Lukuaika: 2 minuuttia

Naisten jalkapallossa naisen euro on neljä senttiä

Yksi kesän olympialaisten puhutuimpia urheilijoita oli painonnostaja Laurel Hubbard, valitettavasti syistä ja tavoilla, joita urheilija tuskin itse kaipaisi, transsukupuolisuutensa vuoksi. Transnaisten mahdollisesta kilpailuedusta huolestuneiden soisikin olevan enemmän kiinnostuneita urheilun räikeästä tasa-arvovajeesta.

Kuten nyrkkeilijä Elina Gustafsson Instagramissa ihmettelee, miksi kukaan haluaisi varta vasten päästä naisten urheilumaailmaan, jossa saa vähemmän palkkaa ja vähemmän mediahuomiota – jos lainkaan. Maailmaan, jossa ei arvosteta ja vähätellään. Transfobiasta nyt puhumattakaan.

Hubbard jäi kisoissa vaille tulosta, mutta Tokiossa kirjattiin olympiahistoriaan kuitenkin ensimmäinen avoimesti transsukupuolinen ja ei-binäärinen kultamitalisti, Kanadan naisten jalkapallojoukkueen keskikenttäpelaaja Quinn. Ilahduttavasti tämä näyttää aiheuttaneen vähemmän polemiikkia.

Itse seurasin olympialaisissa tietenkin lähinnä jalkapalloa ja siitäkin naisten (tai ei-miesten) pelejä. Vaikka FIFAn asettamasta 23 vuoden yläikärajasta huolimatta miesten joukkueet ovat toki huipputasoa, naisten puolella kisat ovat kuin toinen maailmanmestaruusturnaus, vain hieman pienemmällä joukkuemäärällä.

Ja juuri tämän vuoksihan ikäraja miesten peleissä on: FIFA haluaa pitää kiinni omien mestaruuskisojensa ensisijaisuudesta ja tekeekin sen onnistuneesti. Olympialaisten jalkapallo-otteluista televisioitiin esimerkiksi Yle Areenan puolella vain muutama alkulohkon peli ja loppuottelut. (Kyllä, tilasin maksukanavan voidakseni seurata pelejä.)

Transnaisten mahdollisesta kilpailuedusta huolestuneiden soisikin olevan enemmän kiinnostuneita urheilun räikeästä tasa-arvovajeesta.

Naisten osalta ei näemmä kanneta samaa huolta. Toki naisten jalkapallosta on kisattukin olympialaisissa vasta niin lyhyen aikaa, että Brasilian keskikenttäpelaaja Formiga on pystynyt osallistumaan joka kerta – seitsemästi. Laji otettiin olympialaisiin vuonna 1996, eli alle sata vuotta miesten jälkeen!

Naisten jalkapallohistorian ohuudesta muistuttaa myös, että Formigana tunnetun Miraildes Maciel Motan syntyessä vuonna 1978 lajin pelaaminen oli Brasiliassa naisilta kielletty. Oli ollut liki 40 vuotta.

Paradoksaalista kyllä, toissijaisen asemansa ansiosta naisten jalkapallosta puuttuu moni miesten lajin mammuttitaudin tuomista vinoumista.

Miesten miljardiluokan investointeja vaativia megakisoja on näemmä mahdollista järjestää lähinnä diktatuureissa, kun taas naisten kisoja järjestetään olemassaolevassa infrassa. Eurooppalaiset miesten liigat pyörivät poskettomilla budjeteilla, kuten esimerkiksi Messin palkannut Pariisin PSG qatarilaisilla öljymiljardeilla.

Koska harva nainen pystyy ansaitsemaan pelaamisella elantonsa, ei naistenkaan mallia voi pitää varsinaisesti tavoitteena. Yle Urheilun vuonna 2017 tekemän laajan selvityksen perusteella jalkapallossa naisen euro on neljä senttiä (hiihdossa sentään 64!).

Vaan millainen olisi kolmas tie terveempään, inklusiivisempaan ja yhdenvertaisempaan urheilu- ja jalkapallomaailmaan?

Kirjoittaja vetää Jälkipelit-jalkapallopodcastia yhdessä Kaisu Tervosen kanssa. Uudet jaksot Spotifyssä, Apple Podcastsissa ja Voiman verkkosivuilla 30.8. alkaen. Seuraa Jälkipelejä myös Facebookissa!

Kommentoi Facebookissa
  • 9.9.2021
  • Kirjoittanut voima
  • Kuvat Juno Lehtinen