Muinaisessa Rooman provinssissa elää alistettu mutta lapsiaan rakastava vähemmistö. Kaksi suomalaista tallensi filmille heidän rosoisen arkensa.
Teimme matkaa Romaniassa liki kolme viikkoa ajellen landroverilla ympäri maata useita tuhansia kilometrejä. Vietimme paljon aikaa Romanian romanien kanssa, opimme tuntemaan heidän nykytilanteensa, näkemyksistään tulevaisuudesta ja tavastaan elää.
Romanian romanit, cigányt eli sikaanit, on vaikeasti määriteltävä vähemmistö. Heitä elää Romaniassa noin 400 000, mutta vain pieni osa heistä on rekisteröitynyt sikaaneiksi. Loput määrittelevät itsensä romanialaisiksi, Unkarin romanialaisiksi tai ovat muilla tavoin integroituneet valtaväestöön. Tutustuimme myös romanialaisiin eli etniseen valtaväestöön. Vieraanvaraisuus Romanian maaseudulla löi meidät ällikällä jo alkumetreillä. Erityisesti jäi mieleen perhe, johon tutustuimme Dealu Stefaniteissa, pienessä vuoristokylässä Pohjois-Romaniassa. Satuimme sinne aivan vahingossa pysähdyttyämme kysymään tietä. Auttamaan saapunut poliisi kutsui paikalle tulkiksi 28-vuotiaan Marian. Hän oli oppinut englantia ollessaan ulkomailla pimeissä töissä, sillä työlupaa on lähes mahdotonta saada. Maria tarjosi välittömästi meille kylvyt siskonsa luona, illallisen äitinsä luona ja yösijan omassa kodissaan. Ystävystyimme pian koko perheen kanssa, vierailimme heidän luonaan paluumatkallakin.
Kommunismin romahdettua Romania ei tarjoa töitä eikä sosiaalitukia kuten ennen. Tämä vaikeuttaa etenkin sikaanien toimeentuloa.
Romanialaisten ja sikaanien väliset kulttuuriset erot ja syvälle porautuneet ennakkoluulot välillä vaikeuttavat sikaanien työnsaantia ja opiskelua. Töitä ei juurikaan ole tarjolla ja ulkomaille on vaikea lähteä. Ihmiset ovat tietoisia EU:sta ja uskovat, että Romania otetaan pian EU:n jäseneksi. Toiset pelkäävät liittymistä, toiset toivovat sitä.
Kuvaaminen Romaniassa oli usein hankalaa kielimuurin vuoksi. Mutta myös siksi, että kuvattavat eivät olleet tottuneet kameraan. Näin oli erityisesti sikaanien keskuudessa. He pukivat juhlavaatteet ylleen, mikäli sellaiset omistivat, ja poseerasivat lastensa kanssa. Lapset otettiin usein kuvien keskipisteeksi, sillä sikaanit kunnioittavat lapsiaan ja ovat heistä ylpeitä.
Opettelimme matkan aikana pienen määrän fraaseja romaniaksi. Vähitellen ne riittivät jo pieneen juttutuokioon. Ja usein joku kylän lapsista osasi vähän englantia ja auttoi tulkkaamisessa.
Vaikka vain harvalla Romanian sikaanilla on tarkkaa tietoa kansansa historiasta, he ovat hyvin tietoisia nykyisestä alistetusta asemastaan. Monet sikaanit ovat hyväksyneet nykytilanteen eivätkä katso voivansa muuttaa sitä millään tavalla. Se hankaloittaa heidän mahdollisuuksiaan sosiaaliseen nousuun.
Suurin osa tapaamistamme sikaaneista kuului gáboreihin, joka on yksi monista sikaanien heimoista. Gáborit ovat yksi parhaiten valtaväestöön sopeutuneista ryhmistä. He ovat ylpeitä kulttuuristaan ja ovat siksi erkaantuneet muista sikaaneista.
Tapasimme myös ihmisiä jotka ovat täysin yhteiskunnan hylkäämiä. Romanian keskiosissa Transilvaniassa, Pata Râtin kaatopaikalla, asuu noin 400 sikaania. He saavat elantonsa myymällä ovelta ovelle uusiokäyttöön kelpaavaa rojua. Tarjosin kaatopaikalla autoamme lähestyneelle lapselle purkkapakettia. Yleensä lapset nauroivat kun heille antoi purkkaa, mutta tämä poika vain katsoi minua ilmeettömänä. Vähän matkan päässä hänen äitinsä aneli äänensävystä päätellen ruokaa. Annoin pojalle maissi- ja papusäilykkeitä. Ne kelpasivat. Hänellä oli nälkä.
Ymmärsin silloin, että olimme yhdessä maailman köyhimmistä paikoista. On ironista, että kahden kilometrin päässä Pata Râtista on yliopistokaupunki Cluj Napoca, joka on kuin mikä tahansa keskisuuri eurooppalainen kaupunki.
Pata Rât tulee aina edustamaan minulle tuskaa.
Näimme arkea ja ihmiskohtaloita, jotka usein jäävät suurten tapahtumien varjoon. Haluamme näillä kuvilla kertoa heidän tarinansa.
Niklas Rautio
