”Ajatus, että Yhdysvallat valmistautuu hyökkäämään Iraniin on täysin naurettava… kaikki vaihtoehdot ovat kuitenkin pöydällä.”- Presidentti George W. Bush helmikuussa 2005.Lyhentämätön versio vain verkossa.
NYKYSOTIEN TAUSTALLA vaikuttavat ristiriidat ovat perinteisesti liittyneet talouteen ja luonnonvaroihin. Tänään näiden yhteenkietoutuneiden ristiriitojen joukkoon kuuluvat myös kansainväliset valuutat, mikä lisää kompleksisuutta. Nykyiset geopoliittiset jännitteet Yhdysvaltojen ja Iranin välillä eivät rajoitu julkisesti lausuttuun huoleen Iranin ydinohjelmasta, vaan todennäköisesti niihin sisältyy Iranin aie perustaa ”petroeuro”-öljykauppajärjestelmä. Vastaavasti kuin Irakin sodassa, sotilasoperaatiot Irania vastaan liittyvät makroekonomiseen ”petrodollarikierrätykseen” sekä julkilausumattomaan mutta todelliseen uhkaan dollarin valta-asemalle, jos eurosta kehittyy vaihtoehtoinen öljyvaluutta. On käynyt selväksi, että Irakin valtaamisen varsinaisia vaikuttimia eivät olleet Saddamin aikoja sitten lopetetun joukkotuhoaseohjelman muodostama uhka ja vielä vähemmän taistelu kansainvälistä terrorismia vastaan, vaan Irakin öljy- ja maakaasuvarojen strateginen kontrolli sekä dollarin monopoliaseman turvaaminen kansainvälisillä öljymarkkinoilla. Vuoden 2004 aikana entisten sisäpiiriläisten antamat tiedot vahvistivat, että jo virkaan astuessaan Bushin ja Cheneyn hallinnon aikeena oli kukistaa Saddam. [1][2] Kiertelemättä sanoen, ”Operation Iraqi Freedom” oli sota, jonka tarkoitus oli asettaa Irakiin USA:lle myötämielinen hallinto, rakentaa sinne sotilastukikohtia ennen kuin maailmanlaajuinen öljyn tuotantohuippu saavutetaan sekä palauttaa Irak petrodollarijärjestelmään sekä samalla ehkäistä OPECin aikeet vaihtaa öljyvaluutta euroksi. [3] Geopoliittinen kehitys on kuitenkin paljastanut uuskonservatiivien strategian perustaltaan virheelliseksi, kun Iran on kansainvälisessä öljykaupassaan siirtynyt kohti petroeurojärjestelmää ja Venäjä arvioi tätä mahdollisuutta yhdessä Euroopan unionin kanssa.
Vuonna 2003 maailma seurasi sotaa, jonka motiivit olivat petrodollari ja lähenevä öljyhuippu. Enemmistö maailman hallituksista – erityisesti EU, Venäjä ja Kiina – eivät olleet huvittuneita, eivätkä myöskään vihamieliseen Irakiin lähetetyt sotilaat. Vuonna 2002 kirjoitin palkitun Internetissä julkaistun esseen, jossa väitettiin Saddamin sinetöineen kohtalonsa silloin, kun hän syyskuussa 2000 ilmoitti, että Irak ei enää myisi öljyä dollareita vastaan YK:n Oil-for-Food -ohjelman puitteissa, vaan päätti vaihtaa Irakin öljyvientivaluutaksi euron. [4] Alkuperäinen ennen sotaa esittämäni hypoteesi sai todellakin vahvistuksen Financial Timesin artikkelissa 5.6.2003, jossa kerrottiin Irakin uudelleen käynnistyneen öljymyynnin palanneen euron sijasta dollarivaluuttaan:
Huutokaupassa, johon tarjoukset on jätettävä 10. kesäkuuta mennessä, kaupankäynti palaa takaisin dollareihin – kansainväliseen öljyvaluuttaan – huolimatta dollarin viimeaikaisesta heikentymisestä. Vuonna 2000 Saddam Hussein vaati, että Irakin öljy myydään euroissa. Päätös tehtiin poliittisin perustein, mutta se nosti Irakin öljytuloja kun euro vahvistui dollariin verrattuna. [5]
Bushin hallinto suoritti tämän valuutanvaihdon huolimatta sen haitallisuudesta Irakin öljyvientituloille. [6] Kesällä 2003 euro oli vahvistunut noin 13 % dollaria vastaan, joten tämä päätös vaikutti suuresti mahdollisuuksiin jälleenrakentaa Irakin infrastruktuuria öljytuloilla. Kuten odottaa saattaa, tätä merkittävää yksityiskohtaa ei ole koskaan mainittu Yhdysvaltain viidessä suuressa mediakonglomeraatissa, jotka kontrolloivat yhdessä 90 % maan tiedonvälitysvirrasta, mutta vahvistus tälle tosiseikalle auttaa ymmärtämään ratkaisevan tärkeää – mutta huomiotta jäänyttä – syytä vuoden 2003 Irakin sotaan.
