Talikan palikat

Lukuaika: 6 minuuttia

Talikan palikat

Kunnallinen hammashuolto on surkeassa jamassa. Sen huomasi myös Jorma Talikka, jolta meni ensin hampaat, sitten hermot. Voima selvitti hammashuollon menneisyyttä & tulevaisuutta sekä sitä, miksi yksityinen hoitaa paremmin.

Janakkalalainen Jorma Talikka, 52, odotti yli kaksi vuotta ennen kuin sai tarvitsemaansa hammashoitoa Janakkalan terveysasemalla.

Lain mukaan kiireetön hammashoito on järjestettävä kolmessa tai enintään kuudessa kuukaudessa. Lisäksi Talikan tapaus ei ollut kiireetön. Hän kärsi kivuista koko kahden vuoden odotusajan. Kun hän vihdoin sai hoitoa, hampaista paikattiin yhteensä yhdeksän reikää.

Välissä Talikka pääsi ensiapukäynnille, jolla hänen mukaansa hampaita ei kunnolla tutkittu.

”Minua neuvottiin menemään yksityiselle. Köyhä kuitenkin joutuu tyytymään julkisiin palveluihin”, Talikka sanoo.

Kun Talikka vaati hampaidensa paikkaamista, hänelle kerrottiin pitkistä jonoista ja terveysaseman hammaslääkäripulasta.

”Eikö julkisten terveyspalveluiden pitäisi olla ensisijaisia? Ne kuitenkin yhteisillä varoilla järjestetään. Tuntuu vähän siltä, että oikeus olla terveenä kuuluu niille, joilla on rahaa”, Talikka sanoo.

Talikan tekemän kantelun perusteella Etelä-Suomen aluehallintovirasto huomautti Janakkalan ja Hattulan yhteistoiminta-aluetta pitkistä jonoista.

”Kyllä he aina päätöksessä pahoittelevat, mutta vastaanotolla asenne oli ihan toinen. Minulla ei ole julkiseen terveydenhoitoon enää minkäänlaista luottoa. Valitettavaa on, että se on verovaroilla kasattu ja tuollaiseen tilaan ajettu”, Talikka sanoo.

Katso aikajana Jorma Talikan vaiheista.

_______________

Miksi hammashoito on niin sekaisin?

Vuonna 2002 kansanterveyslakia muutettiin siten, että kuntien on tarjottava koko väestölle hammashoito.

Sitä ennen kunnilla ei lain mukaan ollut velvollisuutta hoitaa kuin alle 18-vuotiaita.

Samalla kertaa muutettiin sairausvakuutuslakia. Sen seurauksena hammashoidon palvelut uudistuivat siten, että yksityissektoria käyttävä potilas on oikeutettu Kelan korvaukseen.

Koko väestö tuli hammashoidon piiriin, mutta voimavaroja palvelujen toteuttamiseen ei juurikaan lisätty. Kunnat saivat valtionosuuksia, mutta vain osa sijoitti niitä hammashoitoon.

”Siitä alkoi todella hankala tilanne suun terveydenhuollossa”, sanoo Hammaslääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Anja Eerola.

Lainsäädäntömuutokset olivat hänen mukaansa välttämättömiä. Ne toivat hammas- ja suusairaudet samalle viivalle muiden sairauksien kanssa.

”Hoitojärjestelyiden käytännön toteutus ei kuitenkaan aivan onnistunut.”

Hammaslääkärien koulutusmääriä supistettiin 1990-luvun alussa. Turun ja Kuopion hammaslääketieteen laitokset lakkautettiin kokonaan. Uusien velvoitteiden jälkeen laitokset perustettiin uudestaan, mutta vajeen kurominen vie aikaa.

mainos

Eerolan mukaan alueellista pulaa terveyskeskushammaslääkäreistä on ollut koko 2000-luvun ajan.

Keskimäärin kymmenen prosenttia terveyskeskushammaslääkäreiden viroista on täyttämättä.

”Joidenkin kuntien terveyskeskuksissa on vain puolet tarvittavasta lääkärimäärästä”, Eerola sanoo.

Etenkin isoissa kaupungeissa yksityissektorin henkilöstöä taas riittäisi käytettäväksi terveyskeskuksiinkin.

Vuoden 2005 maaliskuussa tuli voimaan hoitotakuujärjestelmä.

Alun perin erikoissairaanhoitoon luotu järjestelmä ulotettiin myös perusterveydenhoitoon ja hammashoitoon.

