Keltainen tekee näkymättömän näkyväksi

Teksti ja kuvat Lionel Clerc ja Leona Kotilainen

Voima haastatteli Ranskan keltaliiviliikkeen aktivisteja ja selvitti, kuinka poliittinen protesti järjestäytyy yhä jatkuvien viikoittaisten mielenosoitusten ulkopuolella.

Marraskuussa 2018 syntynyt keltaliiviliike on ainutlaatuinen. Se on järjestäytynyt sosiaalisissa verkostoissa ja kohtaamispaikoissa puolueiden, järjestöjen ja ammattiliittojen ulkopuolella. Sen vastarinnan keinoja ovat esimerkiksi liikenteen pysäyttäminen liikenneympyröissä, presidentti Emmanuel Macronia ja taloudellista eriarvoisuutta vastustavat kymmenien tuhansien ihmisten lauantaiset massamielenosoitukset sekä lakkoilu. Vaikka liikkeen kannatus on laskenut protestin alkuajoista, ranskalaiset ovat tukeneet sitä poikkeuksellisen laajasti. Liikkeessä on ihmisiä eri ikä- ja yhteiskuntaluokista. Puhuimme heistä muutaman kanssa.

Saavumme helmikuisena tiistai-iltapäivänä Montreuilin kaupunginosaan itäiseen Pariisiin. Olemme tulleet selvittämään, miten tämän hetken kiivain poliittinen protesti järjestäytyy viikoittaisten mielenosoitusten ulkopuolella.

Aukiolla seisoo hökkeli, jonka vieressä olevalle pöydälle on katettu teetä, kahvia ja keksejä. Esillä on lentolehtisiä, jotka käsittelevät keltaliivien vaatimuksia ja tulevia tapahtumia. Pöydän ympärillä on parikymmentä ihmistä. Monilla on yllään keltaiset liivit. Joku lämmittelee tynnyriin tehdyn tulen äärellä. Osa viipyy pidempään, jotkut pysähtyvät hetkeksi juomaan kupin kuumaa. Monet ohikulkijatkin hymyilevät meille.

Sadan tuhannen asukkaan Montreuilissa keltaliivit ovat järjestäneet katutapahtumiansa joulukuusta saakka. Arkisin päivystetään torilla, ja kerran viikossa on yleiskokous. Montreuilista on menty yhdessä muiden Pariisin itä­osien keltaliivien kanssa lauantaisiin suurmielenosoi­tuksiin.

”Tähän asti tavoitteemme on ollut olla näkyvillä, jotta kiinnostuneet voivat tavata meitä ja toi­siaan, keskustella ja muuta. Tämä toimii, sillä uusia ihmisiä on tullut mukaan toimintaan”, kertoo Marion. Hän on tällä hetkellä se, joka vastaa kysymyksiin alueen keltaliivitoiminnasta. Koska liike ei halua henkilöityä, media­vastaava vaihtuu viikon välein.

Koska keltaliiviliike ei halua henkilöityä, Marion on yksi monista Monteruilin vaihtuvista mediakontaktihenkilöistä.

Marraskuussa, kun kaikki alkoi, media esitti liikkeen olevan poliittisella kentällä voimakkaasti oikealla. Monin paikoin laulettiin Marseljeesia, Ranskan liput liehuivat, rasistisia iskulauseita huudettiin ja kerran soitettiin poliisit liikenneympyrään pysäytetyssä rekassa piileskelevien siirtolaisten perään. Useat mediat ja poliitikot painottivat juuri näitä asioita, vaikka kaikki keltaliivitoiminta ei suinkaan ollut rasistista, eikä suurin osa keltaliiveistä ole äärioikeistolaisia.

Äärioikeisto on hyökännyt väkivalloin muita keltaliivejä vastaan lukuisia kertoja protestin alkuajoista saakka. Fasistit on kuitenkin kerta toisensa jälkeen ajettu pois, kuten Pariisissa 8. joulukuuta ja Lyonissa 9. helmikuuta. Vaikka liikkeessä varmasti on yksittäisiä rasisteja ja fasisteja, näkyviä äärioikeistolaisia ryhmiä tai tunnuksia ei protesteissa yleensä nähdä tai hyväksytä.