MITÄ TULEE IRANIIN, viimeaikaiset lehtiartikkelit ovat paljastaneet Pentagonin aktiivisesti suunnittelevan operaatioita sen ydinvoimalaitoksia vastaan. Vaikka julkisuudessa esitetyt perustelut tällaiselle toimenpiteelle ovat seurausta Iranin oletetusta ydinaseohjelmasta, taustalla vaikuttaa jälleen julkilausumattomia makroekonomisia tekijöitä petrodollarisotien toiselle vaiheelle – eli tuleva Iranin öljypörssi.
Lyhyesti sanoen Iran on aikeissa tehdä paljon pahemman ”rikoksen”, kuin oli Saddam Husseinin siirtyminen eurovaluuttaan Irakin öljynviennissä syksyllä 2000. Teheran suunnittelee alkavansa maaliskuussa 2006 kilpailla kansainvälisillä öljymarkkinoilla New Yorkin NYMEXin ja Lontoon IPE:n kanssa käyttäen eurovaluuttaista öljykauppajärjestelmää. [7] Ehdotettu Iranin öljypörssi merkitsee, että ilman Yhdysvaltain väliintuloa euro saa tukevan jalansijan kansainvälisessä öljykaupassa. Ottaen huomioon USA:n velkaongelman sekä uuskonservatiivien projektin USA:n maailmanherruuden puolesta, Teheranin tavoite ilmiselvästi kaventaisi dollarin ylivaltaa ratkaisevan tärkeillä kansainvälisillä öljymarkkinoilla.
VUODEN 2004 keväästä lähtien Pentagonin huolestuneiden työntekijöiden vuotamat tiedot ovat paljastaneet, että Washingonin uuskonservatiivit vaivihkaa mutta aktiivisesti laativat hyökkäyssuunnitelmia Irania vastaan. Newsweek raportoi syyskuussa 2004:
Pentagonin kätköissä amiraalit ja kenraalit päivittävät suunnitelmia mahdollisten Syyrian ja Iranin vastaisten sotatoimien varalle. Puolustusministeriön osasto, joka vastaa sotilaallisesta suunnittelusta näitä kahta ongelmallista maata vastaan, on ”kiireellisempi kuin koskaan”, hallituksen virkailija sanoo. Jotkut Bushin neuvonantajat kuvaavat työtä rutiiniluonteiseksi valmiussuunnitelmien päivitykseksi Irakin sodan kokemusten valossa, kun taas huolestuneemmat virkailijat sanovat, että päivitystyötä saattelee Bushin hallinnon konservatiivien ja uuskonservatiivien uusi kampanja kovemman linjan politiikaksi muita maita vastaan…
… hallituksen haukat panevat toivonsa vallanvaihtoon Teheranissa – mieluummin peiteoperaatioiden avulla, mutta tarpeen vaatiessa avoimin voimakeinoin. Ideointimietintöjä on kierrätetty hallinnon sisällä, yleensä luonnoksiksi otsikoituina, jolla voidaan välttää kongressin haasteoikeus sekä tiedonvapautta koskeva asetus. Asioista perillä olevat lähteet kertovat, että muistiot ovat toisintoja kokoon kuivuneesta Irakin strategiasta: syrjäyttää nykyiset vallanpitäjät, asettaa nopeasti USA:lle myötämielinen hallinto, joka lupaa luopua kaikista ydinasetavoitteista, ja vetäytyä. Tämä uhkarohkea suunnitelma hirvittää USA:n sotilasjohtoa, eikä ole todisteita siitä, että suunnitelma olisi saanut tukijoita ministeriön tasolla. [8]
Yhdysvaltain sotilasjohdolla on todellakin syytä olla ”kauhuissaan” hyökkäyksestä Irania vastaan. Antlantic Monthly -julkaisun joulukuun 2004 numerossa James Fallows kertoo, että Sam Gardiner, entinen ilmavoimien eversti, joka on pyörittänyt sotapelejä parinkymmenen vuoden ajan, on äskettäin saattanut päätökseen monia korkean tason sotapelejä. [9] Eversti Gardinerin yhteenveto näiden sotapelien tuloksista oli seuraava: ”Kaiken tämän jälkeen neuvoni poliittisille päättäjille voi tiivistää kahteen lyhyeen lauseeseen: Iranin kysymyksiin ei ole sotilaallista ratkaisua. Teidän on saatava diplomatia toimimaan.” Eversti Gardinerin varoituksista huolimatta vuoden 2005 alkupuolella ilmestyi artikkeli, joka toisti saman kuvan Bushin hallinnon aikeista Irania kohtaan. Tutkivan journalistin Seymour Hershin The New Yorker -lehdessä julkaistuun artikkeliin sisältyi USA:n korkeatasoisten tiedustelulähteiden haastatteluita. Hersh kirjoittaa:
