Voima testaa rockin sydämen

Lukuaika: 2 minuuttia

Voima testaa rockin sydämen

Missä on eurooppalaisen rokin sydän?

Missä on eurooppalaisen rokin sydän?

Moni varmasti tarjoaisi vastaukseksi Britanniaa. Ja siellähän bisnes toki enimmäkseen pyöriikin. Mutta ansaitsevatko lyhyttukkaisten, kravattikaulaisten kuskien ajamissa limusiineissa pröystäilevät supertähdet kaiken sen palvonnan, jota heille jaamme?

Tanskasta käsin toimiva, musiikkisensuuria vastustava Freemuse-järjestö on hiljattain julkaissut kirjan Hidden Truths, joka käsittelee musiikin asemaa Lukašenkon Valko-Venäjällä. Hyvinvointi-Euroopassa ei enää edes muisteta aikaa, jolloin Neuvostoliitossa pidettiin vanhojen änkyröiden toimesta bändikatselmus, jossa päätettiin kieltää keikat bändiltä, jonka rumpusetissä oli pullapelti.

Samoihin aikoihin Tšekkoslovakiassa heitettiin rock-muusikoita vankiloihin. Suomessa haluttiin estää beatles-tukkaisten näkyminen televisiossa, puhumattakaan sotilasjunttien hallitsemissa Kreikassa, Espanjassa ja Portugalissa.

Vastaava tilanne löytyy edelleen Valko-Venäjältä, vain päivän matkan päästä Helsingistä.

Yleensä diktaattorit ovat varsin yltiöisänmaallisia tyyppejä, mutta Valko-Venäjää yksinvaltaisesti hallitseva Lukašenko ei edes halua kansansa puhuvan paikallista kieltä vaan venäjää. Näin ollen yksi syy kieltää muutamien bändien julkiset esiintymiset ja levytykset on ollut valkovenäjän kieli sanoituksissa.

Toinen syy on ollut venäjäksi lauletut, mutta maan hallintoa arvostelevat kappaleet. Kolmas syy voi olla vaikka se, että bändi on esiintynyt samalla klubikeikalla epäsuosioon joutuneen bändin kanssa.

Neljäs syy on diktaattoreille tyypillinen: uusi taide menee yli käsityskyvyn. Drum ecstasy -niminen kahdeksan rumpalin ryhmä tekee instrumentaalimusiikkia, jota maan presidentti ei vain taida käsittää, sillä ryhmä on joutunut pannaan.

Kaikki suuremmat esiintymisareenat ovat maassa valtion hallussa ja käytäntö on se, että jos jonkun konserttihallin johtaja haluaa pitää työpaikkansa, on tämän pidettävä Lukašenkolle epämieluisat bändit ulkona. Sama koskee radioasemia. Hiljattain Valko-Venäjällä saatettiin voimaan laki, joka määrää, että 75 prosenttia radioasemilla soitetusta musiikista täytyy olla kotimaista.

Radioiden tiskijukat manaavat, että yleensä parhaat ovat soittokiellossa. Ensin 75 prosentin kiintiötä yritettiin täyttää öisin, mutta sitten lakia muutettiin niin, että prosentti on tultava täyteen jokaisena tuntina. Ei tarvinne erikseen selittää, että popsan, Venäjän suunnasta tutun alkeellisen ja typerän diskomusiikin esittäjillä ei juuri ole ongelmia.

Epäpoliittisuudelle ei jää tilaa. Pop-yhtye J-Morsille kävi pelleilyksi muuntuneiden presidentinvaalien yhteydessä köpelösti. Demokratialiike onnistui järjestämään muutamia tilaisuuksia, joihin myös J-Mors kutsuttiin. J-Mors haluttiin myös Lukašenkon vaalikampanjaa tukemaan. Yhtye ilmoitti, ettei halua esiintyä kummallakaan puolella. Se sai demokratialiikkeen vihat päälleen ja joutui samalla esityskieltoon valtion radioasemilla.

Mielenkiintoisin näistä artisteista lienee räppäri Krou. Vain harvat tietävät Kroun todellisen henkilöllisyyden, sillä häntä odottaisi muutaman vuoden linnatuomio presidentin pilkkaamisesta. Näin ollen Krou ei esiinny kotimaassaan pienellekään yleisölle ja ulkomaillakin vain kommandopipo päässä, eikä Kroun bäkkärille ei ole mitään asiaa kameroiden kanssa.

Kysymyksessä täytyy siis olla suuri rakkaus musiikkiin ja mielipiteen ilmaisuun, sillä Krou ei luonnollisestikaan pääse rikastumaan keikoistaan, eikä tuntemattomana edes rypemään bändäreiden hyvässä hoivassa.

Valko-Venäjän kielletyt bändit käyvät keikoilla Puolan puolella, jossa heitä odottaa kiitollinen yleisö, joka koostuu puolalaisista, Puolan valkovenäläisistä ja Valko-Venäjältä bändejä seuranneesta kansasta.

Puolassa ajatellaan, että silloin, kun heillä ei ollut minkäänlaista sananvapautta, auttoivat demokraattisten maiden ihmiset heitä julkaisemaan kiellettyä kirjallisuutta ja tukivat heidän poliittisia vankejaan. Nyt puolalaiset katsovat velvollisuudekseen antaa samaa tukea muille ja erityisesti lähinnä asuvalle Valko-Venäjän kansalle.

Puolan itäosissa pidetyillä festareilla on erityisen mielenkiintoinen tunnelma. Näistä erityisesti pitää mainita Basowiszcza-festivaali, joka pidetään joka kesä Grodekissa, lähellä Valko-Venäjän rajaa. Basowiszczaa sanotaankin Valko-Venäjän suurimmaksi festariksi.

Omissa muistoissani elää edelleen rock-kansan ahdistus 1980-luvun Leningradissa ja Prahassa, mutta myös sen ahdistuksen teettämä ykseys ihmisten välillä.

Uskoisin juuri tällaista, länsimaista kauan sitten kadonnutta maanalaista tunnelmaa löytyvän niistä bileistä, joissa valkovenäläiset kielletyt bändit soittavat kiellettyä musiikkiaan.

Lemez Lovas & Maya Medich: Hidden truths. Freemuse 2007. 88 s. Kirjan mukana tulee kokoelma-cd Valko-Venäjällä kiellettyjen muusikoiden tuotantoa. Sanoitusten käännökset freemuse.org.

mainos

Julle Tuuliainen

  • 9.9.2009