Rahan voima: Silitys 2 €/kpl, laudatur 3 €/kpl, kannustus 5 €/kpl, perhesuhteiden setvintä 20 €/kpl, rehtorin mielistely 100 €/kk, ongelmista vaikeneminen ja toisten polkeminen 150 €/kk.

Silitys 2 €/kpl, laudatur 3 €/kpl, kannustus 5 €/kpl, perhesuhteiden setvintä 20 €/kpl, rehtorin mielistely 100 €/kk, ongelmista vaikeneminen ja toisten polkeminen 150 €/kk. Onko tämä osa tulevaisuuden koulumaailmaa ja opettajien palkkausta?

Talouspuhe pyrkii asettamaan kaiken rahalla mitattavaan muotoon. Jos ei muutoin, niin vaikka väkisin. Kilpailu, tuotteistaminen, tulospalkkaus, yksilöllisyys – kulutuskulttuuri ujuttautuu elämän alueelle, johon se ei kuulu.

Opettajien tulospalkkaus alkaa olla pikkuhiljaa käytäntöä. Enää ei riitä, että samasta työstä maksetaan sama palkka. Työtavat ja tehokkuus kyllä vaihtelevat, mutta silti valtaosa opettajista on asialleen omistautuneita ja käytännössä kaikki alipalkattuja. Tulospalkkauksen toteuttaminen kouluissa kuulostaa siksi absurdilta yritykseltä luoda alalle arvostusta puhumalla siitä taloustermein.

Vielä joskus opettaja luennoi luokan edessä karttakeppi viuhuen. Pahimmat riiviöt jätettiin luokalle eikä lukihäiriöstä, keskittymisvaikeuksista tai vanhempien parisuhdeongelmista puhuttu. Toisin on nykyään. Tulospalkkauksesta haaveilevat elävät koulumaailman ihannekuvitelmissa.

Rehtoreiden valta kouluissa vain vahvistuu ja mahdollisuus saada virka ja palkankorotus riippuvat yhä enemmän rehtorin mielivaltaisesta päätöksestä. Se, joka puhuu koulun epädemokraattisesta rakenteesta tai erehtyy kyseenalaistamaan jotakin rehtorin päätöstä, voi heittää hyvästit haaveelle vakituisesta virasta tai palkankorotuksesta. Jatkossa rehtorin valta kasvaa, kun palkkaus määräytyy vielä nykyistä enemmän opettajakohtaisesti. Silloin kannattaa muistaa hymyillä rehtorille joka kulman takaa.

Joku on jopa ehdottanut, että oppilaiden arvosanat vaikuttaisivat opettajien palkkaan. He ilmeisesti kuvittelevat, että kaikilla oppilailla ja alueilla olisi samat lähtökohdat. Se, että joku selviää peruskoulun alusta loppuun tai saa jopa ylioppilaslakin, saattaa olla paljon suurempi saavutus kuin se, että toisessa koulussa leivotaan liukuhihnalla seitsemän laudaturin ylioppilaita.

Puhumattakaan siitä, että pitäisi laskea hinta myös kaikelle opettajien palkattomalle työlle. Suomessa ala-asteopettajan minimiviikkotuntimäärä on 25, yläasteella ja lukiossa muutaman vähemmän. Rankoissa jaksoissa opetusta saattaa kuitenkin pahimmillaan olla 30 tuntia viikossa. On unohdettu, että opettajan työ on muutakin kuin luokan edessä seisoskelua. Keskimäärin yhtä opetustuntia kohden voidaan laskea kaksi tuntia muuta työtä. Jos laskee vaikkapa 25 opetustunnilla viikkotuntien työmäärän siten, että jokaista tuntia kohden oheistyötä on kaksi tuntia, viikkotyömääräksi tulee 75 tuntia. Tämä tekee siis 15 työtuntia päivässä. Milloin tämän työn olemassaolo tunnustetaan?

Kulutusmetaforan mukaisesti koulut rinnastetaan tuottaviin yrityksiin ja oppilaat sekä vanhemmat kuluttajiin, jotka vaativat yksilöllisiä palveluita. Tulospalkkauksen myötä koulut ja opettajat jakautuvat hiljalleen eri luokkiin. Syntyy jako eliittikouluihin ja pakkopullakouluihin. Johdonmukaisinta olisi varmaan perustaa opettajille oma pörssikurssiseuranta, jonka mukaan vanhemmat voisivat vaihdella lastensa opinahjoa. Ja samalla jättää haikeat jäähyväiset tasa-arvoiselle koulutusjärjestelmälle ja PISA-tilastojen huipulla keikkumiselle.

Kirjoittaja opiskelee sosiaalietiikkaa teologisessa tiedekunnassa ja valmistuu pikkuhiljaa uskonnon, filosofian, elämänkatsomustiedon ja yhteiskuntaopin opettajaksi. Hän on toiminut luokanopettajana ala-asteella sekä tehnyt sijaisopettajan töitä kuuden vuoden ajan.

Johanna Nuorteva