Haastatellessani entisiä korkea-arvoisia tiedusteluviranomaisia, sain toistuvasti kuulla, että seuraava strateginen kohde oli Iran. ”Kaikki sanovat, että ette voi vakavissanne suunnitella hyökkäystä Iraniin. Katsokaa miten Irakissa kävi”, entinen CIA:n tiedusteluviranomainen kertoi minulle. Mutta Bushin hallinnon sisäpiiriläiset sanovat: ”Olemme ottaneet opiksemme – emme sotilaallisesti, vaan kuinka toimia poliittisella tasolla. Emme aio olla riippuvaisia CIA:n nyhveröistä. ”Mitään ei jätetä muiden varaan, siksi CIA on suljettu ulkopuolelle. [10]
Viimeisin ja kaikista huolestuttavin oli The American Consevative -julkaisussa ilmestynyt tiedusteluanalyytikko Philip Giraldin artikkeli, joka käsitteli mahdollista ydinasehyökkäystä Iraniin. Siinä puhuttiin USA:n Iranin vastaisen sotilassuunnittelun uudesta aktivoinnista, ja mukana oli shokeeraava paljastus, että jos Yhdysvaltain maaperällä tapahtuu uusi syyskuun 11. -tyyppinen terroristihyökkäys, varapresidentti Dick Cheneyn osasto haluaa, että Pentagon on valmistautunut hyökkäämään Iraniin taktisilla ydinaseilla – riippumatta siitä, onko Iranin hallitus mitenkään sekaantunut terroristihyökkäykseen USA:ta vastaan:
Varapresidentti Dick Cheneyn määräyksestä Pentagon on antanut Yhdysvaltain strategiselle johtokeskukselle (STRATCOM) tehtäväksi laatia ennakkosuunnitelma toisen syyskuun 11. -tyyppisen terrorihyökkäyksen varalta. Suunnitelmaan sisältyy laajamittainen ilmavoimien hyökkäys Irania vastaan sekä tavanomaisin että ydinasein. Iranissa on yli 450 tärkeää strategista kohdetta, mukaan lukien monia epäiltyyn ydinaseohjelmaan liittyviä laitoksia. Monet näistä kohteista ovat lujasti suojattuja tai syvällä maan alla eikä tuhottavissa tavanomaisin asein, siispä ydinase-optio. Kuten myös Irakin tapauksessa, tämä vastatoimi ei edellytä, että Iran olisi tosiasiallisesti sekaantunut Yhdysvaltoja vastaan suunnattuun terroritekoon. Monien suunnittelussa mukana olevien korkea-arvoisten ilmavoimien upseerien kerrotaan olevan kauhistuneita siitä, että varaudutaan provosoimattomaan ydinhyökkäykseen Irania vastaan, mutta kukaan ei ole valmis vaarantamaan uraansa esittämällä vastalauseita. [11]
Miksi Yhdysvaltain varapresidentti ohjeistaisi Yhdysvaltojen armeijaa valmistelemaan suunnitelmia koskien todennäköisesti provosoimatonta ydinasehyökkäystä Irania vastaan? Vaikka vakavat moraaliset kysymykset jätettäisiin hetkeksi sivuun, on todella huomiota herättävää, että samalla viikolla, kun Giraldin artikkeli ilmestyi, Washington Post raportoi viimeisimmän kansallisen tiedusteluarvion paljastaneen Iranin ydinohjelmasta, että ”Iran on noin kymmenen vuoden päässä ydinaseen perustekijöiden valmistamisesta, mikä suunnilleen kaksinkertaistaa edellisen arvion viidestä vuodesta.” [12] Artikkelissa huolellisesti muistutettiin, että arvio perustui USA:n tiedustelupalveluiden konsensukseen, joka eriää Valkoisen talon painokkaista julkilausumista. Tämä herättää kysymyksen, miksi varapresidentti ajaa mahdollista ydinasehyökkäystä Irania vastaan, jos USA:ta kohtaa toinen vakava terrorihyökkäys – siinäkin tapauksessa, että Iran on syytön?
