaehdoin.”

Pajamäki ehdottaa, että suuren ikäluokan eläkkeiden kohtuullistamiseksi olisi eläkkeet asetettava tasolle, joka vastaa ”heidän ansioitaan yhteiskunnan rakentamisessa”. Toiseksi ratkaisuksi Pajamäki tarjoaa taannehtivaa ylärajaa ylisuurille eläkkeille. Tämä ei koskisi niinkään tavallisia, kohtuullista eläkettä saavia palkansaajia.

Kaikenlaistenthink tank -tekstien lukemisen jälkeen on virkistävä tavata aikuisen poliitikon kirjoitus, joka on muutakin kuin poliittisesti korrekteja kauniita suunnitelmia ja markkinoiden vapautusta hehkuttavia asiantuntija-analyyseja.

Pajamäki vaatii, että puolueiden asettamat pitkät listat on palautettava politiikkaan edustuksellisen demokratian pelastamiseksi. Pitkillä listoilla tarkoitetaan sitä, että puolueet itse asettavat ehdokkaansa järjestykseen, jonka mukaan edustajat valitaan eduskuntaan.

Tällöin puolueille tulisi myös mahdollisuus varmistaa, että valituksi tulisi ikäjakaumaltaan tasapainoisempi kavalkadi. Pajamäki motkottaa, että esimerkiksi Koijärvi-liikkeen sukupolvelle ei ole annettu valtaa. Näinhän on, mutta koska valta annettaisiin? Emmehän me nuoremmat ole kovin aktiivisesti politiikkaan tunkeneet.

Pätkätyökritiikki sukupolviansana on Pajamäen pamfletin vahvimpia puolia yhtä lailla kuin naljailu ahneen sukupolven itsekkyydelle.

Suomeen on ”muodostumassa demokraattisesti ilkeiden ja ahnaiden vanhuksien valtio, seniili-Suomi, sillä ahneus lisää tunneköyhyyttä. Tässä kuviossa nuoret halutaan nähdä palvelijoina, lakeijoina ja keskinäisinä kilpailijoina, jotka tuottavat suuren ikäluokan elämäntarpeita.”

Suurten ikäluokkien roudaaminen terapeutin sohvalle kertomaan paisuneesta egostaan olisi kuitenkin jättimäinen urakka.

Sen sijaan vaatimus, että nuorten poliitikkojen pitäisi harrastaa suoraa toimintaa Greenpeacen tyyliin, kuulostaa falskilta. Vallalla näyttäisi olevan harhaluulo, että politiikan voisi ulkoistaa kansainvälisille järjestöille, jotka ovat kaikkea muuta kuin demokraattisia, vaikka ajavatkin kannatettavia asioita näyttävästi.

Demareiden sisäisenä kritiikkinä kirja on kiinnostava, kun ylistäviä sanoja demareiden politiikasta on ollut vaikea löytää.

Pajamäen sukupolvikritiikki on kuitenkin laajuutensa vuoksi hieman ongelmallista. Välillä haiskahtaa, että hän verhoaa demaritaustaisten päättäjien kritiikin koko suuren ikäluokan ongelmaksi. Tosin useat meistä ovat kyllä törmänneet yksityiselämässään Pajamäen kuvaamaan ahneuden logiikkaan ja sen seurauksiin arkielämässä. Poliittisesti Pajamäen olisi pitänyt runtata kunnolla laitaa vasten valtiota pässinnuorassa ties kuinka kauan kuljettanut valtiosihteeri Raimo Sailas ja esimerkiksi työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Kari Puro.

Pajamäen ansioksi on sanottava, että hän nuorempien sukupolvien edustajana uskaltaa käyttää sanaa ‘minä’. Tosin juuri tässä asiassa pitäisi puhua monikon ensimmäisessä persoonamuodossa, varsinkin kun hän petaa itselleen pellen roolin puhumalla itsestään ”ex-nuorena” ja kaikilla muilla itseironian muodoilla.

Eikö ole jo oireellista, että suurten ikäluokkien vesa nauraa itselleen yhden kirjannäköisen lehtikasan verran, kun oikeana tavoitteena olisi ollut tehdä uskottava poliittinen analyysi siitä, mitä on tapahtunut ja mitä pitäisi tehdä. Pajamäen pitäisi harppoa seuraava askel täysikäisen tyyliin.

Osku Pajamäki: Ahne sukupolvi. Suurten ikäluokkien perintö. 191 s. Ajatus 2006.

Kimmo Jylhämö