Sauna, mökki & talouskriisi

Lukuaika: 4 minuuttia

Sauna, mökki & talouskriisi

Kuka tahansa voi romahduttaa kansantalouden. Voiman taloustoimitus listasi kahdeksan vinkkiä, joilla jokainen innokas taloussissi saa paljon hupia aikaan.

Maailmalla huhutaan talouskriisistä. Kovempi juttu on kuitenkin itse tuottaa sellainen, kuten George Soros kavereineen Aasian talouskriisin aikaan 1998–1999. Sorosin ja muiden suursijoittajien valuuttakeinottelun seurauksena viiden Aasian maan valuutat romahtivat, George itse rikastui ja aasialaiset köyhtyivät.

Talouskriisejä on tuotettu myös ideologisin perustein. 1950-luvulla Neuvostoliiton huolena oli kommunismin juurruttaminen Unkariin. Tätä tarkoitusta varten puna-armeija lähetti Unkariin erikoiskoulutettujen taloussissien joukon, jonka tehtävänä oli Unkarin keskiluokan tuhoaminen. Levittämällä väärennettyjä seteleitä taloussissit saivat Unkarin rahayksikön romahtamaan. Vuonna 1946 Unkarin pengön arvo puolittui 15 tunnin välein.

Talouskriisi voi koittaa myös luonnonvoimien ja talousjärjestelmien yhteisvaikutuksesta. Romahtavat ekosysteemit taloudellisine seurauksineen ovat päivän sana. Klassikkoteoria on maanjäristys Tokiossa – järistysherkän finanssikeskuksen pilvenpiirtäjät on vakuutettu sellaiseen hintaan, että niiden tuhoutuminen romahduttaisi suuren osan vakuutusyhtiöistä, ja kriisi olisi valmis.

Jotta lukijat pääsisivät itse osallisiksi tähän hupiin, Voiman taloustoimitus tarjoaa kesän vinkit tee-se-itse-talouskriisiin. Talouskriisiä voi puuhata esimerkiksi silloin, kun joutenolo kesälomalla alkaa kyllästyttää. Tai jos kesätyöt menevät sivu suun, jolloin taloussissikokelaalla on sekä aikaa, ärtymystä että kavereita kesätöissä (ks. kohta 7).

Emme suosittele uuden asunnon hankkimista juuri nyt.

_______________

1. Luo kysyntä

Pyydä mahdollisimman monesta ruokakaupasta jotain täysin fiktiivistä tuotetta, kuten kongolaisia rusinoita. Yllättävä kysyntä säikäyttää kauppiaat, jotka rupeavat kiusaamaan rusinoilla tukkuliikkeitä. Ennemmin tai myöhemmin sana kiirii ruokafutuurispekuloijien korviin. Nämä spekuloijat investoivat kongolaisten rusinoiden tulevaisuudenodotuksiin suuren kysynnän innostamina. Kun futuurit romahtavat tuotteen osoittautuessa olemattomaksi, rahoituskriisi on valmis.

***************

Asiakaspalaute

Hyvä lähikauppias. Olen tehnyt ostokseni kaupassanne säännöllisesti ja pidän palvelustanne ja tuotteistanne kovasti. Olen kuitenkin ikäväkseni todennut, että kaupassanne ei myydä kongolaisia rusinoita. Tästä syystä joudun harkitsemaan ostosteni tekoa jatkossa toisaalla. Toivon kovasti, että ymmärrätte ottaa kongolaisia rusinoita myyntiin. Myös monet ystäväni ovat ihmetelleet tätä rusina-asiaa.

Kunnioittaen,

XXXXXX

_______________

2. Käynnistä bensamellakat

Vaihda yön hämärinä tunteina lähihuoltoasemalla bensan hintataulun numero. Litrahinnan noustessa 1,5 eurosta 2,5 euroon myös Suomessa nähdään ensimmäiset bensamellakat. Tilanne ei jää yksittäistapaukseksi, sillä nähdessään uuden hinnan muutkin huoltoasemat kuvittelevat raakaöljyn hinnan nousseen ja nostavat hintoja. Hinnan reaalinen perusta ei toki muutu hintojen kohotessa pilviin. Koska talous on viritetty täysin riippuvaiseksi öljystä, äkilliset hintaheilahtelut tämän raaka-aineen kohdalla riittävät sekoittamaan pakan täysin.

_______________

3. Luo vipinää asuntomarkkinoille

Kiertele asuntonäytöissä ja lupaa alustavasti asunnosta kaksinkertainen hinta pyyntöhintaan nähden. Puhu mukamas huomaamattomasti puhelimeen näytön aikana ja keskustele talon alla olevasta uraanilöydöksestä. Tuloksena ranskalaiset kaivosyritykset ryntäävät asuntomarkkinoille ja tuottavat asuntojen hintakuplan alta aikayksikön. Elleivät tuottaisikaan, vakaaseen hintojen nousuun tottuneet markkinat menevät sekaisin, kun kukaan ei tiedä, ovatko asunnot arvottomia purku-uhan alla vai tähtitieteellisen arvokkaita.

mainos

_______________

4. Väärennä rahaa

Jos joudut viettämään kesäsi lähikaupan kassalla, epäile jokaista seteliä väärennökseksi ”näiden lukuisten viimeaikaisten tapausten” perusteella. Puhu kovaan ääneen keskusrikospoliisin käynneistä. Tuloksena havaitset pikku hiljaa rahan kierron hidastumista, kun ihmiset eivät enää luota saamaansa rahaan, eivätkä käytä käteistä entiseen malliin. Kun rahankäyttöinto vähenee, myös talous alkaa taantua – viimeistään kun Taloustutkimus Oy panee asian merkille.