Hoitotakuu suun terveydenhuollossa tarkoittaa sitä, että hammashoitoon pitää päästä kolmessa kuukaudessa. Tämä määräaika voidaan ylittää enintään kolmella kuukaudella, jos lääketieteellisistä, hoidollisista tai muista vastaavista syistä hoidon antamista voidaan lykätä potilaan terveydentilaa vaarantamatta.

Anja Eerolan mukaan suun terveydenhuoltoon ei tämänkään muutoksen yhteydessä juuri lisätty resursseja.

”Sinänsä hyvää tarkoittava muutos kiristi toimintaa entisestään.”

Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan puolet terveyskeskuksissa työskentelevistä hammaslääkäreistä kärsii jonkinasteisesta työuupumuksesta. Eerolan mukaan keskeisimpiä syitä siihen ovat liian suuret potilasmäärät ja se, etteivät hammaslääkärit koe pystyvänsä hoitamaan potilaita tarpeeksi hyvin.

Hoitotakuuta valvotaan ainoastaan tilastollisesti. Kuntien pitää ilmoittaa vain se, kuinka monta potilasta jonottaa hoitoon pääsyä.

Eerolan mukaan on olemassa näyttöä siitä, että osa kunnista kaunistelee tilastoja. Jos kuuden kuukauden rajan pitämisessä on ongelmia, potilaita otetaan isoja määriä ensimmäiselle tarkastuskäynnille, vaikka tiedetään, ettei tarvittavaa hoitoa voida saattaa kohtuullisessa ajassa loppuun.

”Se, että hoitotakuu toimii, ei kerro muuta kuin sen, että potilaat pääsevät ensimmäiselle käynnille kuuden kuukauden kuluessa. Hoitovälit venyvät pitkiksi, ja potilaat jonottavat poispääsyä hoidosta”, Eerola sanoo.

Hänen mukaansa ongelmat juontavat juurensa siitä, että kunnille on annettu suuret velvoitteet, mutta ei keinoja toteuttaa niitä.

”Pelkkä raha ei enää auta. Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja muun muassa yksityissektorin hyödyntämistä.”

Tämänhetkisessä hallitusohjelmassa suun terveydenhuollon kehittäminen on merkitty erityiskohteeksi. Keväällä 2012 silloinen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson nimitti suun terveydenhuollon selvitystyöryhmän. Sen tehtävänä on laatia ehdotus siitä, miten hoitoon pääsyä suun terveydenhuollossa parannetaan.

Hammashoidon a tulevaisuutta on pohdittu ja selvitetty puolitoista vuotta. Raportin pitäisi ilmestyä lokakuun lopussa.

Selvitystyöryhmässä istuvat Valviran ylihammaslääkäri Hanna-Leena Tefke ja Helsingin sosiaali- ja terveysviraston johtajahammaslääkäri Seija Hiekkanen pystyivät hieman valottamaan selvityksen periaatteita etukäteen.

Miten tulevaisuudessa aiotaan turvata ihmisten tasavertainen oikeus saada hoitoa? Sekä Tefke että Hiekkanen liputtavat sote-uudistuksen puolesta.

”Isommat kokonaisuudet turvaisivat kansalaisille paremmat mahdollisuudet saada hoitoa”, Hanna-Leena Tefke sanoo. Seija Hiekkanen komppaa:

mainos

”Isoilla sote-alueilla voidaan helpommin siirtää sieltä, missä on enemmän, sinne, missä on vähemmän”.

Jo nyt voi ennustaa, että lisää rahaa tuskin on tulossa. Hiekkasen mukaan kyse on ”tässä kuntataloustilanteessa nollasummapelistä”.

Entä hoidetaanko potilaat tulevaisuudessa loppuun asti? Ainakin Tefken ja Hiekkasen vastauksista voi päätellä, ettei tilanne kohene nykyisestä.

Tefken mukaan hoitotakuusta pidetään todennäköisesti huoli, eli ensimmäiselle hoitokerralle pääsyä valvotaan jatkossakin.

Hiekkanen sanoo, että nykyinen tilanne on parempi kuin se, että hoitoon ei pääse ollenkaan:

”Tietysti kaikkien toive on, että hoito tulisi kohtuuajassa myös valmiiksi, mutta kun hoitotakuulainsäädäntö on mitä on.”

Vaikuttaa siis siltä, että selvitystyöryhmän tehtävä ei ole kehittää julkista hammashoitoa, vaan varmistaa, ettei sitä lakkauteta kokonaan.

