MusiikkiKuvat Henri Salonen

Moscow Death Brigaden konseptina on antifa-hiphop

Moscow Death Brigade ihastutti ja vihastutti Suomi-kiertueella. Miksi muusikot saivat natsit vaihtamaan koppalakkinsa kukkahattuihin?

Lukuaika: 3 minuuttia

Moscow Death Brigaden konseptina on antifa-hiphop

Juttu on julkaistu alunperin Voiman numerossa 8/2016.

Lukuisiin pahoinpitelyihin syyllistynyt uusnatsijärjestö Kansallinen Vastarintaliike esitti verkkosivuillaan elokuussa huolensa siitä, että antifasisti-bändi Moscow Death Brigade (MDB) oli tulossa syyskuussa kiertueelle Suomeen. Uusnatsit olivat harmissaan, että musiikin avulla voitaisiin houkutella alaikäisiä mukaan äärivasemmistolaiseen toimintaan. Kaiken pahan lisäksi tapahtuman yhteyteen oltiin vieläpä järjestämässä punk-kirpputoria. Ei ihme, että metrohousun puntti alkoi tutista.

Kansallisen Vastarintaliikkeen markkinointikikka oli purrut. Voima-lehti päätti matkata Tampereelle, ja tarkistaa miten äärivasemmiston värväys sujuu Pispalassa sijaitsevalla Vastavirta-klubilla. Ja hyvinhän se näytti sujuvan. Tai ainakin keikka oli loppuunmyyty jo hyvissä ajoin iltaa.

Vuonna 2007 perustetussa Moscow Death Brigadessa on kysymys paljon enemmästä kuin pelkästä musiikista, koska tekemisen keskiössä on niin ikään aktivismi ja graffiti. Räppiä, punkia ja metallia yhdistävä trio kiertää jatkuvasti ympäri Eurooppaa. Suomessa yhtye esiintyi nyt ensimmäistä kertaa.

mainos

Äärioikeiston muodostaman aidon uhan vuoksi antifasistinen toiminta on Venäjällä vaikeaa

Tapasimme bändin jäsenet Tampereen vanhalla Tulitikkutehtaalla keikan jälkeisenä päivänä. Tulitikkuja ei ole tehtaalla valmistettu vuosikymmeniin. Sen sijaan tehtaan piha on elämää täynnä, ja alueesta on muotoutunut elävä vaihtoehtoinen tila tamperelaisille alakulttuuri-ihmisille. Hieman syrjäiset ja hylätyt tehdasrakennukset ovat ihanteellisia pintoja graffiteille, ja löysimmekin yhtyeen maalaamasta omaa piissiään tehtaan seinään.

Bändi on selvästi tyytyväinen eiliseen keikkaansa. Tampere oli tarjonnut parastaan.

”Meininki klubilla oli todella hyvä. Yleisö oli täysillä mukana, ja yllätyimme kuinka hyvin porukka osasi laulaa myös sanoituksia. Arvostamme muutenkin suomalaista punk- ja hc-skeneä, joten täällä oli ilo soittaa.”

Yhtyeen kielenä toimii niin englanti kuin venäjäkin. Miksi teette musiikkia molemmilla kielillä?

”Me halutaan tehdä englanniksi kappaleita sen takia, että sitä puhutaan ympäri maailmaa ja me kasvettiin kuunnellen englanninkielistä hip hoppia. Venäjäksi räppääminen on meille kuitenkin myös todella tärkeää. Yritämme käyttää molempia kieliä, ja jako siinä, mitkä kappaleet tehdään venäjäksi ja mitkä englanniksi, liittyvät aiheen paikallisuuteen.”

”Yritämme viestittää, että sun ei tarvitse olla mikään poliitikko voidaksesi kamppailla rasismia, homofobiaa, syrjintää ja fasismia vastaan sen kaikissa muodoissa.”

Kesällä pelattujen jalkapallon EM-kisojen aikana venäläiset jalkapallohuligaanit herättivät pahennusta Ranskassa. Väkivaltaisesti ja rasistisesti käyttäytyvät huligaanit ovat erottamaton osa Venäjän muuta kaduilla toimivaa äärioikeisto. Äärioikeiston hegemonia on jopa niin suuri, että se on onnistunut ottamaan systemaattisesti haltuunsa erilaisia työväenluokkaisia alakulttuureja, kuten punk- ja räppiskeneä.