Kenties yksi vastauksista liittyy samoihin hämmentäviin syihin, jotka saivat Yhdysvallat aiheettomasti hyökkäämään Irakiin ja kaatamaan sen hallituksen – makroekonomisiin tekijöihin ja epätoivoiseen pyrkimykseen säilyttää USA:n taloudellinen ylivalta. Totuus on, että petrodollarin ylivalta on murenemassa, mikä vääjäämättä pakottaa USA:n merkittävästi muuttamaan sen nykyisiä vero-, velka-, kauppa- ja energiapolitiikkojaan, jotka kaikki ovat vakavasti epätasapainossa. Maailman öljyntuotannon kerrotaan saavuttaneen huipputasonsa, mutta silti uuskonservatiivit ovat ilmeisesti halukkaita ottamaan valtavia strategisia ja taktisia riskejä Persianlahdella. Miksi? Vastaus on yksinkertainen, uuskonservatiivien julkinen tavoite on USA:n maailmanherruus – mihin hintaan tahansa.
TÄHÄN ASTI yksi vaikeimpia esteitä europohjaisen öljykaupan tiellä on ollut eurovaluuttaisen hinnoittelumekanismin puuttuminen. Kolme nykyistä tärkeintä hinnoittelumekanismia, WTI (West Texas Intermediate crude), Norjan Brent ja Yhdistyneiden arabiemiraattien Dubai käyttävät dollaria. Kesästä 2003 lähtien Iran on kuitenkin vaatinut maksun euroissa viennistä Eurooppaan ja Aasian ACU-maihin (Asian Clearing Union), vaikka öljy hinnoitellaankin vielä nimellisesti dollareissa. [13]
Mahdollisesti hyvin tärkeä uutinen julkaistuun kesäkuussa 2004, kun kerrottiin Iranin aikeista perustaa öljypörssi. Tämä ilmoitus merkitsee, että Iranin öljypörssi ryhtyisi kilpailemaan Lontoon IPE:n (International Petroleum Exchange) ja New Yorkin NYMEXin (New York Mercantile Exchange) kanssa, jotka molemmat ovat yhdysvaltalaisen konsortion omistuksessa ja joita hallinnoi Atlantasta käsin toimivan IntercontinentalExchange -yhtiö. Iranin öljypörssin makroekonomiset implikaatiot ovat huomattavat. Ottaen huomioon, että vuoden 2003 puolivälissä Iran vaihtoi EU- ja ACU-maista tulevien öljyvientitulojen valuutan euroksi, on siis järkevää olettaa, että ehdotettu Iranin öljypörssi tuo tullessaan neljännen öljyn hinnoittelumekanismin, jonka valuutta on euro. Toteutuessaan tämä poistaisi tärkeimmän teknisen esteen sen tieltä, että kansainväliseen öljykauppaan syntyisi laajapohjainen petroeurojärjestelmä. Puhtaasti talous- ja rahapoliittisesta näkökulmasta petroeurojärjestelmän syntyminen on looginen kehityskulku, kun otetaan huomioon, että EU on suurempi öljyntuoja OPEC-tuottajilta kuin USA ja että noin 45 % Lähi-idän tuonnista on peräisin EU:sta (vuoden 2004 laajentumisen jälkeen tämä osuus on luultavasti kasvanut).
Vaikka USA:n viisi suurta mediakorporaatiota ovat asiasta tyystin vaienneet, muualla maailmassa julkaistujen tietojen mukaan eräs Federal Reserven painajainen saattaa käynnistyä keväällä 2006, kun näyttää ilmeiseltä, että kansainvälisillä öljynostajilla on mahdollisuus ostaa öljytynnyri joko 60 dollarilla NYMEXistä tai IPE:stä tai 45–50 eurolla Iranin öljypörssin kautta, jos euron ja dollarin vaihtosuhde säilyy suunnilleen nykyisenä ja jonkinlainen USA:n väliintulo Irania vastaan jää toteutumatta. Iranin öljypörssi tietäisi suojautumista valuuttaheilahteluilta petrodollarin ja petroeuron välillä sekä perustaltaan uudenlaista dynamiikkaa maailman suurimmilla markkinoilla, öljyn ja maakaasun kaupassa. Tämä tarkoittaisi, että USA ei voisi enää niin helposti lisätä velanottoaan valtionvekseleiden kautta, kun dollarin kysyntä ja likviditeetti vähentyisivät.