Pariisiin ystäviään tapaamaan tullut Mado suhtautui keltaliiviliikkeeseen aluksi varovaisesti, kun tietoa sen aktiiveista tai perimmäisistä tarkoituksista ei ollut. ”Täytyy myöntää, että aivan protestin alkuvaiheessa olin todella epäileväinen, että liitynkö mukaan sen äärioikeistolaisen leiman takia. Saadakseni tietoa menin kotikaupunkini liikenneympyrään, ja vähitellen aloin tuntea itseni keltaliiviksi.”

Keltaliivit tekevät päätöksiä itsenäisesti ja paikallisesti, mutta myös valtakunnallisia tapaamisia on pidetty. Pienessä Commercyn kunnassa asioista päätetään yhdessä eikä joidenkin sanelemina, suoran demokratian periaatteita noudattaen.

Kuten 350 muutakin keltaliiviä, Mado osallistui tammikuussa Commercyn tapaamiseen, jota kutsutaan ”yleiskokousten yleiskokoukseksi”. Tähän kokoukseen kerääntyi 70 eri puolilla Ranskaa järjestäytyneiden paikallisten kokouksien edustajat. Tapaamisessa linjattiin joitain reunaehtoja keltaliiviliikkeelle, kuten antirasismi ja homofobian sekä seksismin vastaisuus.

Tämä oli erityisen tärkeää Madolle. ”Keskustelimme toiminnasta ja demokratiasta, mutta itselleni tärkeintä oli tuo julkilausuma, jossa sanottiin, ettei liikkeessä ole tilaa minkäänlaiselle syrjinnälle.”

Lisäksi Commercyn yleiskokous kokosi yhteen liikenneympyröissä muodostetut vaatimukset. Keltaliivit vaativat taloudellista ja sosiaalista oikeutta, julkisten palveluiden parantamista, poliitikkoja velvoittavaa kansalaisaloitetta, tyhjää äänestäneiden äänten huomioon ottamista, rikkaiden veronkorotuksia, asunnottomuuden selättämistä, veden, sähkön ja rautateiden uudelleen kansallistamista, sukupuolien välista palkkatasa-arvoa, minimipalkan nostamista ja ilmaista julkista liikennettä.

Viimeisin maanlaajuinen yleiskokous pidettiin huhtikuun alussa Saint-Nazairessa, jonne kokoontui 800 ihmistä kahdestasadasta eri keltaliiviryhmästä. Seuraava suurtapaaminen on kesäkuussa.

 

Pierre käy lähes päivittäin Montreuilin keltaliivien kohtaamispaikassa.

Vaikka keltaliivien määrä ei ole enää kasvanut, näyttäisi liike tulleen poliittisesti yhtenäisemmäksi. Liikkeen eri suuntaukset vaikuttaisivat yhdistyneen yleisemmäksi valtarakenteiden vastustamiseksi militantimpien ja kokeneempien keltaliivien avustuksella.

”Talous palvelee vain niitä, joilla on valtaa. Meidän on taisteltava saadaksemme oikeutta kaikille. Meidän täytyy taistella oikeudenmukaisuuden puolesta”, julistaa 72-vuotias Pierre. Hän käy Montreuilin kohtaamispaikassa lähes päivittäin ja ottaa joskus osaa lauantain mielenosoituksiin.

Liike yhdistää alempaa keskiluokkaa, sekä työläisiä ja toimeentuloltaan epävarmassa tilanteessa eläviä. Sekä ääripuolueisiin kuuluvat että niin sanotut epäpoliittiset keltaliivit vastustavat sosiaalista eriarvoisuutta. Maahanmuuttokysymys on käytännössä merkityksetön.

Suomessa jotkut äärioikeistolaiset toimijat yrittivät matkia Ranskan liikettä, mutta keskittyivät siirtolaisuuskysymykseen, vaikka todelliset ongelmat Suomessakin liittyvät talou­delliseen kurjistamispolitiikkaan. Julkisia palveluja on yksityistetty ja vähennetty ja sosiaaliturvaa leikattu. Muun muassa tämän vuoksi ne, jotka yleensä jalkautuvat kaduille eriarvoisuutta vastustaakseen, hylkäsivät Suomen keltaliiviliikkeen ennen kuin se edes alkoi. Joitain pieniä torikokoontumisia on Suomessa rasistien esiintymisten lisäksi ollut, mutta ei mitään Ranskaan verrattavissa olevaa.

