Kirjoittanut Kimmo Jylhämö

Sosialismin aurinko nousee

Lukuaika: 2 minuuttia

Sosialismin aurinko nousee

Pääkirjoistus: Onko se pelkkää historian ironiaa, että juuri kun vasemmisto on sanoutunut irti sosialismista, porvarit sosialisoivat pankkibisnestä maailmalla?

Onko se pelkkää historian ironiaa, että juuri kun vasemmisto on sanoutunut irti sosialismista, porvarit sosialisoivat pankkibisnestä maailmalla? Ja kotimaassa porvarit lupaavat pankkien tukemisen vakuudeksi summan, joka on suurempi kuin Suomen valtion budjetti.

Jäikö vasemmistolle mitään, kun aatteen ydin, sosialismi tai kommunismi hylättiin? Jutta Urpilaisen ei liene helppo puhua toivosta ja sosialidemokratiasta, kun oman puolueen aatteellinen pohja ja sen johdolla tehdyt viime vuosien poliittiset päätökset ovat lähes identtisiä sinivihreän hallituksen linjan kanssa.

Tärkeintä suurille puolueille on ollut kantaa huolta taloudellisesti hyvin tai kohtalaisesti toimeentulevista. Uuden köyhälistön syntymisen ja puolueiden ideologisen kompastelun seurausta on perussuomalaisten murskavoitto kunnallisvaaleissa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on kiertänyt Eurooppaa vaatien pankkisektorin tiukempaa seurantaa ja säätelyä. Hän on myös vaatinut, että pankkitoimintaan pitäisi sisällyttää tuotevastuu kuin monessa muussakin liiketoiminnassa.

Vielä ennen kunnallisvaaleja Jyrki Katainen vakuutti, että talouden fundamentit ovat Suomessa kunnossa – kuulostaen samalta kuin usa:n presidenttivaalit hävinnyt senaattori McCain.

Näennäisesti Katainen näyttää edistävän vasemmistolaisia ja demokraattisia arvoja. Tosiasiassa päätökset ovat kaukana sekä vasemmistolaisuudesta että demokratiasta, koska valtion omistajapolitiikalla ei ole mitään johdonmukaisuutta. Tähän syksyyn asti hallitus on kiihdyttänyt valtionyhtiöiden ja -osuuksien yksityistämistä. Nyt yhtäkkiä haalitaan kasaan omistajayhtiö, johon kerätään valtion omistuksia strategisesti tärkeiltä tuotantoaloilta.

Valtion omistuksen lisääminen on hyvästä, mutta ideologisesti puhe valtion omistamisen lisäämisestä ja samalla sosialismin sättiminen ovat ristiriidassa keskenään. Katainen kiteyttää arvopuolueen hämäävän ideologian Savon Sanomissa: ”Kokoomus on siis tavallisen suomalaisen ihmisen puolue. Oikeastaan vain sosialismia kannattavat suomalaiset eivät ole kokoomuksen potentiaalisia kannattajia. Silti kokoomuksen arvomaailmaan kuuluu toimia myös heidän hyväkseen.”

Toista mieltä on marraskuussa sata vuotta täyttävä kommunisti Veikko Porkkala (ks. s. 22), joka sanoo Voiman haastattelussa, että ”ei Suomea rakennettu työläisiä varten. Työläiset rakensivat kapitalisteille, kuten ennenkin, yhteiskunnan, jossa kapitalisti elää hyvin.”

Demokraattiseen sosialismiin kuuluisi se, että valtion omaisuuden hoitamisesta olisi olemassa selkeä politiikka, josta hyötyisi koko kansa, myös köyhät. Tietoisen politiikan puute taas pelaa aina pääoman pussiin. Vain selkeät periaatteet mahdollistavat poliittisen puuttumisen.

Vihreiden voitto kunnallisvaaleissa ei ollut täysin yllätys. Vihreiden oman linjan uskottavuus ja sen sisältö ovat kuitenkin hämärtyneet vallan sekoittuessa yhä selkeämmin kokoomukseen. Hallitus esittänee lisäydinvoimaa ja tulee perustelemaan sen ilmastonmuutosjargonilla, ynnä risupakettiin käärityllä mahtavalla tuulivoimasatsauksella. Ehkä vihreiden voitto on ollutkin heidän tappionsa, kuten berliiniläinen Tadzio Müller arvioi (ks. s. 32).

”Se, että kaikki puhuvat nyt ilmastokysymyksestä, on suuri voitto vihreälle liikkeelle. Samalla se on myös viimeinen naula vihreän liikkeen arkkuun.”

Kokoomuslaisia emme ole, vihreiksi emme enää taivu – olkaamme siis sosialisteja.

Kimmo Jylhämö