Tekijänoikeudet ovat ihmisoikeuksia

Lukuaika: 2 minuuttia

Tekijänoikeudet ovat ihmisoikeuksia

Sananvalta: Ylinopeudet ja veronkierto ovat yleisiä nekin, mutta vakaumuksellisinta – lain koko oikeutuksen kiistävää – on tekijänoikeuksien halveksunta.

Mitään lakia ei rikota yhtä yleisesti kuin tekijänoikeuslakia. Ylinopeudet ja veronkierto ovat yleisiä nekin, mutta vakaumuksellisinta – lain koko oikeutuksen kiistävää – on tekijänoikeuksien halveksunta. Luettelen nyt tekijänoikeuksien vastustajien tavallisimmat väitteet ja vastaan niihin tekijänoikeusmyönteisillä vastaväitteillä.

VÄITE 1: Lailliset elokuvat ja äänitteet ovat niin hävyttömän kalliita, että on hienoa kansalaistottelemattomuutta olla alistumatta moiseen ryöväykseen.

VASTAVÄITE: Taiteen tekijän ihmisoikeuksiin kuuluu vapaus tehdä millaisia teoksia haluaa ja myös hinnoitella ne miten haluaa. Ostopakkoa ei ole eikä taide ole juomaveden kaltainen välttämättömyyshyödyke, jota köyhällä on moraalinen oikeus varastaa, ellei sitä yltäkylläisiltä muuten saa. Taide on sitä paitsi oikeastaan halpaa, sillä jokaisen ulottuvilla on enemmän taidetta kuin jaksaa kuluttaa. Suuri osa taiteesta on gallerioiden, museoiden ja kirjastojen kautta jaossa joko ilmaiseksi tai nimelliseen hintaan. Jos taas haluaa teoksen ihan omaksi, joutuu maksamaan kirjasta tai levystä suunnilleen saman verran kuin pizzasta tai parista oluesta. Halpuudesta pitäisi iloita eikä marista. Eikä maksamatta jättäminen alenna hintoja vaan nostaa niitä ja yksipuolistaa tarjontaa.

VÄITE 2: Digitalisaatio on tehnyt tekijänoikeudet mahdottomiksi. Kun aineettomien tuotteiden kopiointi on teknisesti lähes ilmaista, on järjetöntä yrittää estää kopioiden leviämistä.

VASTAVÄITE: Vaikka täydellinen kopiointi on teknisesti mahdollista, on tekijällä silti oikeus päättää milloin tämä kopiointi on sallittua ja millä hinnalla. Teoksen myyntiä on sekä sen ensimyynti että kopioiden valmistaminen. Tekijä ei voi hinnoitella teostaan järkevästi, ellei hän samalla voi tarkasti määritellä, mitä hän oikeastaan on myymässä, kuinka monena kappaleena ja miten monelle kuluttajalle.

VÄITE 3: Tekijänoikeudet ovat periaatteessa hyvä asia, mutta käytännössä niistä hyötyy lähinnä suurpääoma eli sisältöjä ja oikeuksia omistavat, hallinnoivat ja välittävät suuryritykset, eivät sisältöjä luovat taiteilijat.

VASTAVÄITE: Suurin osa tekijänoikeuskorvauksista päätyy taiteilijoille. Joillakin aloilla valitettavasti on toisin ja usein tekijänoikeuskorvauksen osuus teoksen myyntihinnasta on pieni, mutta ratkaisu ei ole korvausten lopettaminen eikä teoksen varastaminen. Tarvitaan uutta lainsäädäntöä ja taiteilijoiden ammattiliittojen yhteistyötä, jotta suurempi osa taideteosten tuotosta päätyisi taiteilijoille itselleen.

VÄITE 4: Tekijänoikeudet ovat huono asia, sillä ne hidastavat kehitystä. Jos jokaisesta tuotteesta pitäisi maksaa osinkoja kaikille niille, joiden oivallukset ovat olleet edellytys tuotteen synnylle, tulisi uuden tuottamisesta toivottoman mutkikasta ja kallista.

VASTAVÄITE: Tekijänoikeudet ovat eri asia kuin patenttioikeus. Tekijänoikeus suojaa taideteoksia ja muita hengentuotteita sekä niiden tekijöitä. Hengentuotteita saa kopioida vain tekijän luvalla ja maksamalla hänen haluamansa korvaus. Tekijänoikeus ei estä uuden taiteen syntyä, sillä tekijänoikeus ei suojaa ideoita, aiheita eikä tyylejä. Patentit sen sijaan suojaavat nimenomaan ideoita ja teknisiä ratkaisuja. Patenttien suoja-aika onkin lyhyt, jotta tekninen kehitys ei kangistuisi, mutta keksijät ja investoijat ehtisivät saada innovaatioistaan hyödyn.

Taide olisi parempaa, jos taiteilijat eivät olisi köyhälistöä. Siksi yhteishyvän vuoksi pitäisi tekijänoikeuksien heikentämisen ja tekijänoikeuskorvausten alentamisen sijaan tähdätä päinvastaiseen. Kaikki taiteen käyttö pitäisi ottaa tekijänoikeuskorvausten piiriin ja ilmaiskopiointi omaankin käyttöön estää. Tekijänoikeuksien suoja-aika pitäisi venyttää äärettömäksi.

Vasta silloin aineettomalla omaisuudella olisi sama suoja kuin aineellisella. Tekniset härvelit, joilla vaikkapa musiikkia ja elokuvia nautitaan, ovat olemassa vain sisältöjä varten. Arvokkaiden sisältöjen valmistaminen on vaikeampaa kuin härvelien – siksi parhaiten kannattaisi palkita juuri sisältöjen tekijöitä. Tekijänoikeuksien vastustaminen on insinöörien ja suurpääoman diktatuurin kannattamista.

Teemu Mäki

  • 9.9.2009