Turvatyyny vainotuille

Lukuaika: 2 minuuttia

Turvatyyny vainotuille

100 000 suomalaista vainotaan, eivätkä viranomaiset osaa auttaa.

Suomessa arviolta satatuhatta ihmistä joutuu vuosittain eron jälkeisen parisuhdevainon kohteeksi. Vaino koskee sekä naisia että miehiä. Se voi olla luonteeltaan fyysistä tai henkistä ja kestää jopa vuosia. Pahimmillaan tilanne voi johtaa perhe- ja lapsisurmiin. Tutkimusten mukaan kymmenen prosenttia vainon uhreista harkitsee jossain vaiheessa itsemurhaa.

”Parisuhdevainossa on tyypillistä haluta kontrolloida ex-kumppania, seurailla häntä tai tunkeilla toisen kotiin. Viranomaisilla ei ole toimivia toimintamalleja eroväkivallan ja vainon hoitoon”, LOVE ry:n puheenjohtaja Aija Palomäki kertoo.

LOVEssa (Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään) ongelma on tiedostettu pitkään: yhdistyksen piirissä on viiden viime vuoden aikana menetetty peräti viisi ihmishenkeä.

Järjestö hakee nyt rahoitusta nelivuotiseen Turvatyyny-hankkeeseen, jossa luodaan osaavaa apua kaikille vainon uhreille tarjoava tukihenkilöiden verkosto.

Vainon uhrit saavat usein juosta usean viranomaistahon luona kertomassa elämäntilanteestaan, mutta heille ei ole välttämättä tarjolla mitään, millä kohentaa käytännön tilannetta. Turvatyynyn tukihenkilöt jalkautuisivat eron jälkeistä vainoa kokeneiden perheiden keskuuteen tarjoamaan kokonaisvaltaista apua.

LOVEn aktiivien lisäksi Turvatyynyn suunnittelussa on ollut mukana psykologian ja turvallisuusalan asiantuntijoita. Turvallisuusalan ammattilainen Tommi Nyström korostaa nopean reagoinnin tärkeyttä.

”Tässä ei ole tarkoitus hyppiä sosiaali- ja terveysviranomaisten varpaille, vaan luoda uudenlainen toimintatapa ja istuttaa se kuntiin. Kun ongelmia ilmenee, pitää alkaa selvittää tilannetta nopeasti yhteistyössä eri viranomaisten kanssa. Uhrin kannalta on pahinta, jos asia on hoitamatta vuosien tai edes kuukausien ajan.”

Vastuu on kunnalla, mutta tarvittaessa mukaan pitää ottaa myös yksityisiä tahoja.

Aija Palomäen mukaan tekniikka on tärkeä apuväline.

”Erilaiset hälytyslaitteet, turvalukot, kamerat ja paniikkinappulat voivat olla tällaisessa tilanteessa erittäin hyödyllisiä. Teknisen avun joutuu kuitenkin ostamaan kaupalliselta sektorilta, eikä läheskään kaikilla apua tarvitsevilla ole tähän mahdollisuutta. Heikoimmassa asemassa olevat jäävät ilman.”

Nyströmin kokemusten perusteella tekniikka voi lisätä vainon kohteena olevan itsevarmuutta.

”Jos suhteen toinen osapuoli jää asumaan vanhaan asuntoon, toinen ei välttämättä hahmota uutta tilannetta. Ei yksinkertaisesti ymmärretä, ettei voida enää tulla piipahtamaan. Tämmöisissä tilanteissa voidaan tarvita jotakin konkreettista, joka kertoo, että tässä menee raja. Tämä tarkoittaa usein teknisiä välineitä.”

”Apu voi olla vaikkapa puhelinnumero, johon voi soittaa milloin tahansa ja saada ammatillista apua. Hälytinlaite itsessään ei ratkaise mitään, vaan se, että taustalta löytyy toimiva järjestelmä, joka takaa turvallisuuden.”

Nyström törmää omassa työssään vainoamistapauksiin sattumalta.

”Iso osa tapauksista jää havaitsematta, sillä näistä asioista ei usein haluta puhua. Vainoaminen saattaa tulla esiin ihan muussa yhteydessä. Monet eivät yksinkertaisesti tiedä, mistä lähtisi hakemaan apua.”

Palomäki toivoo, että ongelma nousisi yleisempään tietoisuuteen.

”Avioliiton aikainen väkivalta on tunnistettu ongelma, mutta eron jälkeiseen väkivaltaan ja vainoon ei osata vielä puuttua kunnolla. Uhrit ja heidän läheisensä jäävät nykyisellään monesti paitsioon.”

Mikko Siltanen

  • 10.12.2012