Kirjoittanut Jari Tamminen

Uudistaja

Lukuaika: < 1 minuutti

Uudistaja

Voimakalenteri: Etiopialaisen jazzin isä Mulatu Astatke opiskeli 1960-luvulla Lontoossa, jossa hän myös aloitti muusikon uransa.

Konsertti Etiopialaisen jazzin isä Mulatu Astatke opiskeli 1960-luvulla Lontoossa, jossa hän myös aloitti muusikon uransa. Opinnot jatkuivat Yhdysvalloissa, mutta sen jälkeen suuntana oli vanha kotimaa.

”Palasin Etiopiaan uusien soundien kanssa ja yhdistelin niitä etiopialaiseen musiikkiin ja instrumentteihin. Lopputulosta kutsuin ethiojazziksi”, Astatke kertoo Lontoossa.

”Yleisö ja muusikot ihmettelivät sitä aluksi aluksi ja kesti melkoisen kauan, että siitä tuli suosittua.”

Vahvasti puhaltimiin nojaava, rennon hypnoottinen ethiojazz valloitti vähitellen Etiopian rajojen ulkopuolisenkin maailman ja 1960–1970-lukujen taite oli ethiojazzin kulta-aikaa. Takaisin maailmannäyttämölle ethiojazz nousi hiljaiselon jälkeen Jim Jarmuschin Broken Flowers -elokuvan ja Ethiopiques-levysarjan avustuksella.

”Nykyään nuoret muusikot soittavat ethiojazzia ja sitä kuuluu radiossa ja telkkarissa, kaikkialla”, Astatke kertoo tyytyväisenä.

Etiopialaisen musiikin ja jazzin fuusio on ollut Astatken muusikonuran punainen lanka, eikä työ sen kehittämiseksi ole vielä valmis.

”Työskentelen parhaillaan etiopialaisten perinneinstrumenttien kanssa. Kehittelen niitä ja kokeilen, miten niitä voisi käyttää jazzin teossa. Se tulee olemaan ethiojazzin viimeinen kehitysvaihe.”

Jazz Heat Bongo Beat 4.4. Helsingin Kulttuuritalolla, Sturenkatu 4. Mulatu Astatke & The Heliocentrics: Inspiration Information. Strut 2009.

Jari Tamminen