Lavastetun valokuvan mestarin Bernard Fauconin mallinuket ja tyhjät huoneet jäljittelevät maalauksia. Viimeisissä töissä Faucon kirjoitti kuviinsa huomautuksia valkoisella musteella.
”Kaikki valokuvat on otettu, ja miljoonat objektiivit jotka tallentavat kaiken, anonyymisti, kaikkialla maailmassa, ottavat tällä hetkellä niitäkin kuvia, joita ei vielä ollut otettu.”
Tähän päätelmään valokuvataiteilija Bernard Faucon lopetti uransa kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen lavastetun valokuvan mestari oli ehtinyt luoda oman ainutlaatuisen kuvamaailmansa ja kyseenalaistaa valokuvan totutut katsomistavat.
Valokuvasta kiinnostuneen Pariisin-matkailijan kannattaa nyt poiketa Maison Européenne de la Photographie -museoon, joka tarjoaa sukelluksen Bernard Fauconin elämäntyöhön. Näyttelyn järjestäjät ovat halunneet nostaa hänet esille yhtenä 1900-luvun omaperäisimmistä ja merkittävimmistä valokuvataiteilijoista.
Kronologisesti etenevässä näyttelyssä käydään pääpiirteissään läpi Fauconin koko tuotanto lapsuuden maisemiin sijoitetuista mallinukkeasetelmista taiteilijan viimeisiin kuviin, jotka ovat eräänlaisia tekstin ja valokuvan yhdistäviä poeettisia kannanottoja.
Filosofiaa ja teologiaa opiskeltuaan Faucon keskittyi ensin taidemaalaukseen, myöhemmin keräilemään mallinukkeja. Nukeista tuli hänen ensimmäinen tavaramerkkinsä valokuvaajana, kun hän ryhtyi 1970-luvun puolivälissä kuvaamaan lapsuutensa maisemiin sijoitettuja mallinukkeja Luberonissa Etelä-Ranskassa.
Kuvasarjoissa Kesäloma ja Ajan todennäköinen kehittyminen 1950-luvun vaatteisiin puetut mallinuket ovat täydessä lomailutouhussa Fauconin perheen kesämökillä. Lapsuuden viattomuus ja taianomaisuus sekoittuvat kuvissa hätkähdyttävällä tavalla hahmojen vahamaisen jähmettyneisiin ilmeisiin.
Valokuvaan on useimmissa teorioissa liitetty tietynlainen ilmeinen totuusarvo. Sen on ajateltu pysäyttävän hetken ja ikuistavan kohteensa tulevaisuuden silmille. Näissä kuvissa lapsuus on pysäytetty kaksi kertaa, sillä nuket ovat vain jäljitelmiä todellisista lapsista.
Kuviin alkaa ilmestyä myös oikeita lapsia, jotka hädin tuskin erottuvat nukeista. Hieman epäilyttävä ajatus puskee esille liittyen ehkä siihen, että nukkekuvat symboloivat totutussa kuvakielessä seksuaalista hyväksikäyttöä: rikkoutunut nukke on rikki mennyt lapsi. Tai ehkä vaikutelma liittyy kuvaajan tapaan kuvata todellisia, kuvankauniita pieniä poikia, joiden kasvoilta heijastuu puhtaus ja viattomuus.
Kaikki nuket ovat kuitenkin ehjiä ja reippaita, eivätkä maalaukselliset lavastukset tunnu tukevan herännyttä epäilystä. Fauconin kuvien vahvuus on juuri tässä – totutut tavat tulkita valokuvia muuttuvat kyseenalaisiksi, mutta toisaalta oikeaa tapaa katsoa ei anneta.
1980-luvulle tultaessa mallinuket katoavat kuvista.
Seuraa laaja sarja huoneita: Rakkauden huoneet, Talven huoneet ja Kultaiset huoneet. Kuvat ovat ihmisilmeistä tyhjiä, eräänlaisia lavastettuja valokuvamaalauksia huoneista ja tiloista.
Huoneiden sarjaa seuraa lopulta sanan voitto kuvasta. Tekijän ääni nousee valkoisella musteella kirjoitettuna maisemakuvien päälle tai kuvatun iholle. Esimerkiksi maisema kukkulan päältä nähtynä, sinisen taivaan alla. Kysymys kuvan päällä: ”Voiko kieltäytyä ymmärtämästä jotakin, vaikka tietää, että silloin menettää kaiken?”
Tai pala ihoa, jonka päälle on kirjoitettu: ”Olisi pitänyt lähteä ajoissa.”
Tähän ihojen sarjaan nimeltään Kuvan loppu Faucon päätti valokuvataiteilijan uransa vuonna 1996. Omasta tahdostaan, kaikkensa sanoneena.
”Olin vakuuttunut siitä, että se valokuvahistorian vaihe, jota edustin, ’valokuvalavastus’ oli ollut valokuvan joutsenlaulu, viimeinen vaihe ennen siirtymistä puhtaan, digitaalisen kuvan ja mainoskuvan aikaan. Se oli aikaa, jolloin uskottiin vielä niin paljon valokuvan totuusvoimaan, että saatoimme sallia itsellemme ylellisyyden rakentaa tosia fiktioita”, Faucon kirjoittaa.
Kuin fiktion ja faktan rajoja vielä sekoittaakseen ja menneisyyden poispyyhkimistä korostaakseen Bernard Faucon on sisustanut yhden näyttelyhuoneista ensimmäisissä kuvissa näkyvien lavastusten esineillä. Lapsuuden kesämökki on tyhjennetty ja jäljelle jääneet tavarat on varastoitu näyttelyyn.
Huone on täynnä nostalgikon unelmia: kauhtuneita kirjoja, puisia mallinukkeja, tauluja, keittiövälineitä. Kahtena viimeisenä näyttelypäivänä, 4. ja 5. maaliskuuta näyttelyvieraat voivat ottaa tavaroita mukaansa. Entinen mallinukke-keräilijä-maalari-valokuvataiteilija Faucon pistää keittiömestarin roolissaan tarjolle samalla pientä syömistä.
Anuliina Savolainen
Kirjoittaja on Pariisissa asuva freelancer-toimittaja ja kuvatoimittaja. Bernard Fauconin näyttely Rétrospective 1979–1995 avoinna 5.3. saakka Maison Européenne de la Photographie -museossa Pariisissa. www.bernardfaucon.net
Voima
