Village people

Lukuaika: 5 minuuttia

Village people

Etiopiassa on kylä, jonka asukkaat ovat hämmästyttävän onnellisia. Kansan elo ei silti ole helppoa.

Etiopiasta, keskeltä maailman köyhintä maaseutua, löytyy kylä, joka on kirjastoineen ja vanhainkoteineen kuin pienoiskokoinen hyvinvointivaltio. Kävimme katsomassa, mistä Awra Amban yhteisössä oikein on kyse.

Amharan läänistä, 62 kilometriä Bahir Darin kaupungista koilliseen, löytyy Awra Amba -niminen kylä, jota käydään ihmettelemässä länsimaisia medioita, EU:n delegaatioita ja Maailmanpankin tutkijoita myöten. Miksi ihmeessä?

Siksi, että kylässä osataan elää – no, yksinkertaisesti ihmisiksi. Esimerkiksi tasa-arvo on kyläyhteisössä arkipäiväinen asia. Noin neljänsadan asukkaan Awra Ambassa ei ole miesten ja naisten töitä: miehet ompelevat siinä missä naisetkin, ja naiset ovat miesten rinnalla töissä pellolla. Se on aika paljon maassa, jossa perinteiset sukupuoliroolit ovat kyseenalaistamaton normi.

Kylän perustaja on nykyään kuusissakymmenissä oleva Zumra Nuru. Voisi kuvitella, että hän olisi marxinsa lukenut, mutta ei. Nuru on luku- ja kirjoitustaidoton maanviljelijä.

Ajatus ihannekylästä alkoi itää Nurun päässä jo lapsena. Kuusivuotiaana hänet lähetettiin koulun sijaan pellolle töihin. Muslimiperheen poika sai selkäänsä syötyään lihaa naapurinsa luona. Eniten pojan otsaa kuitenkin rypisti äidin kehno asema perheessä.

”Äiti teki aamusta iltamyöhään töitä kuin orja. Vaikka isä nukkui myöhään ja otti rennosti, äidin piti pestä päivän päätteeksi miehensä jalat”, Nuru kuvailee.

Aluksi Nuru luuli, että epätasa-arvo oli ongelma vain hänen omassa perheessään, mutta huomasi pian, että sama kuvio toistui muissakin kodeissa. Kuusivuotias pikkumies purki ahdistustaan aikuisille. Hän kyseli, miksi elämä kotona oli niin epäoikeudenmukaista. Poikaa pidettiin typeränä haaveilijana: ”Tuosta pojasta ei tule miestä koskaan, mokoma onneton lammas”, kyläläiset tuhahtelivat.

Tänä päivänä ”onnettoman lampaan” ajatukset ovat vakiintuneet kokonaisen kylän tavaksi elää ja tehdä työtä. Nurun luomaa yhteisöä käy ihailemassa bussilasteittain kehitysyhteistyöasiantuntijoita, toimittajia ja kuvausryhmiä maan eri kolkista, myös ulkomailta.

Tämä täytyy nähdä. Mekin ajamme kivistä ja kuoppaista tietä kohti Awra Ambaa. Kylä näyttää torstai-iltapäivänä olevan puoliunessa. Raukeus on kuitenkin vain pintaa. Kyläläiset hääräävät pelloilla ja ompelimossa, vaikka hiki kirpoaa otsalle jo pelkästä auringon paahteesta. Jossakin etäällä ulvoo mylly.

Ruskeassa ja pölyisessä maisemassa erottuu pieniä, mutta siistejä savirakennuksia. Kaikki hyvinvointipalvelut – lastentarha, kirjasto, koulu, vanhainkoti – ovat käden ulottuvilla.

Tapaamme Nurun katoksen alla suojassa paahteelta ja kysymme häneltä, mikä Awra Ambassa on niin erityistä.

”Kaikki kylämme asukkaat sitoutuvat tasa-arvon lisäksi muun muassa rehellisyyteen, inhimillisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen. Varastaminen, korruptio, valehtelu ja riitely ovat pannassa”, Nuru selvittää.

Tasa-arvo näkyy työnjaon lisäksi myös muun muassa siinä, että tyttöjen sukuelimiä ei yhteisössä silvota. Muualla maassa silpominen on yleistä, sillä sitä tekevät maan kaikki uskontokunnat, kristityt, muslimit ja animistit. Perhe perustetaan Awra Ambassa noin kuusi vuotta myöhemmin kuin alueella keskimäärin.

”Meillä tytöt eivät saa mennä naimisiin ennen kuin ovat 18-vuotiaita”, Nuru kertoo.

Tunteita ja ajatuksia rohkaistaan yhteisössä ilmaisemaan vapaasti. Ehkä siksi yhteisön sääntöjä rikotaan äärimmäisen harvoin. Silloinkin Nurun mukaan asiat selviävät keskustelemalla.

