tommy lindgren | miksipäs ei?

Lukuaika: 2 minuuttia

tommy lindgren | miksipäs ei?

Tommy Lindgren pohtii 12-vuotiaiden erilaisia kokemuksia julmassa maailmassa.

Olin varmaan 12-vuotias kun näin 12-vuotiaan Kenny Arnoldin suosikkisarjassani Kesä 68 esittävän Robert Kennedyä koulunäytelmässä. ”Jotkut ihmiset näkevät asiat sellaisena kuin ne ovat ja kysyvät miksi. Minä näen asiat sellaisina kuin ne voisivat olla ja kysyn miksi ei”, Kevin lausui ja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Toisinaan vihainen miksi kuitenkin selättää miksein ja saa luottavaisen toiveikkuuden tuntumaan itsepetokselta.

Kuten runsas kuukausi sitten, tavatessani toisenlaisen 12-vuotiaan.

Turkkilaisen asianajajan Eren Keskinin toimisto sijaitsee hiljaisella pikkukadulla lähellä vilkasta Taksim-aukiota Istanbulin sydämessä. Toimistossa on vihertävänturkoosit seinät, joille on ripustettu muutamia pieniä tauluja, kukkien kuvia, sekä vaatimattomia kehystettyjä kunniakirjoja. Eren Keskin on Turkin tunnetuimpia ihmisoikeusjuristeja – kaunis keski-ikäinen nainen, jota maan valtaapitävät ovat vuosikausia vainonneet ja kiusanneet tämän työn vuoksi. Viime aikoina hän on keskittynyt lähes täysin puolustamaan Turkin armeijan ja poliisin raiskaamia naisia ja tyttöjä.

Vierailin Eren Keskinin luona syyskuussa työmatkan yhteydessä. Turkkilaisen kollegani Özlemin kanssa istuimme vihreänsävyisen toimiston sohvalla ja otimme vastaan asianajajan tarjoamat turkkilaiset kahvit ja amerikkalaiset Pall Mall -savukkeet. Siinä rupatellessamme sisään asteli ihan tavallisen näköinen nuori tyttö. Hänellä oli tummat lyhyet hiukset ja hiukan pyöreät kasvot, joita peitti syvälle päähän vedetty baseball-lippis. Tyttö hymyili ja nauroi, syöksyi saman tien kaulailemaan Ereniä, suutelemaan tämän kättä, ja taas halaamaan. Hän tuntui hakevan turvaa äidiksi muuttuneen juristin luota ja halusi selvästikin meidän huomaava kiitollisuutensa tätä kohtaan.

Kun tyttö poistui huoneesta, Özlem kertoi minulle hänen tarinansa. ”N.Ç.” oli kotoisin Kaakkois-Turkissa sijaitsevasta Mardinin kaupungista. Siellä hänet oli kahden naisen toimesta kaupattu kuuden kuukauden ajan jopa 28 eri miehen raiskattavaksi. Useimmat raiskauksista epäillyt olivat paikallisia viranomaisia, osa korkeistakin viroista. Kaiken tämän tapahtuessa N.Ç. oli 12-vuotias.

Nyt tyttö asuu turvakodissa Istanbulissa ja kärsii traumaattisten kokemustensa jäljistä sekä henkisesti että fyysisesti. Hänellä kerrotaan olevan leikkausta vaativia vaurioita peräsuolessa sekä taipumusta itsemurha-ajatuksiin.

Toimistolta lähtiessämme pää oli täysin tyhjä kaikesta muusta. Eikä sinne siltikään mahtunut ajatus siitä, että äsken näkemääni 12-vuotiasta tyttöä oli joukkoraiskattu puoli vuotta putkeen. Miksi? Millainen on maailma, jossa sellaista voi tapahtua?

Julma, absurdi ja vastakohtaisuuksia täynnä oleva. Sama maailma, jossa turkkilainen taksikuski pari tuntia myöhemmin viheltelisi virheettömästi J-Lo:n Jenny From The Block -biisin huiluriffiä. Ja jotenkin taksin takapenkillä, moskeijoiden vilistäessä ikkunan takana, oli taas hiukan helpompaa olla toiveikas. Ehkä se tästä vielä paranisi, vähä vähältä. Miksei?

Tommy Lindgren, tommy@kaapeli.fi

  • 9.9.2009