EI OLE VIELÄ SELVÄÄ, onnistuuko tämä projekti, vai sysääkö se USA:n avoimiin vastareaktioon tai peitetoimiin, petrodollarisodankäynnin toiseen vaiheeseen Lähi-idässä. Oli USA:n reaktio mikä tahansa, öljypörssin syntyminen Lähi-itään ei ole suuri yllätys ottaen huomioon, että verrattuna Iranin, Irakin ja Saudi-Arabian jäljellä oleviin öljyvaroihin sekä Yhdysvalloissa että Yhdistyneissä kuningaskunnissa öljyhuippu on ohitettu ja tuotanto on laskussa. Meneillä näkyy olevan taistelu valuuttaylivallasta. Jos Iranin öljypörssi onnistuu nousemaan vaihtoehdoksi kansainväliseen öljykauppaan, se haastaa nykyisen Lontoon ja New Yorkin finanssikeskusten johtoaseman, mikä ei jäänyt huomaamatta seuraavassa Guardianin artikkelissa:
Iran on aikeissa perustuu Lähi-idän ja OPECin tuottajille öljypörssin, joka uhkaisi Lontoon IPE:n (International Petroleum Exchange) ylivaltaa.
…jotkut alan asiantuntijat ovat varoittaneet Irania ja muita OPEC-tuottajia, että läntisiä öljymarkkinoita kontrolloivat suuret finanssi- ja öljy-yhtiöt, joita markkinoiden lisääntynyt volatiliteetti hyödyttäisi.
IPE, jonka osti vuonna 2001 mm. BP:n, Goldman Sachsin ja Morgan Stanleyn muodostama yhteenliittymä, ei eilen ollut halukas vastaamaan Iranin aloitetta koskeviin kysymyksiin. ”Meillä ei ole tässä vaiheessa mitään kommenttia”, sanoi IPE:n edustaja. [14]
Merkittävässä puheessaan huhtikuussa 2002 korkea-arvoinen OPEC-virkailija Javad Yarjani kuvaili kolmea keskeistä tapahtumaa, jotka helpottaisivat OPECin siirtymistä euroon. [15] Hänen mukaansa tämä voisi tapahtua 1) jos ja kun Norjan Brent-hintamekanismi siirtyy euroon, 2) jos ja kun Yhdistyneet kuningaskunnat siirtyy euroon ja 3) riippuen euron ja dollarin vaihtosuhteesta ja EU:n laajenemisen onnistumisesta. Jälkimmäinen kriteeri on jo täyttynyt, euron arvo on ollut dollaria korkeampi loppuvuodesta 2002 lähtien, ja EU:n euroon sitoutunut vyöhyke laajeni 12:sta 22 valtioon toukokuussa 2004. Vaikka ranskalaiset ja hollantilaiset äänestäjät torjuivat ehdotuksen EU:n perustuslaiksi, nämä EU:n sisäiset erimielisyydet eivät makroekonomisella tasolla juurikaan vaikuta euron asemaan maailman finanssimarkkinoilla, eivätkä Venäjän ja OPECin kannalta vaikuta kielteisesti kehityskulkuun kohti petroeuroa. Tällä välin Yhdistyneet kuningaskunnat on jäänyt epämukavaan asemaan USA:n (New York/Washington) ja EU:n (Pariisi/Frankfurt) finanssikeskusten taloudellisten etujen väliin.
VIIMEISEMPIEN UUTISTEN mukaan öljypörssi aloittaa toimintansa 20. maaliskuuta 2006, Iranin ajanlaskun uudenvuoden päivänä. [16] Iranin öljypörssin perustaminen, jos se onnistuu hyödyntämään euroa öljykaupan valuuttanaan, käytännössä poistaa Yarjanin edellä mainitsemat kaksi edellytystä petroeurojärjestelmän vakiintumiselle kansainväliseen öljykauppaan. On syytä panna myös merkille, että vuosina 2003–2004 sekä Venäjä että Kiina ovat huomattavasti kasvattaneet keskuspankkiensa eurovarantoja, mikä vaikuttaa koordinoidulta liikkeeltä, jonka tarkoituksena on helpottaa euron odotettua nousua toiseksi maailmanvaluutaksi. [17] [18] Kiinan ilmoitus heinäkuussa 2005 yuanin revalvaatiosta ei ollut läheskään niin tärkeä kuin päätös irrottautua dollarisidoksesta ja siirtyä valuuttakoriin, joka todennäköisesti koostuu ainakin jenistä, eurosta ja dollarista. [19] Lisäksi Kiinan revalvaatio välittömästi alensi sen öljyntuontikustannuksia kahdella prosentilla, koska öljykaupat hinnoitellaan vielä dollareissa, mutta on kyseenalaista kuinka pitkään tämä monopoli vielä säilyy.
