Raportti onnellisesta elämästä

Onnellinen vanhuus” luki kaikkein aikojen yhdeksännen Voima-lehden kannessa syksyllä 2000. Kuvassa nauroi valokuvaaja Natalia Baerin isomummi pinkissä toppatakissa.

Sisäsivuilla paljastui asioiden raskaampi tola. Baerin tekemän kuva­reportaasin kuvateksteissä kerrottiin mummin sairastumisesta ja tsemppihengestä, jotka välittyivät Baerin ottamista kuvista koskettavasti sekä rehellisesti.

Kuvateksti kertoi, että mummi oli lyhistynyt Stockmannin tavaratalon kahvilassa ja viety sairaalaan. Hemipareesi eli osittainen aivohalvaus oli muuttanut hänen elämänsä itsenäisestä aktiivivanhuudesta sairaaloiden vuodeosastojen asukiksi.

Mummia riepoteltiin sairaaloista laitoksiin, osastolta toiselle: ”Mummi takaisin Koskelassa, nyt kuuden hengen huoneessa”, kirjoitti Baer. ”Mummia nukuttaa kovasti. Koko yönä ei saa nukkua, kun aina joku ravaa. Ikinä ei saa levätä ja olla hiljaa.”

Yhdeksäntoistavuotta myöhemmin Voiman tavoittama Baer muistaa tuon ajan hyvin. ”Pahinta olivat mummin sairauden alku ja loppu. Siihen väliin mahtui kuitenkin kymmenen oikein hyvää vuotta.”

Baer muistelee kuinka sairauden alussa mummi oli epätoivoinen, kun kuntoutus sujui niin hitaasti.

”Entinen kilpatanssija ei meinannut millään hyväksyä tilaa, jossa toinen puoli kehoa ei toimi”, kertoo Baer.

Reportaasissaan Baer kirjoitti:

”Olimme mummin kanssa ostamassa talvikenkiä. Mummin mielestä kotona olisi vaikka kuinka monet eikä uusia tarvitsisi ostaa. Kinasteltiin, onko rollaattorin ja korkeakorkoisten saappaiden  yhdistelmä paras mahdollinen. Mummista olisi.”

Baer muistaa joutuneensa taistelemaan mummin hoidon puolesta.

”Silloin puhuttiin paljon siitä, miten vanhukset haluavat aina olla kotona ja mahdollisimman pitkään. Ei mummi kuitenkaan olisi pärjännyt kotona, ei hän osannut pukeutua eikä käydä vessassa.”

Lopulta mummille löytyi hoitokoti. ”Ymmärsin silloin, että laitoshoitoon päästään eikä jouduta”, huokaa Baer. Sukulaiset veivät hoitokotiin paljon valokuvia. Ne eivät esittäneet pelkästään mummin rakkaita, vaan myös häntä itseään sellaisena kuin hän oli ollut. Tavoite oli, että niiden kautta myös henkilökunta ymmärtäisi minkälaisen mimmin kanssa nämä ovat tekemisissä.

”Invataksi toi lopultakin mummin viikonlopuksi lomalle. Värjättiin hiukset ja saunottiin”, kirjoitti Baer reportaasissaan.

”Mummi oli menossa ystävänsä synttäreille, ja hänestä oli tärkeää näyttää siellä mahdollisimman hyvältä, eikä miltään haamulta”, kertoo Baer nyt.

Pakotetaan Baer vielä muistelemaan ihka ensimmäistä Voima-lehteä 1/1999. Siihen hän kuvasi kasviskokit Mirka Muukkosen ja ­Anna Särkisillan. Jutun kirjoittanut Salla Tuomivaara esitteli punajuuripastan lisäksi vegaani-sanan, jota ei laajasti tunnettu.

”Meidän piireissä se oli jo silloin tuttu sana”, nauraa Baer ja tarkentaa, että ”meidän piirit” tarkoittaa kansalaisjärjestöissä toiminutta aktiivisti- ja hippiporukkaa, joka polkaisi Voima-lehden käyntiin. (Sanaa ”hipsteri” ei myöskään käytetty vielä tuolloin!)

Eikä pari vuosikymmentä sitten ollut tyypillistä, että nuorten vegaanihippiaktivistien lehdessä hehkutettaisiin vanhusten oikeuksista.

Voimaa oli mahdotonta lokeroida valmiisiin muotteihin. Voima teki omat muottinsa.

Kommentoi Facebookissa
Route Couture
Migration Comics