unelmia demokratiasta

Lukuaika: < 1 minuutti

unelmia demokratiasta

Kansalaisten vankasta vastustuksesta huolimatta kulman takana häämöttävät myös Euroopan liittovaltion ja Naton jäsenyydet. Haaveilen demokratiasta. Otsa rypyssä. Enkä ole ainoa.

Unelmoin hyvinvoinnista ja tasa-arvosta. Niin tekevät monet muutkin. Tasa-arvoa kannattelevilla hyvinvointipalveluilla on vankka kannatus. Viimeisen kyselyn mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista mieluummin lisäisi kuin karsisi kuntien palveluja, 72 prosenttia olisi jopa valmis maksamaan sitä varten nykyistä enemmän veroja.

Mutta juna on jo jonkin aikaa ollut matkalla ihan muualle. Hyvinvointivaltion rakenteita ja ihmisten perusturvaa on murennettu konkreettisin päätöksin, terveydenhuoltoa ja sosiaalipalveluja kilpailutetaan ja karsitaan, postia ja raideliikennettä yksityistetään. Vaikka Suomi on vauraampi kuin koskaan.

Kuilu päättäjien ja kansalaismielipiteen välillä on monessa kohtaa revennyt leveäksi. Kansalaisten vankasta vastustuksesta huolimatta kulman takana häämöttävät myös Euroopan liittovaltion ja Naton jäsenyydet. Haaveilen demokratiasta. Otsa rypyssä. Enkä ole ainoa.

Kansalaisliikkeet kokoontuvat helmikuussa Helsinkiin Pro Demokratia – Suomen sosiaalifoorumi -tapaamiseen. Halu pelastaa demokratia ja ihmisten mahdollisuus osallistua on tuonut yhteen hämmästyttävän laajapohjaisen joukon, laajapohjaisimman vuosikymmeniin. Tapahtuman takana on ay-väkeä, opiskelijoita, tutkijoita, taiteilijoita, rauhanjärjestöjä, ympäristöliikkeitä, kansalaisaktiiveja ja ihmisiä ylipäätään.

Kokoontumisen yhtenä kimmokkeena on valtionyhtiöitä puolustanut Pro Koskenkorva -liike, joka sekin kokosi monia yllättäviäkin tahoja yhteen. Tapahtuma on myös jatkoa Brasilian Porto Alegressä viikkoa aiemmin järjestettävälle Maailman sosiaalifoorumille. Myös siellä esitetään yhtiövallalle vaihtoehtoja. Maailmahan on niitä täynnä.

Hetki on historiallinen, monien unelma demokratiasta voi alkaa muuttua todeksi ja demokratialiike lähteä liikkeelle.

Jaana Airaksinen

  • 9.9.2009