Ranskan liikkeen vahvuudet, taktiikoiden moninaisuus ja periksiantamattomuus poliisiväkivallan edessä ovat Suomen poliittisissa liikkeissä verrattain harvinaisia.

”Olen aina hoitanut tehtäväni kunnolla. Ja nyt näen, mihin olemme menossa ja maailman, jonka jätämme lapsillemme! Menemme suoraan tuhoa kohti”, parahtaa Andre, eläkkeellä oleva lääkäri seitsemän tuhannen asukkaan kunnan La Tour-du-Pinin liikenne­ympyrässä.

”En taistele itseni, vaan lastenlasteni vuoksi. Minulla on kamala olo, kun mietin millainen tulevaisuus tulevia sukupolvia odottaa. Jos he voivat edes hengittää!”

Samoilla linjoilla on Montreuilissa tapaamamme eläkeläinen Monique. Hän kasvoi työläisperheessä, ryhtyi opettajaksi ja teki töitä jopa Suomessa asti. ”Tulen tänne solidaarisuudesta nuorempia sukupolvia kohtaan. Heillä ei ole samoja mahdollisuuksia nousta yhteiskuntaluokastaan kuin minulla oli. En lähde täältä, ennen kuin asiat muuttuvat.”

 

Jo marraskuussa keltaliiviliikkeeseen osaa ottanut Andre kertoi käyvänsä vieläkin koti­kaupunkinsa keltaliivitapahtumissa. ­Väki on vähentynyt, mutta ihmiset vaativat edelleen muutosta.

Suurmielenosoituksia on järjestetty ympäri Ranskaa viikoittain viiden kuukauden ajan. Valtiovalta on vastannut häätämällä keltaliivejä kaduilta ja liikenneympyröistä. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua, vesitykkejä, pamppua sekä erilaisia ammuksia, joiden takia kymmenet ovat menettäneet raajojaan ja silmiään. Useat tuhannet ovat loukkaantuneet lievemmin. Tuhansia on otettu kiinni ennen mielenosoituksia tai niiden aikana ja pidätetty. Laki mielenosoittamisen rajoittamiseksi tuli voimaan helmikuussa. Maaliskuussa poliisi sai seurakseen armeijan.

Esimerkiksi Amnesty International, Euroopan parlamentti sekä YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Michelle ­Bachelet ovat tuominneet muun ­muassa mielenosoittajiin kohdistetun suhteettoman ja liioitellun väkivallan ja kritisoineet mielenosoittamista rajoittavaa lakia.

Valtion jatkuvat tukahduttamistoimet väsyttävät ja myös pelottavat monia, mutta talven väistyessä tieltä ja kevään koittaessa on odotettavissa enemmän liikehdintää ja yhteistoimintaa liikenneympyröissä ja muualla.

Keltaliivien vaatimukset tähtäävät sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaiseen yhteiskuntamalliin, kun taas jo pitkään niin vasemmisto- kuin oikeistovetoistenkin hallitusten uusliberaali politiikka on ajanut kansallisen omaisuuden yksityistämistä ja leikkauspolitiikkaa. Koska vallanpitäjien ja yhteiskunnallista muutosta vaativan liikkeen päämäärät ovat vastakkaiset, ja koska neuvotteleminen ei ole mahdollista, Ranskan hallinto ei näe muita tapoja vastata vaatimuksiin kuin väkivallan ja pelottelun.

Tässä taistelussa Macronilla on kaksi vaihtoehtoa: hänen on erottava tai tuhottava keltaliiviliike. Kevät näyttänee, mihin keltaliiviliike vielä ­kykenee.

 

Keltaliivien vaatimukset

  • taloudellinen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus
  • julkisten palveluiden parantaminen
  • poliitikkoja velvoittava kansalaisaloite
  • tyhjää äänestäneiden äänten huomioon ottaminen
  • rikkaiden veronkorotukset
  • asunnottomuuden selättäminen
  • veden, sähkön ja rautateiden uudelleen kansallistaminen
  • sukupuolien välinen palkkatasa-arvo
  • minimipalkan nostaminen
  • ilmainen julkinen liikenne.

(kerätty Commercyn yleiskokouksessa tammikuussa 2019)

Monique sanoo pysyvänsä keltaliiviliikkeessä kunnes asiat muuttuvat.
Kommentoi Facebookissa
Vocapeople