Erityinen on myös awra-ambalaisten suhde uskontoon. Amharan alueen asukkaat tunnetaan konservatiivisesta asenteestaan traditioihin. Ortodoksisen kirkon asema läänissä on vahva, ja kirkossa käydään monta kertaa viikossa. Awra Ambassa ei kirkkoa näy. Uskonnon harjoittamiseen ei yhteisössä rohkaista, joskaan siitä ei myöskään rankaista. Silti Jumala häilyy kylässä, jossakin polttavan auringon alla.

”Jumala on kaikkialla”, sanoo Zumra Nuru.

Sormia napsauttamalla ei Zumra Nurun unelma kuitenkaan muuttunut siksi elämänmenoksi, jota Awra Ambassa voi tänä päivänä nähdä. Turhautunut Nuru muutti 13-vuotiaana pois kotikylästään ja vaelteli ympäri Etiopiaa saadakseen ideoilleen hyväksyntää. Hän puhui ihanteistaan kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Aika harva jaksoi.

”Minuun suhtauduttiin edelleen lapsena, jolla ei ole ihan kaikki kotona.”

mainos

Viiden vuoden kiertelyn jälkeen Nuru palasi kotikyläänsä miltei lannistuneena. Oli aika asettua aloilleen ja perustaa perhe. Hän viljeli maata ja auttoi muita kyläläisiä parhaansa mukaan.

”Vanhempani ihmettelivät, miksi autoin muita kyläläisiä ennemmin kuin heitä. Mutta vanhempani eivät tarvinneet apuani yhtä paljon kuin muut.”

Viimein, ollessaan käymässä maan pohjoisosassa sijaitsevassa Gondarin kaupungissa, Nuru kohtasi joukon maanviljelijöitä – kouluttamattomia kuten hän itsekin – jotka kuuntelivat häntä. Heiltä hän sai tarvitsemaansa uskoa solidaarisen unelmayhteisönsä perustamiseen. Hän löysi kylän, jossa oli riittävästi vapaaehtoisia ihmisiä, ja Awra Amban yhteisö aloitti toimintansa 19 talouden voimin.

Nurun vaikeudet olivat kuitenkin vasta alkaneet. Traditio eli alueella vahvana. Nurun ajatukset tasa-arvosta ja tasaisesta työnjaosta eivät saaneet kannatusta konservatiivisessa ympäristössä. Varsinkin uskonnon puuttumista karsastettiin. Ongelmia oli sekä Etiopian hallituksen että kylän omien asukkaiden kanssa. Awra-ambalaisten katsottiin muuttavan liikaa kulttuuria.

”Ne olivat raskaita vuosia. Minulla ei ollut juurikaan ystäviä”, Nuru sanoo.

Ongelmat huipentuivat 1970-luvun alussa välikohtaukseen, jonka seurauksena awra-ambalaiset uhattiin häätää pois kylästään. Tilanne kuitenkin raukesi yllättävällä tavalla.

”Välikohtausta selvittämään tulleet poliisit näkivät, että yhteisömme toimii. Jonkin ajan kuluttua saimme palata alueelle.”

Välikohtaus oli Nurun mielestä oikeastaan onni onnettomuudessa. Se toi yhteisölle julkisuutta ja sitä kautta sen kipeästi kaipaamaa viranomaisten hyväksyntää.

”Vastustajani kirjoittivat minulle lopulta kirjeen, jossa myönsivät virheensä. Osa heistä jopa muutti kylään asumaan”, hän muistelee.

Vaikka jokainen saa Awra Ambassa uskoa mihin haluaa, työntekoon on pakko uskoa. Maa on nimittäin niin karua ja huonosti tuottavaa, että pelloilla täytyy paiskia hommia seitsemänä päivänä viikossa, yhdeksän kymmenen tuntia kerrallaan.

Myös kutomossa päivät ovat pitkiä. Pääosa yhteisön tuloista tulee asukkaiden valmistamien tekstiilien, huivien, kankaiden ja laukkujen, myynnistä. Lomaksi riittää se, että kahden viikon välein mennään pariksi päiväksi markkinoille ostamaan välttämättömiä tavaroita ja elintarvikkeita.

Eikö ihmisillä tosiaan ole ollenkaan lomaa? Eikö kukaan kapinoi?

”Töitä jaettaessa otetaan huomioon kunkin ihmisen voimat. Jos työntekijä väsyy, hän saa levätä”, Nuru kuittaa.

Kovasta työtahdista huolimatta Awra Ambaan olisi tulossa lisää asukkaita. Ensin sanaa levitti puskaradio, nykyään myös radio ja televisio.

”Emme kuitenkaan voi ottaa lisää asukkaita, sillä heille ei ole tarjota työtä”, sanoo Zumra Nuru.

