TaideKirjoittanut maria karuvuori

Kaupunki seinällä

Lukuaika: 2 minuuttia

Kaupunki seinällä

Teksti Maria Karuvuori

Jussi TwoSeven on saanut pelkällä spraymaalilla aikaan suorastaan maalauksellisia pintoja, jotka yhdistyvät upeasti realistisiin elementteihin. Näyttely sosiaalikeskus Satamassa yhdistää tyylikkäästi katutaiteen ja perinteisen maalaustaiteen.

”No mä kyllästyin maalaamaan kankaalle!” kuvataiteilija Jussi TwoSeven sanoo kysyttäessä, mistä idea hänen näyttelyynsä Scenes on the Wall on peräisin. Näyttelyssä kaikki työt on maalattu pakkelikerroksen päälle suoraan seinään.

Jussi TwoSeven kertoo, että kun idea oli valmis, löytyi tilakin melko helposti. Sosiaalikeskus Satama antoi kellaristaan pienen huoneen vapaaseen käyttöön ja vieläpä ilmaiseksi.

”Ei tämä huone alun perin mikään galleria ollut. Tästä oltiin kai tekemässä toimistoa, mutta me roudattiin huonekalut ulos ja sitten pääsin aloittamaan työt.”

Kaikki taulut on tehty spraymaalilla useita sabluunoita käyttäen. Jussi TwoSeven valitsi valmiiden sabluunoidensa joukosta muutaman, joten näyttely syntyi melko nopeasti. Yksityiskohtaisten sabluunoiden valmistaminen on kuitenkin työläämpi prosessi: Jussi TwoSeven leikkaa kaikki käsin askarteluveitsellä käyttäen valokuvia lähtökohtana.

Seinäpinta toimiikin erinomaisesti maalauspohjana töille, joiden aiheena on Helsingin kaupunkimaisema – graffitikulttuurin näkökulmasta. Sosiaalikeskus Sataman kellari on jotain perinteisen galleriatilan ja itsenäisesti käyttöön otetun kaupunkitilan väliltä, ja myös maalaukset ovat katutaiteen ja perinteisen taiteen rajapinnalla.

Suorakulmaisiksi rajatut työt sopivat muodoltaan perinteiseen maalaustaiteeseen, mutta tekniikka ja aiheet tulevat katutaiteesta. Teokset ovat kuitenkin tuhat kertaa kunnianhimoisempia kuin mitä kaduilla yleensä näkee sabluunalla tehtynä.

Jussi TwoSeven on saanut pelkällä spraymaalilla aikaan suorastaan maalauksellisia pintoja, jotka yhdistyvät upeasti realistisiin elementteihin. Vaikka työt ovat uskomattoman taidokkaasti tehtyjä, eivät ne jää pelkällä tekniikalla pätemiseksi, vaan maalauksista välittyy lähes runollinen tunnelma.

Jussi TwoSeven ei halua sen kummemmin kommentoida omaa graffitimenneisyyttään. Scenes on the Wall -näyttely on kuitenkin selvästi kannanotto graffitikulttuurin puolesta. Suorimmin kantaaottava on maalaus viidestä junasta, joiden seinien graffitit muodostavat yhdessä lauseen Write your name here, please.

”Kyllähän toi pointti tossa työssä on aika helppotajuinen. Write your name here, please on sitä, mitä junan seinät sanoo mulle… Belgiassa on mun mielestä maalattu jo laillisia graffiteja juniinkin, mikä osoittaa sitä että graffitia ollaan tunnustamassa ihan oikeaksi taidemuodoksi, myös sen oikeassa ympäristössä. Mutta mä olen maalannut tuon työn jo niin monta kertaa, että halusin kokeilla joitain erilaista.”

Työ on seinällä ylösalaisin, joten sitä täytyy vähän aikaa pureskella. Katsoja ymmärtää, että maalaus on väärinpäin tarkoituksella, sillä suoraan seinään maalattua työtä ei voi kääntää.

”Kyllä sabluunoilla tehdään paljonkin korkeatasoista taidetta, tosin Suomessa ei välttämättä niin hirveästi. Tietysti sitä on jotain henkilökohtaisia suosikkinimiä, jotka käyttää samaa tekniikkaa. Mutta en mä halua kopioida kenenkään tyyliä, vaan tehdä omaa juttua”, Jussi TwoSeven sanoo.

Hän ei innostu virallisten taidegallerioiden korkeista vuokrista ja jäykästä galleriataiteesta. Onneksi on Sataman kaltaisia vaihtoehtoisia tiloja, joissa seiniin maalaamistakaan ei kauhistella.

”Mä en ole nähnyt vastaavalla idealla toteutettuja näyttelyitä, en ainakaan Suomessa. Toivoisin, että tällaista tehtäisiin enemmänkin!”

On helppoa olla samaa mieltä. Vaikka Scenes on the Wall -näyttely on löytänyt sosiaalikeskus Satamasta hyvän kodin, ei voi olla miettimättä, että nämä työt ansaitsisivat paljon isomman tilan. Mielellään tällaista taidetta näkisi enemmän myös katukuvassa. Sääli, että Helsingin kaupungin suhtautuminen katutaiteeseen on niin keskiaikainen.

Scenes on the Wall -näyttely Helsingin sosiaalikeskus Satamassa huhtikuun loppuun asti, tiistaisin & torstaisin kello 17–21, sunnuntaisin kello 14–18, satama.org.

JussiTwoSeven.com