Pääkirjoitus: Digitalisoinnin mukana TV-kanavien määrä vääjäämättä kasvaa ja keskimääräinen taso laskee, eivätkä ikärajoitukset toimi muutoin kuin mainoksina ja väkivallan määrätakeina.
Vastamainos Voima-lehdessä on useimmiten vakipaikallaan lehden sisällä. Nyt päädyimme laittamaan sen kanteen. Jotkut väittävät, että on moralistista vaatia sellaista, jonka muuttaminen ei ole realistista. On kaksinaismoralistista kritisoida TV-väkivaltaa, koska on vaikeampiakin asioita. TV-väkivallan kritiikki ei ole älykästä, koska mainostoimisto saavuttaa päämääränsä: moraalisen tuohtumisen.
Markkinoinnissahan on irtaannuttu jo aikoja sitten itse tuotteesta. Keskustelun – ristiriitaisenkin – herättäminen riittää brändeille, jos ne vain erottuvat toisistaan ja tarjoavat ”jotakin aivan muuta”. Vastaavasti kuluttajat muodostavat kaksinaisen joukon, toiset tykkäävät, toiset eivät.
Kuulostaa 2000-luvun äänestyskäyttäytymiseltä, mutta ehkäpä kyse on vielä paljon laajemmasta ilmiöstä.
2000-luvun suuren moraalisen käänteen voi sijoittaa kysymykseen siitä, milloin väkivalta on sallittua. Ei ole kauaa siitä, kun vielä ajateltiin, että väkivalta on viimeinen keino niin kansainvälisessä politiikassa kuin elokuvissakin.
Monet vielä muistavat, että sotaelokuvista puhuttaessa 1980-luvulla tärkeimpiä argumentteja oli se, että oliko elokuva sodanvastainen. Sodan puolustaminen nähtiin moraalisesti tuomittavana väkivallan ihannointina. Tuli 1990-luku ja viimeistään Quentin Tarantino muutti kaiken.
Moraalisen käänteen merkittävimmät ilmentymät ovat TV-väkivallan määrän kasvu ja kansainvälisten sotataktiikoiden irtaantuminen kokonaan kansainvälisistä oikeuskäytänteistä ja moraalista. Nyt on oikein iskeä vihollista millä keinoin tahansa, ja vihollisen keinot ovat myös meidän keinojamme. Terrorismiin vastataan terrorilla.
Samalla tavalla SanomaWSOY:n kruununjalokivi Nelonen mainostaa tulevaa massamurhaamissarjaansa, jossa väitetään, että sarjamurhaajan saa kiinni vain toinen sarjamurhaaja.
Itse sarjassa on tuskin mitään eroa muihin kidutus-, murhaamis- ja paloittelu-TV-sarjoihin, joita riittää lähes kanavalla kuin kanavalla.
Jollakin perverssillä tavalla väkivallan oikeuttaminen alkaa olla osa TV-kanavien perustehtävää: väkivaltaisesta maailmasta tehdään normaalia.
Digitalisoinnin mukana TV-kanavien määrä vääjäämättä kasvaa ja keskimääräinen taso laskee, eivätkä ikärajoitukset toimi muutoin kuin mainoksina ja väkivallan määrätakeina.
Muistan vieläkin, kuinka nauroin Tarantinon elokuvien väkivaltaisen makaaberille huumorille, jossa elokuvista häviää viite todellisuuteen kuin aivot auton takapenkille. Tarantinon mallissa elokuvat viittaavat toisiin elokuviin eikä todellisuudella ole enää väliä.
Kaikki kunnia Quentinille, mutta hänestä tuo rutto levisi kaikkialle.
Kimmo Jylhämö