_______________

Bisnesreikä

Kun pakkanen kiristää jäseniä ja yökerhon jono luikertelee torin toiselle puolelle, jonottajien kateelliset katseet suuntautuvat hyvin pukeutuneisiin juppeihin, jotka iskevät viereisen vip-jonon portsarille satasen käteen ja kävelevät suoraan sisään. Samankaltainen tilanne vallitsee maamme hammashuollossa: ne, joilla on varaa, käyvät yksityisellä, ja muut jonottavat tuskissaan.

Tähän rakoon iski pari vuotta sitten helsinkiläinen Megaklinikka, joka tarjosi asiakkaille uskomattomalta kuulostavan kolmannen vaihtoehdon. Megaklinikka lupasi helsinkiläisille terveyskeskushintaista perushoitoa ilman jonotusta.

Toimitusjohtaja Christoffer Nordström kertoo, että kahden toimintavuoden aikana yrityksen hinnat ovat hieman nousseet, mutta liikeidea on edelleen sama: haalia asiakkaita huonosti toimivan kunnallisen puolen pitkistä jonoista.

Nordströmin mukaan konsepti perustuu siihen, että hoitoprosessista karsitaan pois kaikki ylimääräinen. Kun asiakas kävelee ovista sisään, hänelle pyritään tekemään kaikki tarvittava hoito yhdellä kertaa. Samassa huoneessa voivat vuorotellen ravata hammaslääkäri ja suuhygienisti, ja hoito voi kestää periaatteessa niin kauan kuin potilas vain jaksaa.

”Kun hoito suoritetaan yhdellä kertaa, asiakas ei joudu keskeyttämään työpäiväänsä useaan kertaan, mikä tuo säästöä yhteiskunnalle. Meille hyötyä tuo se, että hoito suoritetaan yhdessä huoneessa. Jatkuvat huoneenvaihdot aiheuttavat esimerkiksi ylimääräisiä siivouskustannuksia.”

Megaklinikan suurin asiakasryhmä koostuu nuorista aikuisista, eikä yritys hoida ollenkaan lapsia. Jos potilas tarvitsee perushoitoa vaativampia toimenpiteitä, Megaklinikka ohjaa hänet jollekin muulle yksityiselle klinikalle.

Erikoistuminen aikuisten perushoitoon mahdollistaa kilpailun julkista puolta vastaan. Nordström korostaa mielellään, että Megaklinikka ei ainoastaan kilpaile julkista puolta vastaan, vaan myös avustaa sitä. Hänen mukaansa hammashuollon tehottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkaisemisessa Megaklinikka haluaa aidosti olla mukana.

”Me autamme osaltamme purkamaan julkisen puolen jonoja, ja koska hintamme eivät ole juurikaan korkeampia, kustannukset eivät mene asiakkaiden maksettaviksi.”

Selvää kuitenkin on, että kunnallisen hammashuollon tehostuminen olisi Megaklinikan kannalta kohtalokasta. Viime vuonna yritys teki ensimmäistä kertaa voittoa, ja omistajat laittoivat sisään huomattavan määrän uutta pääomaa. Uuden pääoman kiinnittäminen ilmaisi paitsi omistajien uskoa Megaklinikan konseptiin myös epäuskoa kunnalliseen konseptiin.

”En tiedä, onko kyse tahdosta, uskalluksesta vai jostain muusta, mutta näyttää siltä, että ei julkista hammashoitoa ihan hetkessä kuntoon saada”, toimitusjohtaja Nordström toteaa.

Hän on sitä mieltä, että jos koko maan hammashuolto järjestettäisiin Megaklinikan tapaan, veronmaksajien rahoista säästyisi huomattava siivu.

mainos

Teemu Muhonen

_______________

Yksityistämisen pauloissa

Yksi Megaklinikan omistajista on Aalto-yliopiston teollisuustalouden professori Paul Lillrank, joka on tutkinut muun muassa sitä, miten Suomen terveydenhuolto voitaisiin järjestää tehokkaammin. Megaklinikkaa Lillrank luonnehtii ”mahtavaksi innovaatioksi”, ja yritykseen tiivistyy paljon hänen omaa filosofiaansa.