Lisäksi geopoliittiset panokset Bushin hallinnolle nousivat huomattavasti 28.10.2004, kun Iran ja Kiina allekirjoittivat öljyn ja maakaasun kauppasopimuksen, jonka arvo on noin 70–100 miljardia dollaria. [20] Kiinan öljyntuonnista tällä hetkellä noin 13 prosenttia on peräisin Iranista. Irakin sodan jälkeen miehityshallinto perui öljyvarojen hyödyntämistä sopimukset, jotka Ranska, Venäjä, Kiina ja muut valtiot olivat 1997–2002 solmineet Saddamin hallinnon kanssa. Näiden 1,1 triljoonan dollarin arvoisten sopimusten peruminen synnytti poliittisia jännitteitä Yhdysvaltojen sekä EU:n, Venäjän ja Kiinan välille. Kiinan hallitus saattaa pelätä, että sama kohtalo odottaisi Kiinan investointeja Iraniin, jos Yhdysvallat kykenisi hyökkäämään ja kukistamaan Teheranin nykyhallinnon. Vaikka USA haluaa säilyttää petrodollarin johtoaseman, Iranin ydinvoimalaitoksiin kohdistuvan hyökkäyksen geopoliittiset riskit laukaisisivat vakavan kriisin Washingtonin ja Pekingin välille.
Käy yhä selvemmäksi, että yhteenotto ja mahdollinen sota Iranin kanssa saattaa tapahtua Bushin toisen kauden aikana. Uuskonservatiivien Iran-strategiaan sisältyy kiistatta lukuisia taktisia riskejä. Ensiksi, toisin kuin Irakilla Iranilla on luja sotilaallinen kyky. Toiseksi ”Shock and Awe”-taktiikan toistaminen ei ole suositeltavaa, koska Iran on sijoittanut Abu Musan saarelle kehittyneitä ohjusjärjestelmiä, joilla se kontrolloi kriittistä Hormuzin salmea, jonka kautta kaikkien Persianlahdelta tulevien öljytankkereiden on kuljettava. [22] Kysymys kuuluu, yrittävätkö uuskonservatiivit epätoivoisesti salaista ja/tai avointoa väliintuloa Iraniin 2005 tai 2006 estääkseen raakaöljyn kansainvälisen kaupan eurovaluutassa? Intialaiset kommentaattorit ovat varsin oikeassa arviossaan, että USA:n väliintulo Iraniin koituisi todennäköiseksi turmiolliseksi Yhdysvalloille terrorismitilanteen huomattavasti pahentuessa, puhumattakaan seurauksista USA:n taloudelle:
… Jos USA hyökkää uudestaan, on täysin varmaa, että tilanne ei ainakaan muutu paremmaksi… On olemassa parempiakin tapoja, kuten rakentava kanssakäyminen Libyan Muammar Gaddafin kanssa on osoittanut… Iranin tilanne on selvästi paljon monimutkaisempi kuin Libyan, koska valta on papistolla, ja Iran ei ole ollut täysin avoin ydinohjelmansa suhteen, mutta järkevä tie on pehmein ottein sysätä Irania maltillisempaan suuntaan. Pakotettu vallanvaihto vain lisäisi uskonnolliseen fundamentalismiin liittyvää terrorismia. Ja joka tapauksessa Saudi Arabia jos kukaan olisi parempi ehdokas demokraattiselle väliintulolle. [21]
Menestyksekäs Iranin öljypörssi vakiinnuttaisi petroeuron vaihtoehtoiseksi öljyvaluutaksi ja siten päättäisi petrodollarin johtoaseman monopolivaluuttana. Siksi tarvitaan asteittaista etenemistapaa, jotta USA:n talous välttyy äkkijyrkältä suistumiselta sekasortoon. Monenkeskinen öljyvaluuttakompromissi EU:n ja OPECin kanssa olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin Irakin sodan toistaminen Iranissa tai uusi CIA:n tukema vallankaappaus vuoden 1953 tavoin. Huolimatta USA:n mahtavasta sotilasvoimasta ja sen tiedustelupalveluiden kyvystä puuttua muiden valtioiden sisäisiin asioihin, väliintulo Iraniin olisi USA:lle vaarallinen ja mahdollisesti kohtalokas, ottaen huomioon tukalan tilanteen Irakissa. Kansainvälisten asioiden tutkimuskeskus Monterey instituutti varoitti Iranin ydinlaitoksiin kohdistuvan ennaltaehkäisevän hyökkäyksen mahdollisista seurauksista:
