Viimeinen muotokuva

Lukuaika: < 1 minuutti

Viimeinen muotokuva

Vierellä-näyttelykokonaisuudessa käsittelen vierellä olemisen teemoja valokuvan, videon ja performanssin keinoin.

KUVAKUVA Vierellä-näyttelykokonaisuudessa käsittelen vierellä olemisen teemoja valokuvan, videon ja performanssin keinoin. Projektin taustalla ovat omat kokemukseni saattohoitokodissa ja palvelutalossa omaisena vietetystä arjesta. Perhepiirini lisäksi teosten pääosissa ovat hoitolaitosten ja vanhusten palvelutalojen asiakkaat yhdessä omien vierelläolijoidensa kanssa.

Vierellä I on samannimisen sarjan ensimmäinen valokuva vuodelta 2007. Kuvan pariskunnan olen tallentanut Karinakodissa, missä kuvasin kuolemaa käsittelevää näyttelyäni varten saattohoitokodin asiakkaista ”viimeisiä” muotokuvia omaistensa rinnalla. Tämä otos oli ensimmäinen ja se jäi myös kuvauspaikan viimeiseksi, sillä tallentunut hetki oli minulle yhtä ainutkertainen kuin kuvatulle pariskunnalle.

Paluu kuvausaiheeseen vuosia myöhemmin on kuvaamieni mallien myötä muuttanut omasta, menetyksen värjäämästä näkökulmastani, yhä enemmän yhdessäolon suuntaan. Yhdessä jaettavien hetkien ohella näyttelyni käsittelee myös vanhuutta ja yhteiskunnan vanhuksille tarjoamien palveluiden sisältämien sosiaalisten kontaktien haurautta ja arvottamattomuutta. Kaiken tehokkaan palveluntuottamisen keskellä tuota näkymätöntä, vierellä vietettyä, läsnäolemisen aikaa on vaikea määrittää tai hinnoitella.

Yhdessäolo näkyy näyttelyni teoksissa toiston ja ainutkertaisuuden vuoropuheluna.

Vierellä, Hannele Romppasen valokuvia 2.5. asti Tampereella galleria Rajatilassa, ti–pe 13–18, la–su 12–16.

Hannele Romppanen

  • 26.4.2010