Talonvaltauskulttuuri elää leppeässä Puolassa ja takakireässä Itävallassa.
PUOLALAISEN SOSNOWIECIN pikkukatujen ja ajan saatossa ränsistyneiden talojen sokkeloista joutuu ajamaan muutaman kerran harhaan ennen kuin Squat M9 löytyy. Dawid on hämärtyvässä illassa pihalla vastassa.
”Olkaa hyvät ja käykää sisään. Täällä ulkona ei ole turvallista.”
Sen kummemmin kyselemättä astumme valtavaan halliin ja kiipeämme portaikkoja kolmanteen kerrokseen, kuljemme tyhjän hallin läpi ja pimeässä tutisevien vanerilevysiltojen yli. Lopulta päädymme lämpimään huoneeseen, jossa on kaveri nukkumassa. Joudumme valitsemaan, nukummeko täällä vai helpommassa paikassa. Valitsemme helpomman.
SAAMME KUULLA, että rakennus on vanha kulttuuritalo, jossa on ollut elokuvateatteri ja konserttisali. Tyhjilleen jäätyään talo on vallattu ja koko kompleksissa asuu nyt virallisesti kolme ihmistä. Edelleenkin se on kulttuurin käytössä, onhan esimerkiksi tänään kellarissa hc/punk-keikka ja talossa arviolta sata vierasta.
Hengailemme sisäpihalle kannetuilla sohvilla lempeässä syysillassa. Maistelemme halpaa olutta ja jutustelemme paikallisten kanssa. Yhtäkkiä kajahtaa huuto : ”Kurwa! Nazi!” ja kuin salamaniskusta väki ponkaisee sisään. Meidän suomalaisten kanssa pihalle jää yksi paikallinen tyttö, joka sytyttää röökinsä ja kertoo, että talon etupihalla on tappelu.
Kansallismieliset kehonrakentaja-skinheadit suuttuivat, kun vallatussa talossa järjestettiin bileet paavin kuoleman jälkeisenä suruaikana. Se oli ensimmäinen suuri tappelu, jonka jälkeen on tehty suoranaisia hyökkäyksiä taloa vastaan. Talossa parveilee lankunpätkin varustautuneita anarkisteja. Vastaan talutetaan poikaa, jonka naama on turvonnut violetiksi.
NÄENNÄISESTÄ SEKASORROSTA huolimatta meillä suomalaisilla ei ole hätää. Meitä ei päästetä eteishallia ulommaksi. Mitäpä siinä muuta voi tehdä kuin mennä alas keikkahalliin odottamaan tilanteen rauhoittumista. Ihmiset tulevat tuohtuneisuudestaan huolimatta jutustelemaan rauhalliseen sävyyn tapahtumista ja kaikesta muustakin.
Lopulta alkaa kesällä Suomessakin kiertäneen Eye for an Eyen keikka. Porukkaan kertynyt aggressio purkautuu pogoamiseen ja yhteislauluun voimakasäänisen solistin johdolla.
Ja sitten tulee stoppi. Poliisit ovat saapuneet. Poliisiasema sijaitsee samalla kadulla, mutta he tulevat vasta, kun tappelu on laantunut. Keikka täytyy keskeyttää, koska talossa ei saisi olla kuin kolme virallista asukasta.
Pienen tauon jälkeen soitto, tanssi ja laulu jatkuu entistä voimakkaampana. Yhteishenkeä voisi suorastaan kosketella käsin. Tämän jälkeen on suomalaisvieraiden, The Carnivalin, vuoro rypistää maailmanlopun thrashiaan. Koko talo juhlii pitkälle yöhön.
ITÄVALLAN INNSBRUCK on viehko pieni kaupunki Alppien katveessa. Meitä vastassa on Oliver, joka yhdessä tyttöystävänsä Aldinan kanssa on harvoja underground-punkkeikkojen järjestäjiä koko maassa. Emme ole uskoa silmiämme, kun hän johdattaa meidät vuoren juurella kohoavalle alueelle täynnä suuria palatseja ja puutarhoja. Vitsailemme siitä, mikä näistä mahtaa olla määränpäämme. Se todellakin on yksi taloista.
Portista pääsee villiintyneeseen puutarhaan, jossa kohoaa arvokas vanha talo. Oliver pahoittelee kaikkialla olevaa roskaa ja kertoo, että talo oli valtausvaiheessa aivan täynnä sitä ja että vasta alakerta on saatu kunnolla siivottua. Ei ole epätavallista, että vallattujen talojen nurkilla on tunkio, mutta jos on nähnyt Innsbruckin roskattomat kadut, ymmärtää kulttuurieron.
”VUOSISADAN ALUSSA talo oli vammaisten lasten sijoituspaikka”, kertoo paikalla majaileva Markus. Toisen maailmansodan aikaan natsit tekivät lapsilla ihmiskokeita. Sittemmin talo oli jäänyt tyhjilleen ja se vallattiin. Talonvaltaaminen on Itävallassa ehdottomasti laitonta, mutta edes rikkaita naapureita ei rähjäisen nuorison puuhastelu haittaa, eikä poliisinkaan kanssa ole ongelmia. Valtaajat olisivat valmiita ostamaan talon, mutta siitä pyydetään noin viittä miljoonaa euroa. Markus epäilee, että vielä sen joku ostaa ja luultavasti rakentaa uudestaan.
Carnival mättää neljännen talon kellarissa järjestetyn keikan ja yleisö on aivan villinä. Jotenkin meininki muistuttaa suomalaisia punkkeikkoja niin hyvässä kuin pahassa. Tosin täällä viinatarjoilu on aivan omaa luokkaansa. Miltä kuulostaa tuhti tequila eurolla tai peräti ilmaiseksi siitä hyvästä, että olet vieras? Eihän siitä voi seurata kuin rehellistä urpoilua, jos ei pidä varaansa. Kuin varoittavana esimerkkinä talon asukkaat tappelevat loppuillasta verissäpäin. Pinkkikeesinen jannu heittää Markuksen alas portaita ja hyppää itse perässä. Toiset pahoittelevat meille välikohtausta. Kaipa väkivallan summa on sitten vakio.
Kirjoittaja kiersi kajaanilaisen Carnivalin kanssa syyskuussa puolitoista viikkoa Keski- ja Itä-Euroopassa.
Hanna Kauppinen
