tänään kotona | isät eivät ulise

Lukuaika: < 1 minuutti

tänään kotona | isät eivät ulise

Mitä luulette, kuinka pitkälle pötkisi Äiti-lehti, jonka toimittajat olisivat kaikki miehiä?

Loppui sitten se rahan voima. Jäin töistä hoitovapaalle.

Työkaverit toivottelivat hyvää lomaa. Melko nopeasti havaitsin, ettei vastaukseksi juuri kannattanut huomautella ”toisista tehtävistä”. Jos ei ole töissä, on aivan väistämättä lomalla.

Ensimmäisen ”lomaviikon” jälkeen olin kuitenkin kaksi kertaa väsyneempi kuin tavallisen työviikon jälkeen. Oikealta lomaviikolta olisin saanut myös palkkaa.

Tarkoitus ei ole kuitenkaan valittaa. Samalla tavoin kuin kovat kundit eivät tanssi, eivät isät ulise. Sitä paitsi tunnen itseni terveemmäksi kuin koskaan. Tällä tarkoitan nyt mielenterveyttä, sillä viime viikon flunssa tuntuu vielä nahoissa tai tarkemmin sanottuna luissa.

On itse asiassa kummallista, miten lapsen kanssa oleilu selkiyttää päätä ihan eri mitassa kuin määrätietoinen selväpäisyyden tavoittelu. On myös terveellistä havaita, miten nopeasti päivätyön niin suureksi kuviteltu merkitys karisee. Näinhän kaikki lapsen kanssa kotiin jääneet tosiaan sanovat, ja nyt ymmärrän miksi.

Jos antaisin itselleni oikeuden myös ulista, niin saattaisin yllättävästi haluta kiinnittää huomiota koti-isien syrjintään mediassa. Mitä luulette, kuinka pitkälle pötkisi Äiti-lehti, jonka toimittajat olisivat kaikki miehiä?

Neuvolasta mukaan tarttuneen Isä-lehden lähes koko toimitus nimittäin on naispuolinen. Ainoastaan ulkoasu on uskottu miehen huostaan. Lehden yhteistyötahojen joukkoon on listattu Kotimaiset Kasvikset, mutta isiä ei erikseen mainita missään.

Kirjoittaja on hoitovapaalla vuoden vanhan Orvar-poikansakanssa.

Mattias Erkkilä

  • 9.9.2009