Äärioikeiston muodostaman aidon uhan vuoksi antifasistinen toiminta on Venäjällä vaikeaa. Hyökkäykset keikoille ovat yleisiä. Niissä on vammautunut ja kuollut ihmisiä. Joten klubit on viety pääosin maan alle.

Olette aikaisemmissa haastatteluissa sanoneet olevanne ei-poliittisia antifasisteja. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

”Meidän tausta ei ole politiikassa vaan graffitissa, punkissa ja hiphopissa. Me ollaan ihan taviksia eikä mitään erityisiä aktivisteja. Yritämme viestittää, että sun ei tarvitse olla mikään poliitikko voidaksesi kamppailla rasismia, homofobiaa, syrjintää ja fasismia vastaan sen kaikissa muodoissa. Pitää vielä tarkentaa, että jos Venäjällä sanot, että olet poliittinen, niin ihmiset vetävät siitä yhtäläisyysmerkit puoluepolitiikkaan. Meillä päin ihmisillä on erittäin huonoja kokemuksia puoluepolitiikasta.”

MDB määrittelee apoliittisuutensa poikkeavan sellaisista toimijoista, jotka kokevat voivansa suhtautua kaikkeen politiikkaan neutraalisti ja ylläpitää yhteyksiä esimerkiksi uusnatseihin.

”Selkeyden vuoksi: olemme kaikenlaista oikean sektorin ajattelua ja syrjintää vastaan.”

Haastattelu lähenee loppuaan, ja bändin on jatkettava kohti Jyväskylää ja seuraavaa keikkaa. Lopuksi on kuitenkin vielä kysyttävä, miten natseja huolestuttanut äärivasemmiston värväys tapahtumassa onnistui.

”Hehe. Vaikea sanoa. Me ei ainakaan yritetty värvätä ketään, mutta ehkä näin tapahtui meidän huomaamatta. Aina välillä paikallinen äärioikeisto yrittää jotenkin estää tai häiritä meidän keikkoja. Meille tämä on tietysti vain merkki siitä, että jotain tehdään oikein, jos he kokevat meidän keikat uhaksi itselleen.”

Moscow Death Brigade minikiertueella Suomessa syksyllä 2020

Yhtye nähdään Helsingissä, Oulussa ja Kuopiossa osana huhtikuussa ilmestyvän levyn julkaisukiertuetta.

Moscow Death Brigade keikkailee jälleen Suomessa osana 10. huhtikuuta ilmestyvän levyn Bad Accent Anthems julkaisukiertuetta. Koronaepidemian vuoksi yhtye pääsee kiertueelle vasta kesäkuun alussa. Yli 60 keikkaa sisältävä kiertue jatkuu vuoden loppuun asti.

Yhtyeen kertoo, että uudella levyllä on vaikutteita punkista ja black metallista drum and bassiin, teknoon ja EDM:än. Aiheet ovat taattua MDB-kamaa jossa yhdistyvät yhteiskunnalliset aiheet vahvalla siteellä graffitiin, kuten alla oleva Throw Ya Canz -biisin musavideo osoittaa. Kappale löytyy myös uudelta levyltä.

”Uudella albumilla yhdistelemme kahden edellisen levyn soundeja ja lisäämme mukaan uusia sävyjä. Olemme palanneet punk- ja hardcore-biitteihin unohtamatta meille rakkaita heavy metal -kitaroita, mutta monissa biiseissä on silti edelleen raskaita elektroelementtejä. Ja kaikkeen tähän lisäämme Moscow Death Brigade -mausteen. Kutsumme sitä Circle Pit Hip Hopiksi”, Ski Mask G kertoo.

Kiertueen konsertit Suomessa:
Pe 4.9. Bar Loose, Helsinki
La 5.9. Hevimesta, Oulu
Su 6.9. Henry’s Pub, Kuopio

Antti Kurko

  • 31.3.2020
  • Kuvat Henri Salonen