Cory Doctorowin romaani opastaa nörttejä vallankumoukseen.

Orwellin kirjassaVuonna 1984 päähenkilö Winston Smith kamppaili turhaan totalitaristista hallintoa vastaan, sillä hän ei ymmärtänyt, että valvonta ulottui kaikkialle. Ison veljen katse tavoitti lopulta rakastavaiset kapinalliset vuoteessa. Cory Doctorowin Little Brother -teoksen Marcus Yallow, nettinimeltään w1n5t0n, tuntee valvonnan ja seurannan teknologian hallitsijoitaan paremmin, mikä antaa hänen kamppailulleen toivoa: ”Juuri tämän vuoksi rakastin teknologiaa: oikein käytettynä se antaisi voimaa ja yksityisyyttä.”

Teknologisten taitojen poliittinen merkitys onkin Doctorowin nuortenkirjan tärkein sanoma. Hän uskoo vahvasti, että teknologinen tieto antaa yksilöille mahdollisuuden turvata omaa vapauttaan ja yksityisyyttään. Jos taas suhtaudumme teknologiaan välinpitämättömästi, olemme jo luovuttaneet osan yksityisyyttämme.

Kirjojen 1984 ja Little Brother suurempi ero on kuitenkin siinä, että Orwell pohti koko vallan ja hallinnan dynamiikkaa – miten vastaliikkeetkin voivat olla osa hallintaa, miten terrori on sen välttämätön osa. Doctorowin kuvaama yhteiskunta ei lopulta poikkea monien action-elokuvien tarinoista korruptiosta ja väärinkäytöksistä ja niitä vastaan taistelevista valppaista kansalaisista. Kirja onkin samaan aikaan yhteiskunnallisesti valveutunut ja poliittisesti väsähtänyt.

Marcusin tarina on aika perinteinen: poika tapaa tytön, poika tekee vallankumouksen. Marcus ja hänen kaverinsa ovat tavallisen kapinallisia koululaisia, jotka joutuvat terrori-iskusta villiintyneen hallinnon hampaisiin. Kirjan pahis on Bushin hallinnon luoma superministeriö Department of Homeland Security, jonka salaisessa vankilassa teinin sielu murretaan:

”Sekosin. Itkin. Rukoilin, että saisin allekirjoittaa paperit. Olin jo niin lähellä vapautta, kun se napattiin minulta pois – olisin tehnyt mitä tahansa. En muista kuinka monta kertaa joku on sanonut minulle: ’Voi, kuolisin mieluummin kuin sitä tai tätä’ – olen itsekin sanonut sen silloin tällöin. Mutta ensimmäisen kerran ymmärsin, mitä se tarkoitti. Olisin kuollut mieluummin kuin palannut selliini.”

Marcus päättää kostaa Guantánamon mallisen nöyryytyksen ja hyökkää hallintoa vastaan milläs muulla kuin Xboxeilla. Hänen kohtaamansa ihmiset eivät ole kovin yllättäviä. Viisas opettaja kertoo nykynuorille kansalaisoikeuskamppailun historiasta ja laittoman toiminnan merkityksestä. Paha koulukaveri toimii Ison veljen apurina, vanhan ystävän moraalinen selkäranka pettää, ja uusi rakkaus on makee goottityttö. Pahan kasvot on annettu julmalle tiedustelu-upseerille.

Näillä eväillä Little Brother olisi ihan hyvin kirjoitettu nuortenromaani, joka on monen nörtin unelmien täyttymys. Marcus ja goottityttö Ange loikovat sängyssä tehden vallankumousta:

”Teoreettisesti Angella ja minulla olisi ollut tilaisuus muhinoida, mutta emme päätyneet siihen. Ryömimme läpi Xnetin blogien etsimässä kuvauksia siitä, kuinka dhs tutki ihmisiä, taklasi ihmisiä, loukkasi heidän yksityisyyttään.”

Doctorowin pyrkimys poliittiseen kasvatukseen tekee kirjasta kuitenkin omaleimaisen. Se on todellinen tee-se-itse-opas teknologiseen valvontaan ja se torjuntaan. Doctorow on kamppaillut vuosia näiden kysymysten ympärillä, ja hän osaa kuvata uskottavasti, miten kehitysasteella oleva teknologia muuttuu osaksi arkipäivää.

