Poliittinen kasvi: Parhaiten ruiskukka tunnetaan kokoomuksen logosta. Ruiskukka ei kuitenkaan kuulu tuottavuuden kasvun ja kansallisen menestystarinan voittajiin.
Ruiskaunokki (Centaurea cyanus) eli ruiskukka on yksivuotinen, harvinaistunut peltojen ja pientareiden laji. Se on tyypillinen kulttuurinseuraajalaji. Ruiskaunokki on muinaistulokas, joka on tullut Suomeen todennäköisesti viljan siementen mukana. Ruiskaunokki on sopeutunut rukiin seuralaiseksi ja sen hedelmät kypsyvät yhtä aikaa rukiin kanssa.
Parhaiten ruiskukka tunnetaan kokoomuksen logosta. Ruiskukka ei kuitenkaan kuulu tuottavuuden kasvun ja kansallisen menestystarinan voittajiin. Ennen se oli niin yleinen, että tarun mukaan hölmöläisetkin luulivat ruispeltoa järveksi ja menivät uimaan. Sittemmin ruiskaunokki on kadonnut useimpia maalaismaisemia kaunistamasta.
Ruiskaunokki ei kestä peltorikkamyrkkyjä. Se häviää myös viherrehun teossa, kun kasvit katkaistaan ennen kuin ne ehtivät siementää. Tehomaatalouden tasapäistävästä kehityksestä ovat kärsineet monet muutkin kulttuurilajit sekä peltojen linnut kuten ruisrääkkä.
Nykyään ruiskukkaa näkee lähinnä puutarhoissa ja pientareilla sekä luomuviljellyillä pelloilla. Ruiskukan terälehdet ovat syötäviä ja niillä voi koristella salaatteja ja leivonnaisia. Ruiskukka sopii myös teehen. Mehiläiset ja perhoset rakastavat ruiskukkaa, sillä sen medessä on paljon sokeria.
Lounais-Suomen Ympäristökeskus järjestää Lohjalla Vainiolan niityn talkoot 7.8 klo 9–16. Kokoontuminen niityllä Vainiolanhaaran päässä Osuniemessä. Ilmoittautuminen ja lisätietoja numerosta 050 567 5911. Suomen Luonnonsuojeluliiton maaseutu- ja perinnemaisematoimintaa koordinoi Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, lisätietoja numerosta (02) 235 5255. Luonto-Liiton Hämeen piirin Ahomansikka-hanke hoitaa perinnemaisemia Kanta- ja Päijät-Hämeesä, lisätietoja numerosta 040 515 4557.
Sini Harkki