Vuk tekee musiikkia, joka herättää kohmeisimmankin karhun.
Punatukkainen nainen hallitsee lavaa, rivissä vieressä on kolme laihaa taustalaulajaa. Heidän lisäkseen lavalla on kosketinsoittaja, rumpali, kitaristi ja basisti. Pieni lava on täynnä. Vaatimattomuudesta Vukia ei voi syyttää.
Mutta aloitetaan perusasiasta: Vuk ei ole samannimisen bändin laulajan, säveltäjän ja tähän juttuun haastatellun henkilön oikea nimi.
“Jos se olisi minusta kiinni, nimeäni ei olisi mainittu musiikin yhteydessä. En halua, että musiikki henkilöityy siviiliminääni. Sitä paitsi käytetäänkö esimerkiksi Herra Ylpöstä koskaan jutuissa hänen oikeaa nimeään?” Vuk kysyy.
Toinen perusasia on se, että Vuk on se taiteellinen tahto ja taito, jonka ympärille hän on nyt toista levyä varten kasannut yhtyeen, jonka jäsenistö on enemmän tai vähemmän vakaalla pohjalla. Ensimmäinen levy Exile! julkaistiin vuonna 2003. Nyt 25-vuotias Vuk sanoo, että ensimmäisen levyn jälkeinen talviuni on takanapäin.
“Uusia biisejä syntyy aika harvoin. Kappale lähtee yleensä jostain pienestä ideasta, havainnosta tai tunteesta. Tai sitten musiikillisesta ideasta. Lähden kehittämään toistuvia musiikillisia teemoja, joita voisi verrata wagneriaanisiin leitmotifeihin.
Kyse ei ole siitä, että mytologisoisin jotakin ajatusta, mutta haluan tehdä kappaleen sellaisella tavalla, joka vetää ihmiset sisälle siihen”, Vuk kuvailee.
MySpace-sivullaan Vuk määrittelee musiikkinsa termeillä: Experimental / Melodramatic Popular Song / Other. Vukia katsoessa ja kuunnellessa mieleen tulee hahmoja saduista.
“Kesyttämätöntä puolta pitää vaalia”, Vuk toteaa ja lisää, että useiden kappaleiden lähtökohta on idean satumaistaminen.
Levyjen välissä Vuk opiskeli Yhdysvalloissa säveltämistä ja multimediataidetta yliopistossa. Nyt hän on kirjoilla Helsingin yliopiston folkloristiikan opinnoissa. Vuk on myös hakenut New Yorkiin elokuva-alan jatko-opintoihin. Elokuvaa Vuk pitää omana rinnakkaisrakkautenaan, mutta hän toteaa, että musiikki on hänen suurin lahjansa.
“New Yorkissa pystyisi luomaan kontakteja, mutta en pidä siellä asumisesta. Amerikassa on ehkä enemmän kulttuurista toimintaa, mutta myös ongelmia. Olin pari vuotta sitten taustalaulajana ystäväni Dave Longstrethin Dirty Projectorsissa. Kiersimme Amerikkaa, oli järkyttävää nähdä joka puolella reservaatteja. Se maa on pitkälti rakennettu sorrolla ja massamurhilla”, Vuk sanoo. Vukilla on kaksoiskansalaisuus ja hän sanookin äänestäneensä Bushia vastaan.
“Minusta tuntuu, että asiat ovat siellä menossa huonompaan suuntaan. Itselläni on hirvittävä draivi tehdä musiikkia, enkä tiedä miten sitä voisi tehdä olematta itsekäs. Kunnioitan ehdottomuutta ja epäitsekkyyttä. Tuntuu, että Suomessa eletään hillittömän individualismin aikaa, tämä on juppiyhteiskunta. Nyt esimerkiksi ympäristön tilasta on alettu hieman keskustella, mikä on hyvä, mutta tuntuu, että ihmiset elävät enimmäkseen pää hiekassa.”
Vukin musiikissa kuuluu vaikutteita musiikinhistoriasta laajalla skaalalla. Vukilla itsellään on pitkä historia musiikin parissa. Hänen äitinsä on pianisti, ja Vuk sanoo aloittaneensa pianonsoiton kolmivuotiaana. Tällä hetkellä Vuk sanoo kuuntelevansa brasilialaista, haitilaista ja etiopialaista kansanmusiikkia.
“Ensimmäistä levyä tehdessäni olin kiinni suomalaisissa UG-piireissä. Uuden levyn teon aikana olen ottanut etäisyyttä ympäröivään musiikilliseen toimintaan ja keskittynyt vain omaan juttuuni. Ajattelen, että minulla on jotain uutta ja omaperäistä annettavaa suomalaiselle musiikille”, Vuk sanoo.
Vukin viimeisin soitinvalloitus on theremin, elektroninen soitin, jota soitetaan ilman kosketusta, liikuttelemalla käsiä thereminin antennien läheisyydessä.
“Amerikkalaisessa undergroundmusiikissa minua ihmetyttää valloillaan oleva hippiestetiikan ja hallusinogeenien ihannointi. Huumeiden sekoittaminen vallankumouksellisuuteen ja samanismiin tuntuu minusta typerältä itsepetokselta ja itsensä pönkittämiseltä”, Vuk toteaa.
Vukista on ihmeellistä, miten musiikki toimii ihmisissä.
“Me tunnistamme, missä on sävelmä, vaikka meillä ei olekaan universumin parhaat korvat, verrattuna vaikka koiriin tai lepakoihin. Reagoimme värähtelyyn! Kuuloaisti on aivan erityinen. Esimerkiksi verrattuna haju- tai makuaistiin, niiden havaintoja vastaa jokin asia todellisuudessa. Kuuloaistimus voi lähteä niin monesta eri lähteestä ja kuuloaistimukset herättävät alkukantaisia impulsseja. Musiikista haetaan yhdistävää voimaa. Musiikin avulla ihminen kokee liikutusta ja ajattelee, ettei ehkä olekaan ihan yksin”, Vuk määrittelee.
“Jotenkin se, että kaksi ihmistä pitää samasta ruokalajista ei ollenkaan ole niin merkityksellistä kuin se, jos heillä on musiikissa sama maku. Silloin ajatellaan, että persoonissakin on jotain samaa ja yhdistävää.”
Vuk kaipaa suomalaiseen musiikkimaailmaan naisartisteja, jotka uskaltaisivat tehdä musiikkia ilman nuorista miehistä koostuvia tuottajatiimejä.
“Artistin tuotekehitykseen värvätyt ’ammattimiehet’ leipovat keskitien poppia. Minusta se ei ole lainkaan mielenkiintoista, mikä on salonkikelpoista. Raaka luova alkuvoima on paljon kiinnostavampaa. Naisia pitäisi olla musiikkibisneksessä päättävässä asemassa”, Vuk sanoo keskustelleensa asiasta amerikkalaisen ystävänsä kanssa.
“Tällä hetkellä miehillä on valta musiikkibisneksessä sekä täällä että Amerikassa. Naiset joutuvat kilpailemaan viehättävyydellä heidän huomiostaan ja kilpailemaan keskenään sen sijaan, että voisivat auttaa toisiaan.”
Vukin toinen levy The Plains ilmestyy toukokuun lopulla. Vuk 19.5. Harjun Nuorisotalolla Helsingissä kello 20 Kallio Kukkii -tapahtumassa.
Hannele Huhtala