Sarjassa runoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko avaa runoutta. Tällä kertaa helposti avautuvassa runossa vietetään perhelomaa etelän hiekkarannalla.
ALBUFEIRA, ALGARVE
Gil Scott-Heronin
näköinen aurinkolasikauppias
kulkee rennoin askelin
meren rantaa.
Skorpionit hautautuvat hiekkaan.
Sukellan Atlanttiin:
silmissäni välähtää
Spielbergin Tappajahai.
Nousen pinnalle
henkeä haukkoen.
Tyttäreni kysyy:
”Mistä voit olla varma
ettei tällä rannalla
ole haita?”
”Ei ole mitään merkkejä
ikinä näkynyt”, vastaan
kuivatellessani itseäni.
Ohitsemme kulkee kanta-asukas
jonka toinen käsi on tynkä.
Runoutta on helppo pitää vaikeaselkoisena ja lähes käsittämättömänä kirjallisuudenlajina, jopa mystisenä. Tapani Kinnusen teosta Haitin runot (Savukeidas 2013) voi esitellä yhtenä esimerkkinä sellaisesta runoudesta, joka avautuu helposti, jopa niin, että runojen selkeys ja näennäinen yksinkertaisuus luo mielikuvan naiiviudesta.
Uudempi runous tuntuu korostavan runojen kompleksisuutta ja tulkinnallisuutta, mutta Kinnusen runoudessa tulkintojen moninaisuus ei ole oleellista. Kinnusen tuotannon ja julkisten esiintymisten tulkinta onkin sitten ehkä monisyisempää kuin yksittäisen runon tulkinta.
Omaelämäkerrallisuudella on merkityksensä Kinnusen tavassa tehdä runoa: runojen sanasto tulee arkipäiväisestä puheesta ja tilanteet voivat siirtyä sellaisenaan runoon. Hän ei etäännytä runoa itsestään, ainakaan samalla tavalla kuin monet muut runoilijat.
Runon alkupuoli luo maailman: perheloma etelän hiekkarannalla. Elokuvan nimi ja keskustelu haista luo mielikuvan vaarasta, jota runon puhuja pyrkii torjumaan, mutta hän joutuu yksikätinen mies saa hänet koomiseen valoon. Runossa on selvä kolmijakoinen rakenne, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Kaikella mainitulla on jokin tarkoitus. Runon maailmaan on helppo pujahtaa.
Ominaista Kinnusen runoudelle on erisnimien, proprien, runsas käyttö. Runossa mainitaan runoilija-muusikko Gil Scott-Heron ja elokuvaohjaaja Steven Spielberg, molemmat angloamerikkalaisia populaarikulttuurin hahmoja.
Ensiksi mainittu on vähemmän tunnettu, mutta Kinnusen hahmot koostuvat tavallisesti tunnetuista kulttuurihenkilöistä, joiden nimistä on tullut jonkinlaisia brändejä.
Nämä hahmot ja heidän elämänsä sekä teoksensa voi nähdä yleisesti tunnettuina, joten runoissa ei tarvitse käyttää kalliita sanoja heidän esittelemiseensä. Myös vähemmän tunnetut henkilöt voivat tulla runoihin.
Kinnunen keskittyy tarinoiden kertomiseen. Usein niissä seikkailee jonkinlainen antisankari koomisen ja vakavan epämääräisellä rajapinnalla. Sankarin maskuliininen uho pehmenee harkituksi kirjalliseksi tyylittelyksi.
Tommi Parkko
