Voima ei yllyttänyt rikokseen

Lukuaika: < 1 minuutti

Voima ei yllyttänyt rikokseen

Maailma lyhyesti: Alkuvuodesta 2008 katumaastureiden renkaita tyhjentäneet turkulaiset aktivistit kuumensivat tunteita.

Alkuvuodesta 2008 katumaastureiden renkaita tyhjentäneet turkulaiset aktivistit kuumensivat tunteita. Mediassa terroristeiksikin syytettyjen ”asvaltti-intiaanien” motiivit ja toimet jäivät epäselviksi.

Voimassa 2/2008 julkaistussa Pyhien lehmien kimppuun -artikkelissa haastateltiin 25-vuotiasta aktivistia, joka selvensi toiminnan taustoja ja kertoi aktivistien toimintatavoista. Artikkelin ilmestyttyä moni toimittaja otti yhteyttä lehteen ja toivoi pääsyä haastattelemaan aktivistia. Asvaltti-intiaanit halusivat rajata mediaesiintymisensä Voimaan.

Toimitukseen oli yhteydessä useampikin vihainen lukija. Artikkelista tehtiin poliisille tutkintapyyntö, jossa epäiltiin toimittajan syyllistyneen julkiseen kehotukseen rikoksen tekoon.

Helsingin poliisilaitos kuuli artikkelin kirjoittajaa Jari Tammista ja pyysi häneltä myös kirjallisen lausunnon. Poliisi totesi, ettei sillä ollut pätevyyttä arvioida tapausta. Tapauksen tutkinta siirtyi Valtakunnansyyttäjänvirastoon, joka teki tammikuussa 2009 päätöksen olla syyttämättä toimittajaa julkisesta kehotuksesta rikoksen tekoon.

Valtakunnansyyttäjänvirasto mainitsi päätöksessään, että ”on selvää, että yhteiskunnan rikoslaki ei saa rajoittaa sanan- ja ilmaisunvapauden käyttöä ilman painavia perusteita”. Virasto katsoi syyttämättäjättämispäätöksessään, että maasturien renkaiden tyhjentäminen täyttää ”rikoslain 35 luvun 3§:ssä säädetyn lievän vahingonteon tunnusmerkistön”.

Julkinen kehotus rikokseen vaatisi rikoksen, eli teon pitäisi selvästi vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Artikkeli löytyy Voiman juttuarkistosta, www.voima.fi

Voima

  • 9.9.2009