Lillarankin mukaan Megaklinikka on yksi esimerkki onnistuneesta kysynnän segmentoinnista. Se tarkoittaa sitä, että asiakkaat jaetaan ryhmiin heidän tarvitsemansa hoitotyypin mukaan. Megaklinikka hoitaa ryhmää ”helpot ja nopeat”. Siihen kuuluvat potilaat, joiden tarvitsemat toimenpiteet ovat pieniä mutta todella yleisiä. Järjestämällä yksi suuri laitos näiden tietynlaisten vaivojen mahdollisimman tehokkaaseen ja nopeaan hoitamiseen saavutetaan samankaltaisia etuja kuin tavaroiden liukuhihnatuotannolla.

Lillrankin mukaan julkinen hammashuolto kärsii kaikkea kaikille -rakenteesta, eli pyrkimyksestä hoitaa samassa paikassa liian monia erilaisia vaivoja. Hän ei näe mitään estettä sille, miksei esimerkiksi Helsingin kaupunki voisi järjestää kunnallista hammashuoltoa huomattavasti tehokkaammin. Syyn muutoshaluttomuuteen hän uskoo löytyvän julkishallinnon rakenteesta.

”Julkisella puolella ei ole tarpeeksi painetta kehittää toimintaa. Ei virkamiesten kuukausipalkan juoksu lakkaa, vaikka hammaslääkäriin olisi vuoden jono.”

Lillrank painottaa, että Megaklinikan massatuotantomallilla ei voi hoitaa kaikkia asiakasryhmiä. Harvinaisemmat hammashuollon toimenpiteet vaativat oman järjestelmänsä ja omat innovaationsa, ja esimerkiksi syöpäpotilaan hoitaminen on huomattavasti hammashoitoa monimutkaisempi prosessi.

Koska Megaklinikan malli perustuu suureen määrään potilaita ja hammaslääkäreitä, se soveltuu vain suuriin kaupunkeihin. Lillrank epäilee, että esimerkiksi Janakkalan ongelmat eivät ratkeaisi kokonaan, vaikka hammashoitopalvelujen tuotanto järjestettäisiin tehokkaammin.

Hän tekee erottelun tuotannollisten ja rahoituksellisten ongelmien välille: Suurissa kaupungeissa riittäisi lääkäreitä kaikkien hoitamiseen, mutta heitä ei hyödynnetä tarpeeksi tehokkaasti. Pienissä kunnissa taas tilanne on usein se, että vaikka lääkäreistä otettaisiin kaikki mahdollinen irti, heitä ei ole tarpeeksi hoitamaan kaikkia. Tähän ongelmaan on professorin mukaan ainoastaan yksi ratkaisu:

”Jonkun on kaivettava kuvetta.”

Tämä joku on yleensä valtio, joka voi tasoittaa alueellisia eroja ohjaamalla rahoitusta pieniin ja köyhiin kuntiin. Lillrankin maailmankuvaan tämä ei sovi. Hänen mielestään valtion 2000-luvulla tekemät päätökset, eli hammashuollon runnominen kuntien harteille ja hoitotakuun säätäminen, olivat esimerkkejä huonosta lainsäädännöstä.

Hän kuvaa päätöksiä tyypilliseksi vallankäytöksi, jossa lainsäätäjät yrittivät keppiä antamalla pakottaa kuntia tehostamaan toimintaansa. Koska kuntien tottelevaisuutta piti pystyä jotenkin valvomaan, luotiin keinotekoinen mittari, jolla mitataan varauspäivästä ensimmäiseen hoitokertaan kuluvaa aikaa. Lillrankin mukaan tämä saattaa pahimmillaan johtaa siihen, että hammashuollon tehokkuus kärsii entisestään, koska kunnalliset terveyskeskukset joutuvat keskittymään hoitotakuun täyttämiseen eivätkä potilaiden hoitamiseen.

Lillrankin näkemys oikeasta toimintatavasta on raadollinen: valtion ei pitäisi asettaa kunnille pakotteita tai antaa kuihtuville kunnille aluepoliittista tekohengitystä.

”Sille on syynsä, miksi ihmiset keskittyvät kaupunkeihin. Kaupunkien yksi suurimmista eduista on se, että palvelut voidaan järjestää tehokkaasti.”

Lillrank ei ole huolissaan osaketuotoistaan. Hänen mukaansa merkkejä julkisten palveluiden dramaattisesta parantumisesta ei ole näköpiirissä, eikä hän muutenkaan näe julkista sektoria uhkana Megaklinikan liiketoiminnalle.

”Siinä vaiheessa, kun kunnallinen hammashoito on nykyisen Megaklinikan tasolla, me olemme kehittäneet jo jotain uutta kivaa.”

Teemu Muhonen

Jecaterina Mantsinen

  • 8.10.2013