_______________

5. Paljasta suuri pankkihuijaus

Entä jos pankitkin ovat suuri Wincapita-tyyppinen pyramidihuijaus? Wincapitan kohdalla joukko huijareita kertoi tekevänsä valuuttakauppaa ja houkutteli suuren määrän rikastumisesta haaveilevia mukaan. Huijareille ja ensin mukaan liitetyille maksettiin satumaisia voittoja uusien jäsenten jäsenmaksuista. Nämä näkyvät voitot innostivat mukaan yhä uusia jäseniä, ja monet sijoittivat voittonsa uudestaan Wincapitaan. Kun pyramidin pohja oli laajentunut tarpeeksi, miljardivoitot saatettiin kotiuttaa, ja perustajat katosivat Thaimaahan.

Pankkien pyramidiluonne tulee näkyviin, kun ryhdyt levittämään huhua Sampo Pankin uusien tanskalaisomistajien ja Wincapitan kytköksistä. Säikähtäneet tallettajat vetävät nopeasti sijoituksensa pankista pois. Pankki joutuu ongelmiin, koska sillä on varastossa vain 10 prosenttia tallettajien rahoista, loput on lainattu toisaalle. Pankki joutuu vaatimaan saataviaan yrityksiltä takaisin, ja näin seuraa nopeaan tahtiin konkurssien sarja. Lama on sitä paitsi Björnin vika, ei sinun!

_______________

6. Hätyytä meklareita

Heinäkuussa pörssin meklareiden tilalla on kesäduunareita. Levitä näiden keltanokkien keskuuteen esimerkiksi oheista sähköpostiviestiä. Viestin järkevyydellä ei ole merkitystä, sillä pörssi on itseään ruokkiva järjestelmä: kun yksikin tunari aloittaa fanaattisen myymisen, seuraavat muut kohta perästä. Nokian arvon äkillinen lasku on tosiasia, ja tällä on niin sanottuja kerrannaisvaikutuksia paljon Helsingin pörssiä kauempana. Seuraa erityisesti amerikkalaisia eläkerahastoja!

***************

From: sisapiiri@gmail.com

To: undisclosed-recipients

Subject: kuuma vinkki!

Priority: very high

Voimatalous consulting partners Oy:lta saamiemme luottamuksellisten tietojen mukaan on paljastunut, että Nokian tuotekehitys- ja tulosvastuuyksiköiden lähes koko toimiva johto on lähetetty maahan ulkoavaruudesta. Voimatalous consulting partners Oy arvioi, että asian tullessa julkiseksi huomenna klo 7.00 Greenwichin aikaa Nokia A-osakkeiden arvo laskee arviolta 75 prosenttia. Myyntisuositus: myy heti.

Toivomme että ymmärrätte pitää tiedon luottamuksellisuudesta kiinni. Toivomme myös omaa osuuttamme tulevista johdannaiskaupan voitoista.

Tulostavoitteellisin terveisin,

Sisäpiiri investments

P.O. Box 10909, Jersey Islands

mainos

_______________

7. Tuuleta näkökantoja

Taloudellisen järjestelmän selkäranka on viestintä. Tärkeintä vakauden ylläpitämiseksi on toistella samaa viestiä esimerkiksi veronkevennyksistä noin viikon välein. Viestin puuttuminen, saati sitten muuttuminen, riittää aiheuttamaan paniikin viestinnällisiin rutiineihin tottuneiden talousmiesten keskuuteen. Jos siis kaverisi pääsee EVA:n kesätöihin esimerkiksi siivoojaksi, pyydä häntä levittämään EVA:n osoitteesta oheista lehdistötiedotetta, mikä riittää sekoittamaan Suomen talouspiirit lopullisesti. Myös Helsingin Sanomien kesätoimittajia voi hyödyntää.

***************

Tiedote

Vapaa julkaistavaksi heti

EVA: Veronkorotukset kenties välttämättömiä jo tulevalla viikolla

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA arvioi huomenna julkistettavassa raportissaan, että veronkorotukset voivat olla välttämättömiä hyvinkin lyhyellä aikavälillä. Erityisesti korotustarvetta on raportin mukaan yritysverotuksessa, jonka nousu on jäänyt huomattavasti jälkeen kansainvälisestä tasosta ja EU:n keskiarvosta.

”Riistokapitalismille on viimein saatava suitset”, EVA:n johtaja Sixten Korkman totesi tänään luomuherneviljelmillään.

_______________

8. Ota rennosti

Jätä homma järjestelmän huoleksi. Maailman tilannetta seuraamalla on myös käynyt varsin ilmeiseksi, että järjestelmä tuottaa jatkuvia kriisejä myös ilman taloussissien panosta. Esimerkiksi Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilta alkanut rahoituskriisi saattaa olla vasta alussa ja kevyttä tavaraa. Koska järjestelmä, jota kukaan ei hallitse, tuottaa kuplia ja kriisejä joka tapauksessa, voit keskittyä odottelemaan niin sanottua isompaa pamausta. Suuntaa siis rauhassa mökille ja viritä riippumatto – kyllä se kriisi sieltä tulee.

_______________

Voima

  • 9.9.2009