Hyökkäys Iranin ydinvoimalaitoksia vastaan voisi aiheuttaa monia kielteisiä seurauksia USA:n eduille Lähi-idässä ja koko maailmassa. Tärkein näistä on, että ilman todisteita Iranin kielletystä ydinaseohjelmasta USA:n tai Israelin hyökkäys Iranin ydinvoimalaitoksia vastaan todennäköisesti vahvistaisi Iranin kansainvälistä asemaa, ja vähentäisi Iranin vastaisten kansainvälisten pakotteiden uhkaa. [23]
YHTEENVETO:
EI OLE VIELÄ SELVÄÄ, ryhtyykö USA sotilaallisiin toimiin epätoivoisessa pyrkimyksessään säilyttää petrodollarin ylivalta. Huolimatta tiedustelupalvelujen äskettäisestä arviosta, joka vähätteli Iranin mahdollista ydinaseohjelmaa, vaikuttaa yhä todennäköisemmältä, että Bushin hallinto saattaa käyttää ydinaseiden leviämisen torjumista tekosyynä väliintulolle, vastaavasti kuin ennen Irakin sotaa peloteltiin Saddamin joukkotuhoaseilla. Jos viimeaikaiset raportit Cheneyn suunnitelmasta käyttää toista syyskuun 11. -tyyppistä terrorihyökkäystä tekosyynä USA:n ilmahyökkäykselle Irania vastaan pitävät paikkansa, tämä vahvistaisi, että Bushin hallinto on valmis omaksumaan epätoivoisen sotilaallisen strategian Iranin ydinohjelman torjumiseksi samalla pyrkien estämään Iranin öljypörssiä aloittamasta euroon perustuvaa öljykauppajärjestelmää.
Kuitenkin YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet Kiina ja Venäjä sekä EU-maat Ranska ja Saksa ilman selkeää näyttöä Iranin syyllisyydestä suuren luokan terrorihyökkäykseen todennäköisesti käyttäisivät veto-oikeuttaan torjuakseen USA:n ajaman päätöslauselman, jossa kehotettaisiin voimankäyttöön Irania vastaan. Unilateraalin hyökkäyksen seurauksena USA:n hallitus joutuisi eristyksiin kansainvälisen yhteisön silmissä, ja on varteenotettava mahdollisuus että tällainen avoin toiminta provosoisi muut teollisuusmaat reagoimaan strategisesti hylkäämällä dollarin. Tällainen selkkaus loisi todellakin paineita, että OPEC ja/tai Venäjä siirtyisivät kohti petroeurojärjestelmää pyrkien näin rampauttamaan USA:n talouden ja maailmanlaajuisen sotilaallisen läsnäolon. Kirjassani kutsun tätä ”roistovaltio-hypoteesiksi.”
VAIKKA MAAILMAN keskuspankit olisivat äärimmäisen vastentahtoisia ”dumppaamaan” dollaria, niiden kannalta perustelut tällaiselle dramaattiselle toimenpiteelle olisivat varsin suoraviivaiset: maailmanyhteisö on riippuvainen Persianlahden öljy- ja maakaasuvarannoista. Teollisuusmaat siis varsin todennäköisesti ryhtyisivät koordinoituihin toimiin valuuttamarkkinoilla estääkseen uuskonservatiiveja ajamasta epätoivoista strategiaansa maailman suurimpien fossiilisten energiavarojen kontrolloimiseksi. Toimiin, jotka johtaisivat dollarin ajautumiseen kriisiin ja Yhdysvaltojen talouden rampautumiseen, ei ryhdyttäisi USA:n kansalaisten rankaisemiseksi, vaan jotta voitaisiin estää uusi unilateraali sota ja sen mahdollisesti tuhoisat vaikutukset öljyn tuotannolle ja kuljetukselle Persianlahdella. Ilman USA:n hyökkäystä vaikuttaa ilmeiseltä, että Iranin eurovaluuttainen öljypörssi aloittaa toimintansa maaliskuussa 2006. Loogisin ja soveliain USA:n strategia olisi neuvotella EU:n ja OPECin kanssa kompromissi siirtymisestä kohti kahden valuutan järjestelmää kansainvälisessä öljykaupassa.