Marcus aloittaakin minämuotoisen kertomuksensa toteamalle, että sanfranciscolaisen koulun oppilaana hän on yksi maailman tarkkailluimmista ihmisistä. Valvontaohjelmat tunnistavat oppilaiden kävelytyylin, kirjojen mikrosirut kirjaavat kulkua koulun alueella, ja ilmaiset kannettavat ohjaavat tiedonsaantia. Marcus torjuu nuo tekniikat kuin ohimennen pikkukivillä, mikroaaltouunilla ja hakkeroimalla:

”Mutta DHS on tyhmä ja me olemme fiksuja. Häirintä osoittaa, että ne eivät osaa taistella terrorismia vastaan, koska ne eivät voi edes pysäyttää kakaralaumaa.”

Vaikka pitkät teknologiset kuvaukset heikentävät teosta kirjallisesti, ymmärrän hyvin, miksi Little Brotheria on ylistetty niin paljon. Kirja on suunnattu nuorille maissa, joiden poliittinen kulttuuri on kammottavassa kunnossa ja poliittinen aktivoituminen harvinaista. Mikä tahansa ilmipoliittinen kasvatus tuntuu hyvältä, vaikka se ei taiteellisesti toimisikaan. Monet arvioijat ovat antaneet kirjan ongelmat anteeksi sen kasvatustehtävän vuoksi.

Tarina on hyvä tapa opettaa kansalaistaitoa.

Mutta kuten sanottua, tarkemmin katsottuna kirjan poliittisessa sanomassa ei ole paljoakaan uutta tai oivaltavaa. Tämä on hyvin amerikkalainen tarina poliittisesta apatiasta ja sääntöjen rikkomisesta. Vihollinen ei ole koko valtio vaan korruptio, komentoketjun rikkominen, äärimmäisyyksiin mennyt poliitikko.

Kirjan pahikset ovat yli-innokkaita haukkoja, jotka käyttävät pelkoa hyväkseen: ”Kun maamme viholliset pystyvät vaikuttamaan nuoriimme, nuo nuoret voivat helposti päätyä liian syvälle. Terroristit rekrytoisivat mielellään viidennen kolonnan taistelemaan puolestaan kotirintamalla. Jos nämä olisivat minun lapsiani, olisin hyvin huolissani.”

Itse terroristit jäävät kasvottomaksi ulkoiseksi uhkaksi, maan käymät sodat uutisiksi. Rakenteellisia ongelmia ei ole olemassa.

Teknologisen knoppitiedon lisäksi kirjan ja Doctorowin sanoma tiivistyy lopulta siihen, että kaikkien pitäisi äänestää. Marcus päätyy siihen ihanteeseen, jonka amerikkalaisten opiskelija-aktivistien SDS-järjestön hajoaminen 1960-luvun lopussa murskasi. Unelma on kaksipuoluevallan murentaminen äänestyskampanjoinnilla ja hitaalla kansalaistyöllä: ”Useimmat meistä äänestävät Aku Ankkaa. Se ei toimi. Sinun on valittava – valitse vapaus.”

Toisaalta Doctorow osaa kuvata hyvin sen, miten kansalaistottelemattomuus ja symbolinen vastarinta eivät lopulta riitä, miten on löydettävä tie poliittiselle toiminnalle. Nykypäivän Yhdysvaltojen näkökulmasta Doctorowin valinta tuntuu kuitenkin toivottoman naiivilta.

Tällainen poliittinen yksinkertaisuus leimaa laajemminkin ajattelutapaa, jonka keskiössä on vain ja ainoastaan yksilön vapauksien ja oikeuksien puolustaminen.

Poliittisen vallan materiaaliset ulottuvuudet – resurssien hallinta, piilevä väkivalta, politiikan itsensä alistuminen taloudelle – eivät tahdo aueta tällaisessa vapauteen ja yksityisyyteen keskittyvässä ajattelussa. Kerronnallisesti tämä on toki hedelmällistä, koska se tekee edes jotenkin onnellisen lopun mahdolliseksi.

Mutta kovin paljon se ei kerro nykypäivän maailmasta.

Cory Doctorow: Little Brother. Tor, New York, 2008.

Kirja on julkaistu Creative Commons -lisenssillä. Sen voi ladata verkosta ilmaiseksi ja sitä voi levittää vapaasti epäkaupallisesti.

Ville Lähde