Teesejä kaunokirjasta.
LAULUJA MEREEN UPONNEISTA KAUPUNGEISTA
1. Ensimmäinen mielikuva on kuvien virta. Aaltoina taipuilevat lauseet luovat kaikkialle yltävän vaikutelman vedestä.
2. Uponneiden kaupunkien eläimistöön kuuluvat merihevonen, sammakko, varis, rausku, yksisarvinen, sisiliskon häntä, rotta ja koira. Rotta, ihminen ja varis tapaavat. Ovatko he urbaanin maailman pyhä kolminaisuus vai pelkkä suomalaiskansallinen kolmikanta?
3.Viemärinkannet sijoittuvat sattumanvaraisesti kaduille. Niitä ei ajatella, vaikka joskus astummekin niiden päälle. Turistit eivät valokuvaa Helsingin Senaatintorilla viemärinkansia. Mutta runoilija puhuu viemärikannelle, ”joka oli ainoa lämmin kohta tuossa hyisessä avaruudessa”. Ajatus pakenee Wieniin. Yö. Viemärinkansi ja kosteudesta kiiltelevä katukiveys. Valkoiset sormet työntyvät hitaasti ja vääntyillen viemärinkannen raoista, mutta kansi ei nouse… Tietoisuus huomauttaa viileästi: se on Orson Wellesin käsi ja elokuva on Kolmas mies.
4. Mereen sotkeutunut romulaahus heilahtaa Wienistä Prahaan, missä Karel Capek kirjoitti omituista vesimusiikkia (Salamanterisota 1936). Tarina alkaa Tana Masan saarelta – Sumatrasta hiukan länteen – ja etenee sivilisaatiokriittisesti seudulle, jonne laulut mereen uponneista kaupungeista kuuluvat hyvin.
5. Arkkitehdille on opetettu, että kaupunki ei virtaa eikä valu viemäriin. Arkkitehdin kaupunki sisältää kiinteitä rakennelmia, joiden sijoitteluun, kokoon ja muotoon hän voi vaikuttaa. Talot, kadut ja puistot muodostavat kaupungin tilarakenteen, jossa elämä virtaa. Runoilijan ”kaikki virtaa” -kaupunki hukuttaa arkkitehdin. Muistokirjoituksena voin todeta, että hän hukkui terveellisesti.
Lukija: Jorma Mukala, arkkitehti
Kirja: Markku Paasonen. Lauluja mereen uponneista kaupungeista. 56 s. Teos 2005.
Voima