Kaikista yleisen vapauden vihollisista sota on kaikkein kauhistuttavin, koska se sisältää ja synnyttää kaikkien muiden vapauden vihollisten aiheet. Sota vaatii armeijoita, armeijat edellyttävät veroja ja velanottoa … tunnettuja keinoja joilla harvat alistavat monet valtaansa … Mikään kansakunta ei voi turvata vapauttaan keskellä jatkuvaa sodankäyntiä. ( James Madison, Political Observations, 1795)
Viitteet:
[1]. Ron Suskind, The Price of Loyalty: George W. Bush, the White House, and the Education of Paul O’ Neill, Simon & Schuster publishers (2004) [2]. Richard A. Clarke, Against All Enemies: Inside America’s War on Terror, Free Press (2004) [3]. William Clark, ”Revisited – The Real Reasons for the Upcoming War with Iraq: A Macroeconomic and Geostrategic Analysis of the Unspoken Truth,” January 2003 (updated January 2004)www.ratical.org/ratville/CAH/RRiraqWar.html
[4]. Peter Philips, Censored 2004, The Top 25 Censored News Stories, Seven Stories Press, (2003) General website for Project Censored: http://www.projectcensored.org/Story #19: U.S. Dollar vs. the Euro: Another Reason for the Invasion of Iraq
www.projectcensored.org/publications/2004/19.html
[5]. Carol Hoyos and Kevin Morrison, ”Iraq returns to the international oil market,” Financial Times, June 5, 2003 [6]. Faisal Islam, ”Iraq nets handsome profit by dumping dollar for euro,” [UK] Guardian, February 16, 2003http://observer.guardian.co.uk/iraq/story/0,12239,896344,00.html
[7]. ”Oil bourse closer to reality,” IranMania.com, December 28, 2004. Also see: ”Iran oil bourse wins authorization,” Tehran Times, July 26, 2005 [8]. ”War-Gaming the Mullahs: The U.S. weighs the price of a pre-emptive strike,” Newsweek, September 27 issue, 2004. www.msnbc.msn.com/id/6039135/site/newsweek/Posted online January 17, 2005. Online: www.newyorker.com/fact/content/?050124fa_fact
[11]. Philip Giraldi, ”In Case of Emergency, Nuke Iran,” American Conservative, August 1, 2005 [12]. Dafina Linzer, ”Iran Is Judged 10 Years From Nuclear Bomb U.S. Intelligence Review Contrasts With Administration Statements,” Washington Post, August 2, 2005; Page A01 [13]. C. Shivkumar, ”Iran offers oil to Asian union on easier terms,” The Hindu Business Line (June 16, ` 2003). www.thehindubusinessline.com/bline/2003/06/17/stories/2003061702380500.htm [14]. Terry Macalister, ”Iran takes on west’s control of oil trading,” The [UK] Guardian, June 16, 2004www.guardian.co.uk/business/story/0,3604,1239644,00.html
[15]. ”The Choice of Currency for the Denomination of the Oil Bill,” Speech given by Javad Yarjani, Head of OPEC’s Petroleum Market Analysis Dept, on The International Role of the Euro (Invited by the Spanish Minister of Economic Affairs during Spain’s Presidency of the EU) (April 14, 2002, Oviedo, Spain) www.opec.org/NewsInfo/Speeches/sp2002/spAraqueSpainApr14.htm [16]. ”Iran’s oil bourse expects to start by early 2006,” Reuters, October 5, 2004 www.iranoilgas.com [17]. ”Russia shifts to euro as foreign currency reserves soar,” AFP, June 9, 2003http://www.cdi.org/russia/johnson/7214-3.cfm
[18]. ”China to diversify foreign exchange reserves,” China Business Weekly, May 8, 2004www.chinadaily.com.cn/english/doc/2004-05/08/content_328744.htm
[19]. Richard S. Appel, ”The Repercussions from the Yuan’s Revaluation,” kitco.com, July 27, 2005http://www.kitco.com/ind/appel/jul272005.html
[20]. China, Iran sign biggest oil & gas deal,’ China Daily, October 31, 2004. Online: Online: www.chinadaily.com.cn/english/doc/2004-10/31/content_387140.htm [21]. ”Terror & regime change: Any US invasion of Iran will have terrible consequences,” News Insight: Public Affairs Magazine, June 11, 2004 www.indiareacts.com/archivedebates/nat2.asp?recno=908&ctg=World [22]. Analysis of Abu Musa Island, www.globalsecurity.orgwww.globalsecurity.org/wmd/world/iran/abu-musa.htm
[23]. Sammy Salama and Karen Ruster, ”A Preemptive Attack on Iran’s Nuclear Facilities: Possible Consequences,” Monterry Institute of International Studies, August 12, 2004 (updated September 9, 2004) http://cns.miis.edu/pubs/week/040812.htmWilliam R. Clark on amerikkalainen tietoturvallisuusanalyytikko, joka on kirjoittanut palkitun kirjan, Petrodollar Warfare: Oil, Iraq and the Future of the Dollar (New Society Publishers, 2005).
William R. Clark
