Kirjoittanut jukka vuorio

Takaisin alkuun

Lukuaika: < 1 minuutti

Takaisin alkuun

Vihdoinkin hyviä uutisia Gatajeveille.

Orpokotia Liettuassa pitänyt ja maan turvallisuuspoliisin kanssa ongelmiin joutunut Gatajevien tšetšeenipariskunta sai maaliskuun loppupuolella vaihteeksi hyviä uutisia.

Liettuan Korkein oikeus päätti 23. maaliskuuta, että Hadižat ja Malik Gatajevin tapaukset käsitellään uudelleen. Gatajevit ovat aikaisemmin istuneet Liettuassa 10 kuukauden vankeustuomion ”kotidespotismista” ja ”murhalla uhkailusta”.

Syyskuussa 2009 heidät tuomittiin kiristyksestä uuteen vankeusrangaistukseen, mutta pariskunta pakeni Suomeen ennen rangaistuksen toimeenpanoa.

Suomessa Gatajevit ovat odottaneet kohtalonsa ratkeamista vankilassa, johon heidät passitettiin Liettuan antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella. Nyt pidätysmääräys perutaan ja Gatajevien pitäisi vapautua vankilasta pian.

”Liettuan korkein oikeus totesi, että tähän saakka oikeudenkäynneissä on ollut lukuisia epäselvyyksiä. Tuomarit ovat olleet puolueellisia, ja vain syyttäjän puoli on käsittelyissä otettu huomioon”, kommentoi Liettuassa paikalla ollut Oksana Tšelyševa.

”Lisäksi oikeus totesi, että Gatajevien aikaisemman vankeustuomion päätyttyä heidän vangitsemistaan jatkettiin laittomasti, eikä perheen lapsia olisi pitänyt pakottaa todistamaan vanhempiaan vastaan.”

Vapautumisensa jälkeen Gatajevit odottavat Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisua valitukseensa Maahanmuuttoviraston kielteisestä turvapaikkapäätöksestä.

Todennäköisintä on, että oikeus päätyy samaan ratkaisuun kuin Maahanmuuttovirasto: Liettua on turvallinen maa. Suomi on pyytänyt asiassa neuvoa Luxemburgin EU-tuomioistuimelta saadakseen ennakkotapauksen EU:n sisällä tapahtuvasta turvapaikan hakemisesta.

Gatajevien tukiryhmät Liettuassa ja Suomessa pitävät Liettuan päätöstä suurena välivoittona. Tukiryhmän on vaikea uskoa, että aikaisempien oikeuskäsittelyiden virheet voisivat toistua enää uudessa käsittelyssä.

Gatajevien aikuisia lapsia syytetään useista erilaisista rikoksista, esimerkiksi asekätkennästä.

Tiedotustilaisuudessa paikalla ollut Gatajevien lapsi Denis Volovski, 26, kertoi, että Liettuan turvallisuuspoliisi yritti saada myös häneltä lausuntoa vanhempiaan vastaan.

”Minua painostettiin todistamaan Hadižatia ja Malikia vastaan. Kun en taipunut, minua alettiin vähän ajan päästä syyttää täysin keksityistä talousrikoksista. Viimeistään silloin tiesin, että on aika häipyä Liettuasta”, Volovski kertoi.

Gatajevien tarinaa on seurattu Voimassa ja Fifissä, artikkelit löytyvät Voiman juttuarkistosta.

Jukka Vuorio