Tamperelaisrunoilija Arto Lapin mielestä maailma on hienoimmillaan lapsenkatseiselle.

”Kuusi vuotta sitten tein vaimolle kolme haikua syntymäpäivälahjaksi. Niistä ei tullut oikein hyviä”, tamperelaisrunoilija Arto Lappi kertoo.

Ennen kuin uskaltautui runoilemaan vaimolleen japanilaisten mittojen mukaan Lappi oli tutustunut japanilaisiin ja kiinalaisiin runomaisemiin. Hän perehtyi Kai ja Pertti Niemisen sekä Risto Rasan runoihin samoin kuin Tuomas Anhavan tankarunosuomennoksiin.

”Meni pari vuotta sopeuttaa kirjoittaminen haiku- ja tankamittaan. Se olikin palkitsevampaa kuin moderni runous”, Lappi kuvaa.

Lapin esikoiskokoelma Ei perhonen siivistään tiedä voitti vuonna 2001 esikoisrunoilijoiden Runo-Kaarina-kilpailun, mitallisten runojen kokoelma Kukko puussa ilmestyi syksyllä 2002.

Tanka ja zen liittyvät luontevasti niihin asioihin, joista Lappi tahtoo kirjoittaa. ”Zeniläisyydessä paras hetki on nyt. Asiat ovat sitä miltä näyttävät, kun katsomme maailmaa tuoreen välittömästi kuin lapsi ilman rutiinin turruttamaa aikuisen katsetta.”

”Zenistä voi jokainen ottaa sen minkä voi hyväksyä ja omaksua. Se ei vaadi omaksumaan ’koko pakettia’ kuten kristinusko.”

Ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Arto Lappi työskenteli kirjastossa ja hankki kirjastovirkailijan pätevyyden. Nyt hän on tarkastellut runoutta myös tiskin takaa, hän on viidettä vuotta työssä tamperelaisessa Lukulaari-antikvariaatissa.

Runous oli 1990-luvun loppuun asti modernin vaikeaselkoista, Lappi toteaa. ”Nyt suunta on kääntynyt. Heli Laaksosella ja Marja Iso-Pahkalalla on ihan omanlaisiaan juttuja. Kai Niemisellä on ollut oma vakaa linjansa käyttörunon kirjoittajana.”

”Monet asiakkaat sanovat, etteivät he ymmärrä runoutta. Vielä 50 vuotta sitten runoutta luettiin paljon. Ovatko runoilijat itse tehneet runouden käsittämättömäksi?”

Pelkästään runoillaan ei taida enää kukaan ylittää julkaisukynnystä, Lappi arvelee.

”Useimmat nykyiset runoilijat ovat tulleet julkisuuteen rocklyriikan tai kulttuurilehtien tekemisen kautta. Proosan puolella esikoiskirjailijat näyttävät tulevan teatterin piiristä.”

Lapin mielestä ajan henkeen kuuluu, että suuret kustantajat ottavat ”varmat pois” niiltä, jotka ovat päässeet julkisuuteen muun kuin kirjoittamisen kautta. Kulttuuri on jäämässä varjoon.

”Pienkustantamot onneksi oikovat tätä vääristymää julkaisemalla kirjoja muunkin kuin tekijän julkisuusarvon vuoksi.”

Filosofi Søren Kierkegaard vaati, että runon muodon on oltava aiheen oma muoto. Voiko runoilija siis valita muodon aiheesta riippumatta tai päinvastoin?

”Tankassa on 31 tavua jaettuna viidelle säeriville. Seitsentavuista sanaa ei tankarunoon mahdu, koska se rikkoisi säerivien jaon.”

Arto Lappi: Kukko puussa.

Sammakko 2002.

Juha Drufva