Voima testaa nakit silmille

Lukuaika: 2 minuuttia

Voima testaa nakit silmille

Voima testasi kesän ykköshitit: kaljaa ja makkaraa.

Mitäpä olisi kesä ilman kaljaa ja makkaraa? No vähän niin kuin jääkiekkopeli ilman kiekkoa ja mailoja.

Voima päätti testata tämän kesäkauden parhaat pelivälineet: banaanioluen ja hamppumakkarat. Koska hampulla terästetty makkara on vähän jännittävä kesätuote, testasimme myös muut uutuusvegaanimakkarat, joiden ainesosat eivät naurata.

Nyt voit olla eri tavalla reilusti humalassa kuin aikaisemmin. Markkinoille on ilmestynyt reilun kaupan banaaniolut (2,99). Poliittisesti korrekteilla grillijuhlilla maksetaan tänä kesänä keskioluesta noin kolminkertainen hinta suomalaiseen olviin verrattuna.

Kutsuimme olutta maistelemaan kolme noin kolmekymppistä testaajaa eri puolilta Suomea. Jokainen heistä arvioi itsensä oluen ystäväksi, mutta alkoholin kohtuukäyttäjäksi.

Testaajista kukaan ei pitänyt banaanioluen makua suoranaisesti hyvänä. Kaikki testaajat kokivat voivansa juoda iloitteluillan aikana mäyräkoirallisen tavallista olutta. Samaa määrää banaaniolutta ei kukaan halunnut kuvitella juovansa.

Banaanin makua sinänsä pidettiin hyvänä, mutta ei olueen yhdistettynä.

Reilun kaupan banaanioluen olemassaolo on muutenkin vähän arveluttavaa ja jättää jälkeensä kysymyksiä. Tarvitsemmeko me tosiaan yhä uusia alkoholituotteita? Yllyttääkö reilun kaupan merkki ostamaan ja käyttämään alkoholia? Ja ajatteleeko joku nyt tekevänsä hyvän teon juomalla kaljaa? Jäämme odottamaan reilun kaupan alkoholitonta olutta. Kaksi tähteä.

Spacebar RedHotChiliPeppers eli pyökkisavustettu chilimakkara on kallista (2,45) ja pahaa. Paketissa on yksi nakki. Jaoimme yhden nakin kahdeksaan osaan, eikä kukaan testihenkilökunnasta lämmennyt tympeälle, hyökkäävälle tulisuudelle. Ei grillinarvoinen yksilö.

Talonpojan pyökkisavustettuja kasvisnakkeja on kolme kappaletta per paketti (2,55). Makkaran koostumus on liian kiinteä ja kumimainen. Erityistä suosiota toimiston testaajaryhmässä tuote ei saanut, mutta eivät nakit jääneet lautasille pyörimäänkään.

Pikkupojan Nakit (4,40) nousivat testiryhmän suosikkien joukkoon. Kaikki paketin kymmenen nakkia katosivat nopeasti parempiin suihin! Erityisesti lämmitettyinä koostumus on kiva. Miinuspisteitä tulee ainoastaan tympeästä pikkupoikailu-nimestä.

Spacebar Savustettu hamppumakkara on tämän ruokalistan paras tuote. Yksi pötkylä maksaa 1,60 ja hamppumakkara on hauskan maukas. Mieleen tulevat ruisleipä, savustettu kala ja Stimorol-purkka, kaikki hyvässä mielessä. Kaikki testaajat tykkäsivät tästä.

Suorakaiteen muotoinen makkara ei jää huomiotta, mikä on tietysti kiva. Paitsi jos oma ruokavalio aiheuttaa itselle tai lähipiirille ongelmia eikä halua julistaa olevansa erilainen ruokailija. Testivoittaja, muodosta huolimatta.

Jos kesäpaikan grilli näyttää niin eläinrasvaiselta että ällöttää, kasvisruokailija voi pakata paistettavat eväänsä folioon. Toinen vaihtoehto on tehdä ruokaisia voileipiä. Vegeleikkeleillä leivät saa naamioitua sekasyöjien silmiin normaaleiksi.

Savustet Vegaaniset Seitanviipaleet (3,15) ovat mietoja, melko viattomia leivänpäällysteleikkeleitä. Seitanviipaleet ovat sävyltään harmaita ja mukavan huomaamattomia tietysti myös.

Vegaanijuuston kanssa parhaimmillaan. Kaupan tädin mukaan näihin tulee himo. Ainakaan testiryhmän kohdalla tämä ei pitänyt paikkaansa. Viipaleista ei tapeltu.

”Salami” Vegaanimakkara on setin toinen leikkele (4,40). Ilmakuivattu tuote näyttää paketissa muoviselta eläinrasvatuotteelta. Maultaan tuote jakaa mielipiteet: toiset tykkäsivät enemmän kuin seitan-leikkeleistä, toiset eivät välittäneet salamin vielä mauttomampana pidetystä mausta.

Ylipäätään kaikkien tuotteiden pakkauskoot ovat aika vaatimattomia. Kahdenkin henkilön ruokaillessa kolmen nakin paketti tuntuu vitsiltä. Pakkausjätettä kertyy ja se on tylsää. Banaanioluen suhteen pakkauskokoa ei ole tarvetta kasvattaa.

Hannele Huhtala & Jukka Vuorio

  • 9.9.2009