Kirjoittanut Jari Tamminen

Pink & blue

Lukuaika: 2 minuuttia

Pink & blue

Havahduin silti omiin ennakkoasenteisiini kun tuumailin eräänä päivänä, että jos tulee poika niin pääsen pelaamaan pöytälätkää. Miksi tytöt eivät voisi syventyä tuon jaloon lajiin?

Ensi kesänä meille syntyy vauva. Päätimme, että meille ei tule pinkkejä tai vaaleansinisiä potkuhousuja. Havahduin silti omiin ennakkoasenteisiini kun tuumailin eräänä päivänä, että jos tulee poika niin pääsen pelaamaan pöytälätkää. Miksi tytöt eivät voisi syventyä tuon jaloon lajiin?

Lasten elämän sukupuolittumiseen havahtuneita on muitakin. Eteläkorealainen kuvataiteilija ja äiti JeongMee Yoon on tutkinut värien normatiivisuutta, ja vaihdamme aiheesta parin päivän ajan sähköpostiviestejä, joissa Yoon kertoo mikä meitä tuoreen vauvan vanhempia odottaa.

Yoon pisti merkille tyttärensä pakkomielteen tämän ollessa pari–kolmevuotias: ”Olin säästänyt poikani neutraalin värisiä vaatteita tyttärelleni, mutta hän ei suostunut pitämään niitä yllään.”

Vuonna 2005 Yoon alkoi kuvata Pink & Blue -valokuvasarjaansa, jossa lapset poseeraavat omien tavaroidensa keskellä. Tuolloin jo viisivuotias tytär ei suostunut pukeutumaan muihin kuin pinkkeihin vaatteisiin. Prinsessataudiksikin kutsutulle ilmiölle löytyi ilmiselvä ja arkinen selitys.

”Tytöt opetetaan mainonnan avulla pukeutumaan pinkkiin, jotta he näyttäisivät naisellisilta. Opiskelin tuolloin New Yorkissa. usa:ssa mainonnan intensiteetti on korkeampi kuin Etelä-Koreassa. Kun tyttäreni katsoi televisiota, hän kinusi uusia leluja aivan eri tahtiin kuin kotona Soulissa. Lapset ovat todella hedelmällistä maaperää mainoksille.”

”Poikani taas ei koskaan erityisemmin välittänyt sinisestä, mutta alkoi pukeutua siniseen ja leikkiä sinisillä leluilla mainosten ja kavereiden painostuksesta.”

Omista ja yhteiskunnan normeista kivuliaan tietoisena päätin kartoittaa lasten maailmaa kulutuksen temppelissä. Siis tavarataloon!

Vaateosaston pinkkien ja sinisten vauvaunelmien keskellä on helppo unohtaa, että vielä ennen toista maailmansotaa värien maailma oli päälaellaan. Punainen oli voiman ja veren värinä miesten reviiriä ja pikkupojat puettiin pinkkiin. Rauhoittava sininen puolestaan kuului naisille.

Värien vaihtumisen syytä ei tiedetä. Yhden teorian mukaan taustalla olisivat olleet varhaiset feministit: ottamalla haltuun vastakkaisen sukupuolen väri siltä poistetaan voima. Väärässä olivat. Vaikka väri vaihtui, sukupuolinormit ovat pysyneet jokseenkin samoina.

Itku kurkussa harhailen tavaratalon leluosastolle. Ahdistukseni syvenee. Leluja hipelöidessä saa hyvän käsityksen tyttöjen ja poikien hyväksytyistä rooleista yhteiskunnassa. Yoon on tehnyt saman huomion:

”Lelutehtaat syytävät tytöille antropomorfisia poneja – poneja, joilla on nuorten tyttöjen piirteitä. Näillä poneilla on sitten kampoja, päähineitä ja muita asusteita.”

Hirmuliskot ja prinsessat eivät viihdy samalla hyllyllä.

”Poikien lelut liittyvät robotteihin, teollisuuteen, tieteeseen ja dinosauruksiin. Tämä ilmiö on aivan yhtä vahva kuin Barbie-hulluus.”

Vaaleanpunainen alkoi valua tytöille samaan tahtiin markkinointivetoisen kuluttajakapitalismin nousun kanssa. Maaliskuussa 50 vuotta täyttävän Barbien merkitys tuskin on vähäinen, sillä pinkki on prinsessaväri by Barbie Inc.

Yoon muistuttaa, että helpotusta ei ole luvassa tulevaisuudessakaan.

”Kuvaan Pink & Blue -sarjan lapset kahden, kolmen vuoden välein uusien tavaroiden kanssa. Kun tytöt kasvavat, innostus pinkkiin vähitellen katoaa, mutta sitä seuraa lempivärinä usein purppura.”

Ohjelmointi naisten maailmaan on valmis.

Jatkan vaate- ja leluosastolta kohti kirjakauppaa, niin sanotun sivistyksen pariin. Viimeistään silloin suomut putoavat silmiltä. Kauhistuttavin löytöni on Gummeruksen vastajulkaistut Tyttöjen kirja ja Poikien kirja -sarjojen teokset, joita selailen kädet täristen. Alkaa suututtaa.

Vaaleanpunakantiset kirjat opastavat tyttöjä passiivisiksi katseen kohteiksi. Meikkaamisen ja korkkareilla kävelyn lisäksi annetaan vinkkejä kuinka käyttäydytään kuin julkkis. Sini- ja vihreäkantiset opaskirjat pojille puolestaan kannustavat skeittaamaan, lentämään helikopterilla ja kellistämään karhuja.

mainos

Suomessa vuonna 2009 sukupuolten välinen rajanveto on dramaattinen ja ehdoton. Turha vaihtaa paitaa, jos asenteet eivät vaihdu samalla.

Pink & Blue by JeongMee Yoon. Geonhi Art Foundation 2007. 80 s.

Pink & Blue -näyttely 9.3.–29.5. San Francisco International Airport Museum, 2.5.–14.6. Bolinas Museum, 7.5.–2.6. San Franciscon Jenkins Johnson Gallery & 19.9.–8.11. Pekingin Paris-Beijing Photo Gallery.

http://www.jeongmeeyoon.com

Barbien 50-vuotissynttärit 9.3.

Jari Tamminen