Kova työtahti ei tosiaan näytä kyläläisiä paljon hetkauttavan – ainakaan meidän tapaamamme nuoret naiset, Enaney Kibret ja Nurthun Asmamachew eivät tilanteesta valita. He kierrättävät meitä kylässä.

Työt tehdään Awra Ambassa ryhmissä. Joka ilta pidetään kokous, jossa suunnitellaan seuraavan päivän työt. Tehtävät on jaettu niistä vastaaviin komiteoihin. Kibret ja Asmamachew hoitavat vieraita vastaanottavan komitean töitä. Muissa komiteoissa ratkaistaan esimerkiksi ongelmia, hoidetaan vanhusten asioita, suunnitellaan toimintaa ja hoidetaan turvallisuusasioita.

”En todellakaan haluaisi täältä pois. Naiselle tämä on paras paikka maailmassa. Täällä meitä kunnioitetaan”, Kibret sanoo.

Kova työnteko ja omillaan selviytyminen ovat awra-ambalaisen elämän peruspilareita, eikä ulkopuoliseen apuun siksi haluta tukeutua. Aluetta vaivaava kuivuus – ja epäilemättä myös kylän saama julkisuus – on kuitenkin avannut avustusjärjestöjen kukkaronnyörejä. Esimerkiksi suomalaisin kehitysyhteistyövaroin kylään on rakennettu kaivo.

Astumme Enaney Kibretin ja Nurthun Asmamachewin perässä kirkkaasta auringonpaisteesta matalaan, kouluna toimivaan savimajaan. Silmien totuttua hämärään huoneessa erottuu viisi riviä savesta valmistettuja penkkejä. Miten ihmeessä täällä näkee kirjoittaa tai lukea?

mainos

”Jos haluamme lukea, voimme tulla ulos auringonvaloon”, Asmamachew selittää.

Vanhainkodin pihalla varjossa lepäilevät miehet ja naiset näyttävät siltä, että ovat nähneet elämää. Ja niin he ovatkin. Esimerkiksi 91-vuotias Agese Mohamed on elänyt etiopialaiseen elinajan odotteeseen nähden lähes kaksi elämää.

Kibret ohjaa meidät kehräämöön. Lanka juoksee puisissa häkkyröissä pökerryttävää vauhtia. Miesten kädet ohjaavat sitä tottuneesti eteenpäin. Kutomon yhteydessä toimii kauppa, jossa miehet myyvät käsitöitä pilkkahintaan. Naiset ovat kai töissä pellolla.

Helteisenä torstai-iltapäivänä Awra Amban elämä näyttää siltä kuin se olisi rullannut aina näin, omalla painollaan. Kylän raitilla on hiljaista, sillä kaikki ovat töidensä ääressä.

Rauha on Awra Ambassa kuitenkin tuore asia. Lopullisesti kylässä huokaistiin helpotuksesta vasta vuonna 1993, nykyisen hallituksen saatua vallan. Hallitus on oivaltanut Awra Amban saaman positiivisen julkisuuden tuomat hyödyt.

”Hallitus on jopa kertonut yhteisöstä eteenpäin ja järjestänyt sinne tutustumiskäyntejä. Käsitöitä ostavat vieraat taas ovat tuoneet kylään työtä”, Nuru kertoo.

Kylän tulevaisuus näyttää oikeastaan aika hyvältä. Vierailijoita on paljon. Viime vuonna Awra Amba sai hallitukselta virallisen voittoa tuottamattoman yhteisön aseman. Se merkitsee rauhallisia ja hyviä suhteita paitsi hallitukseen, myös naapurikyliin ja -kaupunkeihin.

Ideaa on Nurun mukaan kopioitu muualla maassa, ainakin Bahir Darissa, Hararissa ja Addis Abebassa. Konsultaatioapua on pyydetty Keniaa myöten. Myös nykyinen hallitus on pyytänyt Nurua esitelmöimään aiheesta.

Mutta Nuru ei lähde mielellään Awra Ambasta. Ensinnäkin hän haluaa olla paikalla, jotta vierailijat voivat kysellä häneltä kylästä. Lisäksi hän pelkää. Menneisyyden kokemukset eivät jätä häntä rauhaan. Vaikkei Nurua ole enää viime vuosina konkreettisesti uhkailtu, hän pelkää silti henkensä puolesta.

”Pelkään, että edelleen on olemassa ihmisiä, jotka eivät jaa ajatuksiani.”

Luulisi, että Nuru olisi kääntänyt elämässään riittävästi kiviä, mutta virkeällä kuusikymppisellä on vielä yksi unelma. Se kuulostaa oikeastaan aika tutulta.

”Unelmoin siitä, että maailma olisi yksi kylä, jossa elettäisiin rauhassa. Ehkä Suomeenkin voisi perustaa Awra Amba -yhteisön?” Nuru hymyilee.

Elina Ruhanen

  • 9.9.2009