Kiribatilaisessa toimituksessa konstit ovat monet, kun uutisia haalitaan köyhiltä ja kaukaisilta korallisaarilta.
Kiribatin suurimman sanomalehden Uekeran sekä Radio Kiribati Broadcasting -radiokanavan toimituspäällikkö Tibwere Bobo katselee vesinoroa, joka tippuu katon läpi hänen työhuoneensa lattialle. Reiälle pitäisi tehdä jotakin, mutta Bobo ei vaikuta kovin huolestuneelta.
Kun pyörittää uutistoimitusta maassa, joka koostuu 3,5 miljoonan neliökilometrin alueelle hajaantuneista 33 köyhästä korallisaaresta, on pitänyt tottua käytännön ongelmien ratkaisemiseen.
Bobon johtama seitsemän toimittajan ryhmä tekee uutiset sekä Uekeraan että radiokanavalle. He työskentelevät pääatollilla Tarawalla, jolla asuu kolmannes Kiribatin vajaasta 100 000 asukkaasta.
Pienessä hilseilevässä talossa on vain yksi studio, mutta se on sitäkin tärkeämpi. Radio Kiribati Broadcasting on ainoa radiokanava, joka kuuluu koko valtion alueella. Tarawan ulkopuolella se on puskaradion ohella yleensä ainoa lähde, josta ihmiset saavat tietoa saaren ulkopuolisista asioista.
Kanava kertoo esimerkiksi laivojen liikkeistä eri saarten välillä, mikä on ihmisten ja tavaroiden kulkemisen kannalta hyvin tärkeää, sillä laivat eivät usein kulje säännöllisten aikataulujen mukaan.
Radiokanavan ja Uekeran omistaa valtionyhtiö, mutta toimitus ei saa hallinnolta mitään tukea. Niinpä henkilökunnan on pitänyt olla luova keksiessään keinoja pitää toiminta pystyssä. Toimitus pyörittää muun muassa kodinkonekauppaa.
”Mainostamme erityisesti ennen palkkapäivää”, sanoo radion toimituspäällikkö Konnang Taaia.
Radio saa myös tuloja mainonnasta sekä yksityisten ihmisten ilmoituksista. Syntymä-, hää- ja kuolinilmoitusten kaltaisten viestien ohella kansalaiset käyttävät radiota saadakseen minkä tahansa tiedon perille mahdollisimman nopeasti.
Monella ulkosaarella puhelimia saattaa olla vain yksi. Puhelun järjestäminen voi kestää monta päivää. Aika puhelulle pitää ensin tilata oman saaren puhelinkeskuksesta, ja sen jälkeen vastaanottavasta keskuksesta lähtee virkailija halutun henkilön luo ilmoittamaan, että häntä odotetaan puhelimeen.
Joskus Taaia puuttuu ilmoitusten sisältöön. Hänen mielestään ei esimerkiksi ole sopivaa lukea radiossa vaatimusta maksaa velka takaisin.
”Pyydän heitä muotoilemaan viestinsä uudelleen jotenkin siihen sävyyn, että se ja se, ottakaa heti yhteyttä tähän ja tähän henkilöön.”
Radion on tuettava lehden toimintaa, koska kahdesti viikossa ilmestyvän Uekeran pyörittäminen on tappiollista. Siitä ilmestyy vain 1500–2000 kappaleen painos, joka leviää lähinnä irtonumeroina Tarawalla. Muilla atolleilla tilaajia on vain noin 50–60. Bobo epäilee, että vähäiseen tilaajamäärään ulkoatolleilla on syynä se, että lehti saapuu heille joskus viikkotolkulla myöhässä.
”Sanomalehdet eivät ole etusijalla, kun päätetään, mitä saarien välillä kulkevien lentokoneiden rahtiin pakataan”, Bobo selittää.
Lehdet myöhästyvät joskus myös siksi, että painossa pidettiin muita töitä kiireellisempinä kuin sanomalehden painamista. Myöhästely loppui, kun UNESCO osti toimitukselle oman pienen painokoneen.
Bobo pitää tärkeänä, että lehti kuitenkin ilmestyy, vaikka se olisikin tappiollinen. Radiossa asioista ei pystytä kertomaan yhtä laajasti kuin sanomalehdessä. Bobon mielestä toimitus on myös pitänyt esillä monia tärkeitä asioita kuten ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mikä on iso kysymys enimmäkseen vain muutaman metrin meren pinnan yläpuolelle kohoavassa maassa.
Kuinka toimitus sitten hankkii tietoa tapahtumista kaikilta niiltä 21 muulta asutulta saarelta Tarawan ulkopuolelta?
”Aiemmin se olikin hankalaa”, Bobo myöntää.
Toimitus soitti tai puhelimen puuttuessa otti radioyhteyden paikallishallinnosta vastaavaan kyläneuvostoon. Vuonna 2002 käytäntö muuttui, kun toimitus kutsui kyläneuvostojen työntekijät viikoksi Tarawalle ja koulutti heitä kirjoittamaan kotisaareltaan itse uutisia.
Työntekijät faksaavat tai sähköttävät toimitukseen. He ovat varsin innokkaita kirjoittamaan, koska heille maksetaan julkaistuista teksteistä. Järjestelmä toimii Bobon mukaan kohtuullisen hyvin.
Ongelmiakin tosin on yhä.
”On ollut kova työ saada heidät ymmärtämään, mitä tarkoitamme uutisilla.”
Joskus työntekijöillä on liian läheinen suhde tapahtumiin, eivätkä he uskalla kirjoittaa.
”Kerran tiesimme, että jotain oli tapahtumassa yhdellä saarella, koska täältä lähetettiin sinne poliiseja. Avustajasta ei kuitenkaan kuulunut mitään, joten lähetimme oman toimittajan paikalle.”
Saarella oli puhjennut mellakka, kun kylien vanhempien kokouksessa yksi kylä oli kieltäytynyt tukemasta ruualla ja muilla tarpeellisilla asioilla saaren jalkapallojoukkuetta, joka oli lähetetty pelaamaan Kiribatin mestaruudesta Tarawalle. Yksi mies oli kuollut levottomuuksissa.
”Yleensä kuitenkin pistämme oman toimittajan kirjoittamaan, jos arvelemme, että asia on avustajalle liian läheinen.”
Maria Mustranta
